tiistai 12. huhtikuuta 2016

Toinen blogi

Olen siirtynyt vuonna 2015 bloggaamaan osoitteeseen:

http://kolmekanaa.blogspot.fi/

Kana-aivona on herkullisempaa kommentoida ajan uutisvirtaa:)

Sama löytyy myös sivulta www.facebook/kolmekanaa

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Nettikaupoissa on eroa!





Syön karkkia, vaikkei ole namipäivä:) Hain postista tilaukseni nettikaupasta, jonka tein kolme päivää aiemmin. Siisti laatikko, missä selvästi erottuvat yrityksen nimen sisältävät mainosteipit- näin koko logistiikkaketju palvelee mainoskanavana. Muutama jämäkkäkokoinen niitti ja laatikko aukesi helposti. Syliin tipahti kourallinen yrityksen nimellä varustettuja karkkeja kuin kannustuksena, että hyvin etenee.

Sitten ilmatyynypehmusteiden keskeltä varsinainen pakkaus, jonka päälle oli asetettu selkeät palautusohjeet ja siihen tarvittavat tarrat. Tuotelaatikko oli  ehjä, kaikki liikkuvat tuotteen osat oli teipattu kiinni alustaan ja pakkauksen tukimateriaalit helposti irroitettavat.  Karkkeja mutustellen otin suoraan koekäyttöön ja kaikki toimi.

Viikko sitten tein saman rituaalin. Tosin tuote oli netistä ostettu jo pari viikkoa aiemmin. Pahvilaatikko oli kuin mankelin läpikäynyt. Ruskeata kiinnitysteippiä oli vedelty sinne tänne, osin teipit oli vedetty ryttyyn. Sisältä paljastui repaleinen lähetyslista. Tuote oli kääritty kuplamuoviin, useampaan palaan, jotka luovasti taas teipattu suhmuralle. Repimisen jälkeen sisältö paljastui; onneksi ehjänä ja muovien sisältä löytyi irrallisia pehmustarroja, joiden käyttötarkoitus jäänee ikuiseksi salaisuudeksi.

Jälkimmäinen lähetys tuli kotimaisesta nettikaupasta, ensimmäinen taitaa olla ruotsalainen. Turhaa napinaa pikkujutuista, koska varsinainen tuote tuli ehjänä perille kummallakin tavalla. Mutta kertoo se jotain verkkokaupan osaamisesta. Suomalainen vähittäiskauppa elää YT- neuvottelujen puristuksessa. Isot myymälätilat eivät vedä enää ostovoimaista asiakaskuntaa. Kaupan kasvu tapahtuu verkossa.

Amazon perusti Yhdysvalloissa verkkokauppansa vuonna 1994 eli 20 vuotta sitten.  Alku oli tahmeaa kuten uusilla ilmiöillä aina, mutta verkkokaupan toimintamallia on todella ollut aikaa opetella jopa Suomessa. Hämmästyttävän hitaasti asiat ovat edistyneet muutamaa uutta verkkoyrittäjää lukuunottamatta. Perinteinen kaupan toimiala on katsellut poteroissaan nettikaupan kasvua odotellen ilmiön ohimenoa. Ei vaan mene,mutta myymälöissä väki vähenee.

Tuota ensinmainittua lähetystä varten katselin keskusliikkeen verkkosivuja. Kertoivat tuotteen jälleenmyyntipaikat, mistä voisin tavaran hakea. Lähin varastosta löytyvä sijaitsi n 400 km:n päässä. Ja tuotteen hintaerosta en sano mitään.

Surulliseksi tekee kotimaisen vähittäiskaupan nettiosaaminen. Kyse ei ole tekniikasta vaan koko asiakasketjun hallintatavasta, joka pitäisi kilpailukykyisesti ja tuottavasti ratkaista. Siinä ehkä pelkät karkit laatikon pohjalle eivät auta. Kiirekin olisi, kun etumatkaa on annettu  kilpailijoille investoimatta nettikaupan osaamiseen ajoissa ja riittävästi.

Kuva: Marika Pentikäinen


maanantai 19. toukokuuta 2014

Kun prosessi tökkii...



Kuva:Marika Pentikäinen

Työelämän aikana ei ollut tarvetta eikä aikaa pyöriä terveyskeskuksen käytävillä, mutta eläkeläiselle se on haja-asutusalueella lähes ainoa kunnallinen palvelu, joka on tarjolla, kun en vielä ole siirtynyt varsinaisten vanhuspalvelujen kuluttajaksi. Olen oppinut asteittain ymmärtämään, miksi puhutaan Suomen terveydenhuollon kriisiytymisestä.

Kuntamme terveyspalvelut tuottaa brittiläisten  pääomasijoittajan suurelta osin omistama yritys, jonka omistajat ansioituivat viime vuonna irroittamalla pääomia 100 milj. euroa nostaen yrityksen velkataakkaa. Kuntamme on siis mukana näissä rahankeruutalkoissa. Herää vain kysymys, mikä on se osaamisen lisäarvo, jota tälläinen yrityspohja voi tuoda suomalaiseen terveydenhoitoon.

Asiakkaan eli potilaan ja terveyspalvelun väliin on viritetty hoitoonpääsyprosessi, joka saa hymyn vähitellen katoamaan uhrin kasvoilta. Kun haluat palveluun, niin soitat ensin tiettyyn puhelinnumeroon ja alat näppäillä numeroita osuaksesi oikeaan paikkaan. Tämä alkaa tietysti olla tuttua jo lähes kaikkien palveluiden tavoittamisessa, mutta etenkin hätääntyneille, sairaille vanhuksille kyse on varsinaisesta haasteesta, kun ei pysty viestimään suoraan ihmisen kanssa. Saat takaisinsoittoajan ja jäät odottamaan. Seuraavaksi prosessi määrittää hoitajan toimesta avun tarpeesi ja antaa ajan ja paikan toimenpiteelle.

Terveyskeskuksen aulassa huomaa, ettei missään ole ilmoittautumista tai ihmistä näkyvissä, vaan käytävän numeroitujen ovien edessä istuu odottamassa kuuliaisia kansalaisia. Eri palvelujen osalta on näkyvillä kelloajat, jolloin niitä on tarjolla ja useimmat tutkimustyyppiset asiat on hoidettava ennen puoltapäivää.

Jokainen noudattaa saamaansa ohjetta. Tai siihen prosessin suunnittelijan ajatus pohjautuu. Satunnainen äkillisessä hädässä sisääntuleva ihminen on ymmällä, mistä saisi apua. Henkilökuntaa ei ole näkyvissä.  Odottelevat asiakkaat neuvovat auliisti, että parasta hakea puhelin ja soittaa seinällä olevaan numeroon, niin kyllä ne sitten soittavat joskus takaisin.

Ovikohtaiset jonot etenevät. Lääkärin lähetteen ajanvarausta varten on  soitettava tähän samaan takaisinsoittonumeroon.  Samalla käynnillä on siis mahdotonta selviytyä lisätutkimuksista. Ne ripottautuvat eri päiville ja monasti eri paikkakunnille  kunkin palvelun omien jonojen mukaan. Näin tässä harvaanasutussa maassa ihmiset voivat joutua ajamaan satoja kilometrejä päästäkseen kotoa tutkimuspaikkaan. Usein sairastapauksissa siihen tarvitaan lisäksi taksikyytejä.

Toimintaprosessit  on viilattu palvelun tuottajan näkökulmasta mahdollisimman tehokkaaksi. Asiakkaat joustavat ja käyttävät aikaansa. Yksilökohtainen hoitoaika pitenee. Tunnetusti on nopeinta ja tehokkainta kokonaisuuden kannalta hoitaa asiat kerralla kuntoon ja saada potilaalle nopeasti hoitosuunnitelma. Nyt asiakas saa särkylääkkeitä ja pitkän kalenterilistan ja tutkimusten välituloksien kuuntelua varten taas soittoja tähän takaisinsoittonumeroon ja mahdollisesti vielä puhelinaikoja lääkärille, joka tämäkin on saattanut vaihtua jonon lipuessa. Nopeita ratkaisuja kaipaavat ohjautuvat itsestään yksityisiin palveluihin, joissa vielä on mahdollista saada lääkärissäkäynti, laboratoriokoe ja kuvausaika osumaan saman käynnin puitteisiin.  

Perusterveyspalvelun saatavuudesta on onnistuttu näin  tekemään kafkamainen kokemus. Vaikka hoitohenkilökunta toimisi hyvin ja laadukkaasti, niin standardimenettelytavalla tuhraantuu asiakkaan aikaa ja kärsivällisyyttä, joskus myös sairaus etenee ; lapsipotilaiden kohdalla kyse on myös toisen vanhemman työajasta. Onkohan tämä tuota byrokraattista brittilisäarvoa, joka on tuotu tähän suomalaiseen perusterveydenhoidon toimintatapaan.

Perusterveydenhoidon ongelma- huono asioiden organisointi ja asiakasehtoinen toimintamalli ei näytä ratkeavan ostopalvelujen avulla.  Ehkäpä robotiikka tuo ratkaisun. Saadaan terveyskeskuksen sisääntuloaulaan ystävällisesti hymyilevä ja nyökkäilevä asiakaspalvelurobotti, joka pystyy antamaan henkilökohtaista palvelua kasvokkain. Yksityisellä puolella omatoiminen ajanvaraus verkossa, pääsy omien tutkimustulosten lukuun ja sähköpostin ja tekstiviestien  käyttö ovat jo arkea. Miksikän ne julkisella sektorilla ovat vielä tietoturvasäännösten estämiä tai niihin herkästi vedotaan?


torstai 27. maaliskuuta 2014

Kovan budjettiriihen pehmeä tulos





Hallituksen kehysriihen toimenpiteiden olisi odottanut kohdistuvan vääristyneisiin rakenteisiin, jotka ovat nykyongelmien takana, mutta mentiin taas sieltä, missä aita on matalin. Korotettiin veroja ja säästettiin kokonaisuuden kannalta epäoleellisissa asioissa. 

Jos perheessä tehtäisiin samoin pankkivelan ryöstäytyessä käsistä, niin sanottaisiin, että päätimme säästää ja emme lähde niin kauas lomamatkalle kuin olimme ajatelleet ja lapsetkin saavat tyytyä ostamaan saman määrän karkkeja kun ennenkin. Eli jatketaan lainanottoa, mutta ajateltua vähemmässä määrin. 

Valtontalouden vaikeudet johtuvat ylisuuresta julkisesta sektorista, jonka kustannukset ovat suurelta osin työsuhteisiin liittyviä.  Oikeata säästöä olisi ollut puuttua asiaan olemalla lisäämättä hallinnon henkilömääriä entisestään sekä hyydyttämällä palkkakehitystä, joka tunnetusti on kirinyt yksityisen sektorin ohitse.  Molempia asioita on onnistuneesti toteutettu yksityisellä puolella kilpailukyvyn säilyttämiseksi, joten keinot ovat olemassa, jos on vain tahtoa.

Nyt valtio jatkaa velkaantumistaan, mutta pyritään pienentämään lisävelan määrää. Valtio on käyttänyt rahaa 8 miljardia enemmän vuositasolla  kuin mitä sillä on tuloja. Se on n 1500 € jokaista suomalaista kohti lisää velkaa entisen päälle. Kehysriihen tuloksilla tyydytään vain nyrhäämään  tätä velan kasvua tulevina vuosina, eikä edes pyritä lyhentämään velan määrää.  Nähtävästi uskotaan  talouden kasvunäkymiiin, joille ei reaalimaailmassa ole näköpiirissä vastinetta vain pikemminkin näkyviin on noussut vastakkaisia uhkakuvia. 

Vallitsevasta arvomaailmasta kertoo jotain se, että esille ei tullut puoluetukien leikkaamista, ammattijärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistoa,  monien päällekkäisten hallinnon toimien vähentämistä, pidättäytymistä sovituista palkankorotuksista jne vaan näitä tärkeämmäksi jäi esimerkiksi lapsilisien pienentäminen. Tuntuu, että ns. virkakoneisto on muodostunut pyhäksi lehmäksi, joka elää omaa itseoikeutettua ja suojattua elämäänsä, joka ei itsessään ole säästötoimenpiteiden kohteena.

Jatkamme siis entiseen malliin elintason pitämistä nykytasolla velkarahalla. En ymmärrä kehysriihen eri osapuolien huokailua kovien päätösten tekemisestä,missä jokainen on luopunut yhteiseksi hyväksi - mutta upposihan päivittely hyvin mediaan näin EU-vaalien alla. 

Kuva: Marika Pentikäinen

lauantai 1. helmikuuta 2014

Velka on tulevaisuutemme


Kuva:Marika Pentikäinen

Olemme velkaantuneet viime vuodet kiivaaseen tahtiin. Syy osin maailmatalouden trendeissä, mutta paljon myös on ollut itse aiheutettua sopeutumattomuutta käynnissä olevaan murrokseen. Faktat ovat karuja.

Valtion ja kuntien yhteinen velka kohoaa tänä vuonna yli 59%:iin  bkt:stä. Lukuina valtonvelka kolkuttelee  100 miljardia euroa ja kuntien yhteinen velka 16 miljardia. Jos rakennemuutoksia ei tehdä, niin velat  jatkavat kasvuaan vuosittain 10%-20%:lla. Henkilöä kohti julkista velkaa on nyt jo lähes 20 000 e. Työssäkäyviä kohti  tämä merkitsee n 44 000 e:n osuutta.

Viisi vuotta sitten julkinen  velka oli 34% bkt:stä, joten muutos on ollut huima.

Julkisen velan lisäksi olemme velkaaantuneet myös yksityishenkilöinä. Kotitalouksien velkaantuneisuus on jo 118 % vuosituloista. Tässä suhteessa olemme toistaiseksi eurooppalaista keskitasoa, mutta IMF on lisännyt jo Suomen Euroopan riskimaiden luokkaan. Koko velkamäärä on nyt n 126 miljardia. Työssäkävijöitä on 2,3 milj kpl. Jokaista työssäkäyvää kohti tätä henkilökohtaista velkaa on n 44 000 e. Näin jokaista työpaikkaa kohti on ladattuna julkista ja yksityistä velkaa yhteensä lähes 90 000 e.   

Lisäksi  yrityksillä on  velkaa  200 mrd euroa.  Eläkevastuut ovat n 600 miljardia e, jotka ovat siis nykyään eläkkeellä olevien maksamattomia eläkkeitä. Velkapuolelle voinee myös laskea rakennetun ympäristön korjausvastuut. Velkaa löytyy myös ev-lut. kirkolta, järjestöiltä ym.

Nopeaa velkaantumista on helpottanut matala korkokanta. Viimeisestä 4 miljardin lainastaan tammikuussa Valtiokonttori joutui tosin maksamaan aiempia korkoja kovemman hinnan.  Nyt valtion korkoihin menee lähes 2 miljd e, mutta korkojen hiipiminen ylöspäin lisää tuskaa tulevaisuudessa.

Velan vastapainona on aiheellista tarkastella omaisuutta. Valtion osakeomistuksen arvo on noin 17 miljardia  eli omaisuutta myymällä ei velkaongelma ratkea. Valtion rakennuskannan arvo liikkunee 5 miljardin tasossa ja sisältänee merkittäviä korjausvastuita. Valtion maa sekä metsäomaisuus, 12 milj ha ovat aiheuttaneet myyntituloja vuosittain vain muutamia kymmeniä miljoonia. Keskusteluissa vedotaan usein, että muutkin maat ovat velkaisia, mutta vertailua voi tehdä vain suhteessa omistuksiin. Suomen velat ovat suhteessa omaisuuden määrään korkeat. Velkainen maa on riskien kohteena monesta suunnasta ja aina riippuvainen velkojien tahtotilasta.

Velanhoito on mahdollista vain talouskasvun vallitessa. Käynnissä oleva poliittinen keskustelu kiistelee velanhoidon ajoituksesta. Vaarantuuko talouskasvu, jos nyt  pyritään taittamaan tulevaa velkaantumista sopeutumistoimin?  Järkevämpää olisi puhua keinoista, joilla kuluja voidaan karsia vaarantamatta vientiä tai kotimaista kysyntää. Niitä ovat monet asiantuntijat luetelleet jo vuosia. Koska kyse on aina jonkun intressiryhmän saavutetuista eduista, niin poliittista tahtotilaa leikkauksin ei ole löytynyt.

Kaikkein tärkeintä olisi keskustella niistä toimenpiteistä, joilla Suomi saadaan takaisin kasvu-uralle. Maailma on täynnä mahdollisuuksia pienelle, osaavalle kansakunnalle. Etenkin nyt kun globaalin kaupankäynnin rakenteet murtuvat, teknologia luo kiihtyvällä vauhdilla uusia mahdollisuuksia ja tietoverkkojen avulla koko maapallon väestö on tavoitettavissa osaamisellemme muutamalla klikkauksella.

Mielestäni oleellista ei ole puolueiden nimissä kiistellä velkaantumisen nopeudesta, vaan hallituksen tehtävänä on ajaa Suomen etua ja ryhtyä niihin velkaantumista taittaviin sopeutustoimiin, jotka eivät suoraan heikennä kansantalouden kehitystä vaan pikemminkin nopeuttavat lamasta selviytymistä ja mahdollistavat panokset uusien osaamisten kehittämiseen.

Ehkäpä poliittista keskustelua parantaisi, kun eduskunnan istuntosalin seinällä  olisi koko ajan näkyvissä  reaaliaikaiset velkakellot sekä valtion, kuntien ja yksityistalouksien osalta,  tieto eläkevastuista, korkomenot sekä mittari, joka kuvaisi tehtyjen päätöksien vaikutuksia tilanteeseen.

Yksityishenkilönäkin olisi mielekästä seurata näitä eri tahoja kuvaavia kansantalouden tunnuslukuja, kunhan ne jostain pystyisi yhteismitallisina saamaan esille. Nyt vaikuttaa siltä, että oleellinen tieto hukkuu detaljien mereen ja näin aihepiiri pyörii mielipiteiden taistelutantereena.

Kyse on meidän kaikkien lasten ja lastenlasten tulevaisuudesta. Iltasatu voisi alkaa: Olipa kerran hyvinvointivaltio Suomi, joka nautti liian kauan saavutettujen etujen mukavuudesta ja jätti velat tuleville sukupolville.  

lauantai 11. tammikuuta 2014

Hälytyskellojen pitäisi soida!



Kansantaloutemme moottori yskii entistä kiivaammin hallituksen edetessä uudistuksissaan liian hitaasti sekä  pienin askelin. Kaikki voimavarat pitäisi keskittää työpaikkojen luomiseen. Nalle Wahlroosia lainaten "vain työn tekeminen pitää talouden rattaat liikkeellä".

Työpaikat ovat tunnetusti syntyneet viime vuodet enenevässä määrin julkiseen hallintoon, jossa  siis tarvitaan rakenteellisia muutoksia, joiden läpivienti vie vuosia. Niitä kiireellisempää olisi  harjoittaa politiikkaa, missä yksityiselle sektorille saadaan aikaiseksi työpaikkojen kasvua.

Olemme tottuneet olemaan kärkijoukoissa monissa kansainvälisissä vertailuissa, mutta nyt olemme ykkönen EU-alueella palkkakustannusten kehityksessä suhteessa tuottavuuteen.  Etenkin vuosien 2007 - 2009 työmarkkinaratkaisut olivat Suomelle tuhoisia ( raportti, sivu 5 kuva). Suomen teollinen pohja rapautuu vauhdilla, kauppatase on negatiivinen ja jatkuvasti tulee lisää YT-neuvotteluja eri toimialoilla. Lisäksi velkaantumisen nopeus lisää velanhoitokuluja ja näin ei synny voimavaroja kansantalouden uudistamiseen. Yhä harvemmalla on varaa maksaa tuotteista ja palveluista suomalaisen työn hintatasolla sekä kotimaassa että vientikohteissa. Tämän seurauksena kotimaisetkin yritykset suuntaavat työpaikkainvestointinsa Suomen ulkopuolelle.

Valo löytyy vain työpaikkojen kasvua luovista investoinneista ja keskeisin lääke on löytää pikaisesti keinoja niiden suuntaamiseksi maahamme. Kyse ei ole yksittäisistä pienistä askelista vaan kunnollisesta kansallisesta strategiasta käytännön toimenpiteineen. Hallitus on ansioitunut teettämään raportteja ja selvityksiä Suomen tulevaisuuden kilpailukyvystä, mutta välttämättömät ja välittömät toimenpiteet on laiminlyöty ja Suomen talous on saatu kuralle.

Eivät toimenpiteet mahdottoman vaikeita ole, kunhan niistä löydetään yksimielisyys:
- yritysten toimintaedellytyksiä voi parantaa helpostikin verotussektorilla: luovutaan pienten osakeyhtiöiden sivuuttamisesta verotuksessa;  nostetaan arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa merkittävästi; jätetään toteuttamatta myöhässä olevien alv-tilitysten julkistamistiedot ja muutetaan sen sijaan tilitysten maksuperusteet toteutuneen kassavirran mukaan; ... Suomi on muutaman ison yrityksen ohella pienyritysten maa ja niissä kasvun mahdollisuudet tulisi saada aikaiseksi.
- luovutaan työmarkkinajärjestöjen toimesta turhista ja vahingollisista säätelytoimenpiteistä ja lisätään edelleen joustavuutta. Miksi palkkoja pitää korottaa yrityksissä silloinkin, kun ne tekevät tappiota?  Miksi sama palkka ihan eri tilanteissa olevissa yrityksissä? Miksi hyvä ja huono tekijä pitää palkita tasavertaisesti? Miksi ikääntyminen nähdään korotusautomaattina, vaikka monissa ammateissa työkyky iän mukana heikkenee? Miksi tietyn kelloajan ulkopuolinen työ pitää maksaa korotettuna, vaikka se sopii paremmin työntekijälle? Miksi niin moni asia on tabu työelämäkeskustelussa?

Sovitaan kilpailukykyä nostavista työaika-, eläkeaika- ja erikoiskorvausjärjestelyistä vaikkapa vain määrävuosiksi, jos ei kantti kestä pysyviä ratkaisuja. Arvioidaan nykytilanteessa, onko työnantajan velvollisuutena vastata  kaikista niistä patruuna-aikojen eduista, mihin on totuttu, kuten lomien pituudet, vakuutukset, lomaedut, terveydenhuollon laajuus jne.   Luovutaan yleissitovuudesta, vapautetaan työajat yrityksen tarpeisiin, sovitaan eläkekatto, lisätään oppisopimusten käyttöä,vähennetään byrokratiaa ja uudistetaan lainsäädäntöä tulevaisuuden haasteisiin.

- panostetaan, vaikka velkarahalla tuottavuuden nostamiseen automaation, robotiikan ja digitalisoinnin avulla. Suunataan julkiset tuet uusille liiketoiminta-alueille ja poistetaan vähitellen kainalosauvat kuolemaan tuomituilta yrityksiltä. Lisätään läpinäkyvyyttä yhteisten varojen käytössä ja puututaan korruptioon.

Parhaiten kansainvälisessä kilpailussa pärjäävät maat, jotka rohkeasti ovat edelläkävijöitä uusien tuotteiden ja tuottavuustyökalujen kehittämisessä. Tähänhän meillä Suomessa on hyvää insinööriosaamista. Liikkeellä on paljon uusia mahdollisuuksia vaikkapa terveysteknologian, lähitulostuksen ja liikenneautomaation alueella perinteisten toimialojemme uudistumisen lisäksi.

Tärkeintä on löytää kadoksissa oleva suomalainen sisu ja pärjäämisen ja uudistumisen intohimo. Tämä on haaste myös yksilöille, sekä työssä käyville että työtä haikaileville. Hyvinvointiyhteiskunta meni jo.  Edessä on vain heikkeneviä vaihtoehtoja kaikille, ellemme yksilöinä löydä yhteistä tekemisen meininkiä. Yhteisöllisyyttä lisää arkeemme, heikommista huolehtimista ja rehellisyyttä suhteessa yhteiseen hyvään.

Muutostilanteissa demokratia tuntuu toimivan huonosti; lähestyvät vaalit estänevät poliittisen innostumisen yhteisiin talkoisiin. Harmi, että meillä on vallaton presidentti-instituutio.  Hätäkellot jatkanevat soimistaan.

Kuva: Marika Pentikäinen; Tshernobyl






perjantai 13. joulukuuta 2013

Minne vie Fortumin tie?

Kuva: Marika Pentikäinen


Fortum ilmoitti jo alkusyksystä strategiamuutoksestaan ja aikeestaan myydä pohjoismaiset siirtoverkkonsa. Poliittiselle keskustelulle sähköverkon kriittisyydestä on ollut hyvin aikaa, mutta se aktivoitui vasta, kun siirtoverkon myynnistä ilmoitettiin. Huolta ovat herättäneet sekä huoltovarmuuskysymykset että sähkön tuleva hinnoittelu.

Itsellänikin ensimmäisenä kohosi mieleen, ettei pääomasijoittajien arvomaailmassa verkon kunnossapito ole ensimmäisenä vaan tuottoprosentti on sijoituksen peruste. Harmi, ettei Suomesta löytynyt työeläkeyhtiöitä sijoittamaan varmaan "setelipainoon", vaan asialla ovat kanadalaiset eläkerahastot ja austraalialainen pankki suomalaisten jäädessä vähemmistöomistajiksi. Maksamme sähkölaskussamme tulevaisuudessa osinkotuottoja muiden maiden eläkeläisten hyväksi.

Fortumilla on tällä hetkellä vain noin viidennes siirtoverkkomarkkinoista ja sen mukana yli 600 000 asiakasta Suomessa. Elenialla on esimerkiksi yli 400 000 asiakasta ja loput hajoavat lukuisille paikallisille sähköyhtiöille. Näitä kaikkia valvoo energiamarkkinavirasto, jonka virkamiehet omaavat sen viisasten kiven, jolla säädellään sekä hintakehitystä että verkon kuntoa. Toistaiseksi hintakehitys on pysynyt kohtuullisena ja viranomainen on sakkomaksuin patistanut verkkoyhtiöitä investoimaan alueensa jakeluverkkoon. Ihan kiistattomasti asiat eivät ole sujuneet, vaan esimerkiksi Fortum on vienyt markkinatuomioistuimen käsittelyyn viraston kehotuksen, jossa sen edellytetään parantavan 110 kv:n jänniteverkon toimintaansa. Eli verkkoinvestointien säätelyssä ei ole helppoa löytää yhteistä näkemystä, vaikka Suomen valtio on sekä suurimman omistajan että valvovan viranomaisen roolissa.

Siirtoverkkotoiminta edustaa noin viidennestä Fortumin liiketoiminnasta ja antaa tuottoa noin  8% verran pääomalle. On helppo ymmärtää pörssiyhtiön johdon pyrkimystä irrottautua säätelystä ja vapauttaa pääomia kasvaville vapaille markkinoille. Ilmaston lämpenemisen aiheuttamat myrskyriskit ovat viime vuodet olleet haastavia  verkon kunnossapidon kannalta. Tapanit, Einot, Oskarit ja Seijat aiheuttavat jatkuvia toimintariskejä ja heikentävät asiakastyytyväisyyttä ja vievät johdon huomiota. 

Valtion omistajaohjauksen vastuulla on puolestaan miettiä, onko pyrkimys järkevä monopolin kohteena olevien paikallisten asiakkaiden kannalta ja syntyykö omistajavaihdoksen seurauksena sellaisia riskejä, jotka huolestuttavat pitkällä tähtäimellä. Jos näin olisi, tämänkaltainen infrastruktuuritoiminta olisi pitänyt järjestellä syksyn aikana kotimaisen omistuksen piiriin. Koska näin ei ole tapahtunut, niin nähtävästi riskejä ei ole tai niitä ei ole tiedostettu viranomaisten toimesta. 

Fortumin omistajille, joita yhtiön johto palvelee,  siirtoverkon menestyksekäs myynti on monella tapaa tärkeä. Myyntivoitto mahdollistaa tietty ensi vuonna reippaamman osingonjaon ja se tietää kestävyysvajettaan kasvattavan valtion kassaan lisätuloja. Omistajan roolissa Suomen valtio hyötyy lyhyellä tähtäyksellä muutaman sata miljoonaa euroa riippuen osingon suuruudesta. Kaikki lisäraha, jolla voidaan pienentää velan kasvua (lisävelkaa ensi vuonna  valtiolle jo yli 10 miljardia). Toivottavasti omistajat eivät ryhdy ahneiksi, koska myyntivoittoa soisi käytettävän myös yhtiön omaan tulevaisuuteen. Fortumin tase on velkainen (velkaa on Fortuminkin taseessa yli 6 miljardia) ja kun viidennes liiketoiminnasta häviää, niin myös velkoja on syytä lyhentää.

On ollut myös esillä kasvukaavailuja, joissa myyntituottoja tarvitaan uusille markkinoille kuten Ranskaan ja Intiaan. Tässä kohtaa yhtiön hallitus  on varmaan tarkkana ja muistaa jo nykyiseen toimintaan liittyvät tulevaisuuden riskit.

Fortumin noin 5 miljardin investointeja Uralille ja Pietariin on kauhisteltu uhkarohkeina. Tuotto-odotukset eivät ole ainakaan kehittymässä hyvään suuntaan, kun Venäjän energiamarkkinoilla pelataan muilla kuin länsimaisilla pelisäännöillä ja ulkomaisille omistajille on huutolaispojan rooli tarjolla. Toistaiseksi Venäjän toiminta ei ole Fortumille kattanut edes rahoituskuluja.

Olkiluoto 3:ssa Fortumilla on neljänneksen omistus ja Arevan kanssa kana ei vielä ole kynitty. Riskinsä siinäkin. Eli myyntivoitot ovat Fortumille tärkeä riskienhallinnan puskuri ja niitähän kertyy lisää, kun ensi vuonna aiotaan myydä sekä Ruotsin että Norjan siirtoverkko,missä on yhteensä 1 milj. asiakasta ja on  odotettavissa vielä suurempi myyntivoitto  3-4 miljardin euron luokassa.

Fortum on tietoisesti siirtymässä toiminnassaan vakaasta liiketoimintaympäristöstä riskialttiimpaan suuntaan  kohti suurempaa riippuvuutta kulloisestakin sähkön ja lämmön hinnasta sekä samanaikaisesti se laajentaa toimintaansa uusille markkinoille ja luopuu siirtoverkkotoiminnastaan. Onkohan Suomen valtion enemmistöomistajuus tässä riskinotossa tietoista? Missään tapauksessa nyt saatuja myyntivoittoja ei pitäisi rahastaa omistajille, vaan varata pääosa niistä jo päätettyjen riski-investointien hallintaan. Ehkäpä johdon matkoja Ranskaan ja Intiaan voisi myös tarkkailla:)






tiistai 10. joulukuuta 2013

Ministerit tuhoamassa yrityksiä - tyhmyyttäänkö?


Kuva: Marika Pentikäinen




Yrittäjyys on nostettu keskeiseksi painopistealueeksi tulevaisuuden Suomen rakentamisessa. Hallitus on korostanut haluaan tukea uusien yritysten syntymistä.  On esitetty lukuja, joissa yksityiselle sektorille pitäisi syntyä lisää kymmeniä tuhansia työpaikkoja vuodessa, jotta julkisen velan kasvu ja kestävyysvaje saataisiin taitetuksi. 

Samanaikaisesti  käsitellään valtionvarainministerin ja työministerin ajamaa uudistusta, missä on tarkoituksena julkistaa lista/rekisteri yrityksistä, jotka eivät ole hoitaneet  alv- maksujen tilityksiä lain edellyttämässä aikataulussa. Tämän uskotaan puuttuvan epäterveeseen kilpailuun ja karsivan markkinoilta pois lakisääteisiä velvoitteitaan rikkovia yrityksiä. Rajana on 5000 €:n hoitamaton alv-velka, jolla yritys joutuu tähän tiukennettuun kohteluun. Nykytilanteessa noin 30 000 yritystä joutuisi tälle listalle - kyse ei ole siis pienestä marginaalista.  

Suomen Pienyrittäjät puuttuivat tähän suunnitelmaan kovin sanoin ja terävin kielikuvin, joiden pohjalta  ministerin avustaja kiirehti vaatimaan anteeksipyyntöä. Mielestäni hallituksen tulisi pyytää anteeksi yrityksiltä epäkelpoa suunnitelmaansa. Konsulttikokemukseni mukaan ministerien perustelut ovat kaukana yritysten arjesta. Näkee, ettei virkamiesten, erityisavustajien tai ehdotuksen tehneiden ministerien joukossa ole  yrittäjänä toimineita. 

Alv - käytäntö on, että yritys tilittää perimänsä alvit vähennettyinä maksamillaan alveilla aina 42 pv:n kuluttua laskutuskuukauden päättymisestä. Tästä on ministeriöissä päätelty, että yritys pitää valtion verorahaa hallussaan 42 pv, ja jos se ei hoida ajoissa rahoja eteenpäin, on kyse vilpillisestä toiminnasta. Tarkastelussa on tyystin unohdettu laskutuksen rytmi rahan kierrossa -  yritykset eivät käy keskenään käteiskauppaa.

Oikeassa elämässä yritys lähettää laskun toimituksen jälkeen ja laskussa on asiakkaalle määritelty maksuaika, yleensä 7-21 päivää. Tämän jälkeen käynnistyvät muistutus - ja perintätoimet. Asiakkaat ovat erilaisia maksukäyttäytymisessään riippuen kassavirran kulloisestakin tilanteesta. Monella on tavoitteena käyttää maksuaika kokonaan ja vähän ylikin. Suomeen on levinnyt myös kansainvälinen käytäntö, missä  isot yritykset edellyttävät alihankkijoiltaan 3 kuukauden maksuaikaa; muuten ei kaupantekoa synny. Joskus on kyse näkemyseroista, onko toimitus tilauksenmukainen vai ei ja asia vaatii jatkoselvityksiä. Ja joskus yrittäjän on pakko kirjata koko summa luottotappioihin. Taantuman aikana yritykset pyrkivät hoitamaan maksuvelvoitteensa mahdollisimman myöhään; näin menettelevät sekä kunnat että valtion laitokset.

Laskuttava yritys on tässä tilanteessa heikoilla, koska sen on maksettava alvin osuus maksamattomasta laskusta  aikataulussa, vaikka rahat eivät olisi vielä tulleet sen pankkitilille. Näin yritys joutuu hoitamaan veron, vaikka varsinaista verovelkaa ei ole edes syntynyt. Usein pankin lyhytaikainen rahoitus on ainoa tie selviytyä, koska esim. 20 000 €:n  toimituksessa  alvin osuus on jo tuo hallituksen kaavailema 5000 €:n raja, koska etenkään käsityövaltaisissa palveluissa eikä  suunnittelu - ja asiantuntijatehtävissä synny vähennettäviä alveja. 
 
Moni pienyrittäjä elää kädestä suuhun ilman  puskureita. Kun yritys sitten lipeää alv-tilityksen edellyttämästä päivämäärästä, niin hallituksen mielestä sen on jouduttava suoraan julkiselle mustalle listalle, jotta muut yritykset tietävät varoa olla tekemästä liiketoimintaa epärehellisen yrittäjän kanssa. Sama tilanne olisi palkansaajalla, joka maksaisi kuukautta tai useampaa aiemmin veronsa ennenkuin varsinainen palkka tulee tilille. Tässä suhteessa yrittäjät ja palkansaajat eivät ole tasavertaisessa asemassa. 

Uskoisin, että suurin osa myöhässä hoidetuista tilityksistä syntyy arkisista syistä yritysten välisessä rahaliikenteessä. Rästissä oleva 4 miljardin alv-velka on iso summa ja sekaan mahtuu varmasti myös väärinkäytöksiä.  Uskoisin, että alv-toiminnan automaatiota kehittämällä saataisiin summa pienemmäksi eikä vaarannettaisi kivikautisilla listausajatuksilla yrittäjien toimintaa ja tulevaisuutta. Nyt rangaistaan rehellisiä tiukalla olevia yrittäjiä muiden yritysten laiminlyönneistä. Se ei voi olla oikeus eikä kohtuus. Käsitykseni mukaan ei voi olla rikollista toimintaa, jos yritys ei pysty maksamaan veroja laissa väärin määritetyn maksupäivän mukaan. Yhden ison asiakkaan ajautuminen maksuvaikeuksiin voi kaataa näillä säännöillä monia sen yhteistyöyrityksiä. 

Hallitukselta on syytä odottaa rohkeita päätöksiä, jotka edesauttavat yritystoiminnan kehittymistä Suomessa.  Haitallisen byrokratian kasvattaminen ei ole tie tähän tavoitteeseen. Oikeat toimenpiteet löytyvät alv-käsittelyn prosessien uudelleen suunnitelusta, aikataulujen korjauksesta, alv-alarajan muutoksista ylöspäin sekä tapahtumaliikenteen automaation lisäämisestä. Silloin yrityksetkin hyötyisivät ministerien toimista ja kilpailukyky paranisi. Nyt jo 4000 suomalaista yritystä toimii Eestissä -  halutaanko tämän virran edelleen kasvavan? Hallitus käsittelee ensi torstaina suunnitelmaa; toivottavasti paremmin eväin kuin ehdotuksen tekijät.



   

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Toivoton rakenneuudistus




Hallituksen odotettu rakennepoliittinen ohjelma on  julkaistu.  Pääministerin mukaan se viitoittaa Suomen takaisin kasvu-uralle. Mielestäni toiveajattelua.  Ei näillä valinnoilla vielä suosta nousta, vaan lisää vajotaan.

Kävin läpi julkisuuteen annetun materiaalin ja onnistuin virkamieskielen takaa löytämään ylimalkaisen listan säästöaihioista sekä joidenkin palveluiden tarpeellisuuden arvioinnista. Toimenpiteiden tulokset jäävät suurelta osin odottamaan toteutumistaan vuosille 2015-16. Tilanteessa, missä Suomen julkisen sektorin osuus on saavuttamassa 60% bkt:stä, hallituksemme nyhrää pikkuasioiden kimpussa, joilla ei saavuteta pysyvää  eikä riittävää käännettä surkeaan kehitykseen.

Suomen suurin ongelma on paisunut julkinen sektori, ensi vuonna  jo suurin EU - maista suhteutettuna bkt:hen. Viimeisen viiden vuoden aikana julkisten työpaikkojen määrä on kasvanut 40 000 eli yksityisen sektorin työvoimavähennykset ovat suurelta osin siirtyneet julkisen sektorin työpaikoiksi ja näin Suomen työllisyysluvut ovat pysyneet hillittyinä verrattuna EU - alueeseen.   Kun puhutaan oleellisesta rakennemuutoksesta, on lupa odottaa, että hallituksen toimenpiteet kohdistuvat terävästi leikkaamaan tätä pöhötystä tai korvaamaan nykyiset toimintatavat uusilla ja tuottavimmilla teknologian mahdollisuuksiakaan unohtamatta. Hallitus  myöntää, että työpaikkojen kasvu tulee jatkumaan julkisella puolella, ja toivoo toimenpiteiden vain hidastavan kehitystä.

Suurin menoerä on tunnetusti terveydenhuollon sektori, jota nyt yritetään saada kuntoon esim. säästämällä vanhusten laitospaikoissa 300 milj. euroa siirtämällä mummoja ja pappoja kotihoitoon. Ottamatta kantaa hoitomuotojen paremmuuteen, niin ihmetyttää, että säästöt kohdistetaan juuri sinne, mihin yleinen mielipide on halunnut lisää panoksia. Lisää vaippoja, runsaammin voimavaroja  peruspalveluun, monipuolisempaa ravintoa, harkitumpaa lääkitystä. Lyhyesti ihmisarvoisempaa elämää. Tuntuu, että säästäminen on aloitettu tahoista, joilla ei ole omia lobbareita ja eturyhmiä valvomassa, mikä olisi asiakaslähtöisesti ajatellen heille hyväksi. Eri etujärjestöt ovat kilvan kiitelleet rakenneuudistusta - selvä viesti, ettei heidän jäsenistönsä ole merkittävimmin joutunut toimenpiteiden kohteeksi.

Minkälainen arvopohja vallitsee yhteiskunnassa, joka heikentää ensimmäisenä vanhusten, lasten ja työttömien olosuhteita? Koko vuosi on mediassa kohuttu ahneudesta ja kohtuuttomuudesta koskien johdon palkitsemisjärjestelmiä, monia työsuhdekäytäntöjä, julkisen hallinnon organisaatioiden outoja työmatkakohteita, edustuskäytäntöjä ja hintavia tilaratkaisuja. Nyt  kohtuuttomuutta toteutetaan suhteessa heikompiosaisiin, joiden tulee ensimmäisenä pistää roponsa yhteiseen säästölippaaseen. Humaaninen hallinto korostaisi hyvempiosaisten ensisijaisuutta. Julkisen hallinnon piirissä löytyisi kyllä etuja leikattavaksi ilman että seuraukset tekisivät edes henkilökohtaisesti kipeätä.

Terveydenhoidon tuottavuustalkoissa olisi paljon säästettävissä ajattelemalla toimintaprosessit uusiksi eli oikealla rakennemuutoksella. Tästä oli hiljan hyvä esimerkki mediassa Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä tehdyistä ratkaisuista, missä löytyi talonpoikaisjärkeä käyttäen lisää tehokkuutta ja parempaa palvelua. Näiden hyvien käytäntöjen levittäminen vaikkapa sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksessa läpi sairaanhoitopiirien voisi tuoda paljon varmemmin kaivattuja säästöjä. Kun toiminnan yksinkertaistamista tuettaisiin joustavilla tietojärjestelmäratkaisuilla, itsediagnoosilaitteilla, robotiikalla ym, niin voisi olla seurauksena, ettei vireillä olevan Apotin tapaisia miljardiluokan mammuttijärjestelmiä edes tarvittaisi.

Suomen kilpailukyvyn ongelma ratkeaa vain yksityisen sektorin toimenpiteiden kautta, mutta valtio voi helpottaa yritysten pärjäämistä luomalla edellytyksiä työpaikkojen luontiin, investointeihin ja tutkimus- sekä kehitystoimintaan. Rakenneuudistuksen olisi pitänyt suunnata toimenpiteitä helpottamaan yksityisen sektorin työllistämistä, nuorisotyöttömyyden vähentämistä, uusien yritysten perustamista sekä rahoituksen saantia.

Viime vuosina hallitus on teettänyt lukuisia selvityksiä ja raportteja Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi. Ehdotettuja toimenpiteitä ei ole siirretty eteenpäin päätöksentekoon ja ei niitä näy tässä rakenneuudistuslistassakaan.  Liian laajapohjaisesta hallituksesta ei näytä löytyvän yksimielisyyttä niiden käyttöön. On puoueiden kannalta turvallisempaa liikkua pilkun väärällä puolella. Omassa toivelistassani olivat korkealla byrokratian vähentämistalkoot ja huonojen käytäntöjen uusiminen, alv- rajan merkittävä korotus, lomaltapaluurahan poisto kaikilta, satsaus nopeisiin verkkoyhteyksiin koko Suomessa, kokeilualueita prototyyppisiin teknologiasatsauksiin liikenteessä, koulutuksessa ja terveydenhuollossa.

Roomalainen senaattori Cicero laati yli 2000 vuotta sitten manipulatiiviset ohjeet politiikoille kansan pitämiseksi tyytyväisenä. Viimeinen kymmenestä kehotuksesta oli toivon antaminen, vaikkei siihen olisi aihettakaan.  Hyvin käytetty rakenneuudistus on tuottavuuden parantamisväline, jolla saavutetaan pitkäaikaisia muutoksia ongelmiin ja löydetään uusia etenemisteitä, jotka luovat muutosvastarinnan lisäksi myös toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Tämä rakennemuutosohjelma ei luo toivoa eikä tulevaisuutta. 

torstai 21. marraskuuta 2013

Työeläkejärjestelmä saatava 2000-luvulle!





Kevan tapahtumat ovat paljastaneet koko työeläkejärjestelmän uusimistarpeen kohti avointa ja läpinäkyvää toimintarakennetta. 

Työeläkelaki syntyi 1960-luvun alussa  ja kuvastaa senaikaista yhteiskunnallista arvomaailmaa. Kyse on ikään kuin isännättömästä rahasta, joka  "kuuluu" eläkelaitosten omalle organisaatiolle. Asiakkaana pidetään työnantajia, joista yksityisellä puolella voidaan kilpailla takaisinlainauksella ja sen ehdoilla - siis eläkkeensaajien varoilla. Tämä arvomaailma näkyy toimintaperiaatteissa, pelisäännöissä sekä menettelytavoissa ja mahdollistaa julkisella puolella poliittisen tapahtumaketjun, joka Kevan kohdalla on meneillään.

Eläkeyhtiöt eivät näe eläkeläisiä asiakkaina, vaan passiivisina etuisuuksien nauttijoina. Kun saan Ilmariselta vuosi-ilmoituksen, niin haluaisin tietää, miten yhtiö on onnistunut hoitamaan eläkevarojani. Kirjeessä voisi näkyä sijoitusten tuotto kehityslukuineen verrattuna alan keskiarvoihin, liikekulujen kehitys sekä ennuste toiminnan  lähivuosista. Silloin voisin arvioida, miten yhtiö on onnistunut tehtävässään verrattuna muihin toimijoihin. Kyse on itseni aikanaan maksamista varoista, jotka olen jättänyt lain pakottamana viimeisen työnantajani valitseman eläkelaitoksen hoitoon. Ilmoituksessa voisi tietokoneaikana olla jopa henkilökohtaista otetta ja toimitusjohtajan kiitokset hyvästä yhteistyöstä:)

Työeläkesäädökset tunnistavat  huonosti nykyisiä työsuhdekäytäntöjä pätkätöineen ja kansainvälisine kytkentöineen ja  on vaarana, että uudet sukupolvet jäävät osin lainsäädännön ulkopuolelle.

 Eläkealalla ei ole yhtä valvojaa

Varoja hoitavien yhtiöiden valvonta on hajautunut useisiin eri tahoihin:
- Yksityisten alojen, maatalousyrittäjien ja merimiesten varoja valvovat Sosiaali. ja terveysministeriö ja Finanssivalvonta
- Kevaa ja Valtiokonttoria valvoo Valtiontalouden tarkastusvirasto
- Kirkon eläkerahoja valvoo kirkkohallitus opetus- ja kulttuuriministeriön ja kirkolliskokouksen alaisena
Näiden vastuulla ovat viime kädessä ohjeet ja rajoitukset sekä  henkilövalinnat elimiin, jotka puolestaan valvovat yksittäisiä eläkelaitoksia
.
Kyseessä on tyypillinen hallintohimmeli, johon valtuudet ja vastuut eläkerahojen kokonaisvalvonnasta  hämärtyvät. Nykykäytännön mukaan työeläkealalla ei ole ns. konserniohjausta, vaan kukin toimiala taaplaa tyylillään. Tämä  mahdollistaa suuren joukon valtuuskuntia, hallituksia ja yhteistyöryhmiä, jotka miehitetään ministeriöiden toimesta yritysten, työmarkkinajärjestöjen ja poliittisten mandaattien puitteissa.

Yksityisissä eläkelaitoksissa  käytännöt muotoutuvat yritysehtoisesti, koska hallituksissa enemmistö on yrityselämän edustajia.  Julkisen alan eläkerahastoja hoitavassa Kevassa tarvitaan ylimpänä 30-jäseninen valtuusto varajäsenineen. Hallituksessa on 9 jäsentä ja lisäksi henkilökohtaiset varajäsenet. Johtajia tarvitaan 22 kpl. johtamaan noin 500 henkilön työtä. Nimitykset näyttävät seuraavan polkua:  valtuuskunnasta hallituksen jäseneksi ja sieltä Kevan johtajistoon. Siis päätöshierarkiassa edetään ylhäältä alaspäin.

Tämä selittänee sen, että käytännöt ja edut helposti paisuvat ja häntä heiluttaa koiraa sekä toimiva johto ryhtyy johtamaan ylempiä päätöselimiä. Hyvänä esimerkkinä meneillään oleva toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan välinen luottamuspula, jossa toimitusjohtajan mielestä ei ole mitään hänen asemaansa vaarantavaa. Tosin molemmat saanevat ohjeensa puoluetoimistosta ja kyse on myös irtisanomiskorvauksen maksuehdoista.

Eläkkeensaajat eivät mukana hallinnoinnissa

Eri eläkealan elinten miehityksissä huomaa, että varsinaiset järjestelmän asiakkaat eli yli miljoona suomalaista, jotka ovat aikanaan eläkemaksuja maksaneet ja  ovat nyt  eläkkeensaajina, eivät ole edustettuina rahojen hallinnoinnissa. Taho, joka on eläkerahojen tuottavan käytön suurin intressiryhmä, ei ole millään tavalla mukana tekemässä "ansiotuloistaan" päätöksiä..

Tästäkö johtunee, että aikanaan 1995 tilapäiseksi tarkoitettu eläkeindeksin  taittaminen jäi pysyväksi käytännöksi?

Paljon rahaa Suomen eduksi?  

Työeläkerahastojen tämänhetkinen arvo on noin 160 miljardia euroa eli ei pikku summa Suomen mittakaavassa. Varat on pääosin sijoitettu osakkeisiin, korkoinstrumentteihin ja kiinteistöihin. Viime vuosina on lisääntyvästi hajautettu osakeomistuksia Suomen ulkopuolelle. On korostettu, että yhteisten eläkevarojen tehtävänä  ei ole  tukea  suomalaisen pk- sektorin rahoittamista vaan varmistaa mahdollisimman hyvä tuotto.

Tätä periaatetta olisi mielestäni, ainakin tilapäisesti syytä arvioida tilanteessa, jossa Suomen tulevaisuuden menestys on kiinni uusien työpaikkojen syntymisestä ja uusien kasvuyritysten rahoittamisesta. Työeläkerahastojen intressissä luulisi olevan tulevaisuuden työpaikkojen  varmistamisen, jotta niiden omien työnantaja-asiakkaiden määrä kehittyisi myönteisesti..

Mistä johdolle maksetaan?

Työeläkerahastojen kustannukset sisältäen maksetut eläkkeet olivat viime vuonna 22 miljardia euroa, josta noin 0,5 miljardia oli liikekuluja. Näistä vain osa on kuluja, joihin yhtiö omalla toiminnallaan voi vaikuttaa. Yksi kuluerä ovat johdon työsuhde-edut, joiden tulisi olla suhteessa toiminnan volyymiin, sijoitustuottoihin ja liikekuluihin.  Koska alalta löytyy yhteisiä organisaatioita kuten Eläketurvakeskus ja Tela, niin luulisi näiden yhtiökohtaisten tietojen olevan hyvin tilastoituina ja käytettävissä palkkaeduista sovittaessa.
Kun Kevan johdon palkoista ja muista  työsuhde-eduista on käyty mediassa keskustelua, en ole nähnyt missään faktoja, joita vasten näitä etuja tarkastellaan tai mikä on etuisuuksien suhde muihin eläkelaitoksiin. 

Eri asia ovat esille tulleet väärinkäytökset, tarkoituksenmukaiset pyöritykset sekä suhteellisuudentajun puute, joiden perusteella Kevan hallituksen olisi pitänyt palkata ulkoinen selvittäjä ja hyllyttää toimitusjohtaja  työn ajaksi. Kun päädyttiin sisäiseen toimitusjohtajan alaisen tekemään raporttiin, niin hallituksella on ehkä tiedossa käytäntöjä, joita ei haluta tuoda julkisuuteen. Tässä kohtaa olisi ylimmän valvojan eli VM:n pitänyt puhaltaa peli poikki. Tarina on vasta alkutekijöissään. Harmi, koska maalla olisi paljon tärkeämpiäkin asioita puitavana

 Eläkejärjestelmän siirryttävä 2000-luvulle 


Yksittäisiä caseja tärkeämpää olisi ministeriöiden ja kansanedustajien miettiä, miten työeläkejärjestelmän arvomaailma saataisiin uudistettua 2000-luvulle. Pelkkä eläkeiän uudelleen tarkastelu ei riitä. Tarvitaan muutoksia myös alan rakenteisiin, työsuhdekäsitteisiin sekä Keva-casen opettamana  on palautettava luottamus koko alan eettisiin arvohin yhteisten varojen hoidossa.

torstai 14. marraskuuta 2013

Puoluepolitiikka synnyttää ahneutta

Kuva: Marika Pentikäinen
Olen pohdiskellut kohtuuden ja ahneuden veteen piirrettyä viivaa Kevan työsuhde-etuja koskevassa jupakassa. Eläkelaitosten parissa on jo aiemmin  todettu kohtuuttomuutta palkkausratkaisuissa. On maksettu poikkeuksellisen korkeita korvauksia ihmisille, jotka vastaavat muiden työssäkävijöiden nykyisistä ja tulevista eläkeansioista.  Heidän ammattitaitonsa ja osaamisensa pitäisi mahdollistaa eläkevarojen maksimaalinen tuotto lainsäädännön puitteissa.

Vakanssit ovat  ajautuneet osaksi poliittista pelikenttää " sulle-mulle" nappuloiksi ilman, että tehtäviin edes yritettäisiin hakea päteviä alan osaajia. Kevan toimitusjohtajaksi silloisessa poliittisessa tilanteessa riitti keskustapuolueen jäsenkirja ja järjestötausta. Vaihtopakettiin kuului Kuntaliiton toimitusjohtajuus kokoomuksen jäsenkirjan omaavalle. Näillä vaihtopäivillä puolueiden edustajat nokittavat tavallaan myös työsuhde-eduilla toisiaan. Uskoisin, että  poliittisin perustein valituille toimitusjohtajille tarjotaan työsuhde-etuja ilman että heidän edes itse tarvitsee niitä pyytää. Yrityksen hallitus on etujen antajana myös vastuussa niiden kohtuullisuudesta. Poliittinen peli vain vie kohtuuden mennessään.

Tämä on taas yksi niistä maan tavoista, jotka kuuluisi laskea korruptiotilastoihin. Poliittiset virkanimitykset ovat eräänlainen käyntivoima puoluejäsenyyksiin. Jäsenkirjan avulla ja oikeanlainen tutkinto taustalla yksilön on mahdollista onnistua pääsemään mukaan lottoarvontaan. Tässä tapauksessa arpajaisvoittona on työelämän ura omasta kokemuksesta ja osaamisesta riippumatta korkealla yhteiskunnallisella statuksella, kunhan vaan hoitaa suhteensa puoluetoimistoon eli pääsee osaksi verkostoa; siinäkin korruption mahdollisuus.  

Olisi kiinnostavaa tietää, paljonko Suomessa on johtajatason työsuhteita, jotka ovat poliittisten intohimojen kohteena sekä kunnissa että valtiolla ja niitä lähellä olevissa liikeyrityksissä ja yhteisöissä. Näiden työpaikkojen kohdalla tulisi edellyttää vielä tiukempia pelisääntöjä ja käytäntöjä kuin mitä esim. valtion  omistajaohjauksen alla toimivissa  yrityksissä, joissa kuitenkin monissa toimitaan kilpailutilanteessa yksityisen sektorin kanssa. 

Kohtuullisuus elää avoimessa ja läpinäkyvyyttä korostavassa poliittisessa järjestelmässä. Suomen puoluepoliittinen kenttä elää tässä suhteessa mennyttä ahneuden aikaa ja  siitä myös populistiset liikkeet saavat voimansa.

Keva toi esille pienen hippusen nykytodellisuutta johdon poliittisissa työsuhde-eduissa keskellä maan taloustilannetta, missä kaikki joutuvat tinkimään saavutetuista eduista. Työsuhdeasunnot ja - autot, virka-autot, lomaedut, virkamatkat jne olisivat hyvä uudelleen arvioinnin kohde yhteisissä säästötalkoissa, jos varsinaiseen ahneuden syyhyn,  poliittisiin virkanimityksiin ei haluta puuttua. 

Kevan tapauksen kohdalla on esille tullut suuruusluokaltaan todella mitättömiä väärinkäytöksiä. Juuri sopivia iltapäivälehtien otsakkeisiin. Niiden takana onneksi näkyy selvästi rähmettyneet työsuhdekäytännöt. Toimitusjohtajana kyllä itse eroaisin. Media tuskin lopettaa tähän, vaan jatkaa vaaleihin saakka kaivelua, osana puoluepoliittista peliä. 

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Globaalin verkon viidakon lait


Kuva:Marika Pentikäinen

Tietoturva ja etenkin sen puutteet vielä kerran blogini aiheena, nyt Liberan sivustolla:  .Globaalin verkon viidakon lait ja sama teksti tässä:




Yksilöiden tiedot ja yksityisyys ovat tällä hetkellä tuuliajolla globaalissa tietoverkossa.  Vakoiluorganisaatiot jäljittävät puheluita, sähköposteja ja paikannusta eri puolella maailmaa ennen kokemattomassa laajuudessa. USA:n lisäksi liikkeellä ovat valtiot, joilla on käytössään riittävät tekniset keinot, vaikka julkisuudessa NSA on noussut verkkovakoilun pääsuorittajaksi. Kyse ei ole pelkästään tietoturvan teknisistä heikkouksista, vaan härskistä piittaamattomuudesta yleisistä käytännöistä.
Aiemmin perinteinen vakoilu kohdistui epäilyksenalaisiin kansalaisiin. Nyt vaivaton tietojenkeruu ja älykkäät ohjelmat ovat kääntäneet käytännön päinvastaiseksi. Vakoillaan kaikkien puhelin – ja tietoverkossa liikkuvien yksilöiden tietoja. Paikannetaan eri kriteereillä epäilyksenalaiset yksilöt massasta. Näin vakoiluorganisaatiot tulevat valvoneeksi verkon kaikkien käyttäjien toimintaa ja osumat muodostuvat kauppatavaraksi valtioiden välillä. Koska tietokoneen muistivälineet eivät hinnallaan rajoita massiivista tietojensäilytystä, niin kerätyt yksilötiedot uinuvat tallessa tuleviin tarpeisiin.
Tietojen käyttötarkoitukset eivät ole välttämättä vain poliittisia vaan kaupalliset ja tutkimukselliset intressit ovat mukana. Vakoilu ulottuu yksilöiden lisäksi julkishallinnon yhteyksiin, tuotekehitysprojekteihin, tarjouskilpailuihin ja yksittäisiin innovaatioihin. Valtioiden ohella kaupalliset yritykset ja IT-alan palvelujen tuottajat haluavat profiloida kulutuksemme, yhteytemme ja liikkumisemme. Rikollisryhmittyvät kaappaavat yhteyksiämme, paikkatietojamme ja henkilötietojamme muuttaakseen ne rahaksi. Globaali digitaalinen maailma on ”nykyajan merirosvojen” temmellyskenttä.
Kansallisvaltioiden keinot lainsäädäntöineen sekä valvontakoneistoineen eivät ulotu maan rajojen ulkopuolelle. EU:n nykyinen tietosuojakäytäntö on vuodelta 1995, jolloin teknologian mahdollisuudet olivat lapsenkengissä. YK:n elimillä ei tunnu olevan otetta luoda pelisääntöjä tai valvontakäytäntöjä verkkomaailmaan. Pelikenttä on näin auki vahvemman oikeuksille. USA ansioituu, koska on onnistunut saamaan globaalin markkinajohtajuuden palveluilleen. Apple, Google, Microsoft, Intel, Cisco…tottelevat kulloisenkin USA:n hallinnon käskytystä. Lisäksi palveluyrityksillä on omat kaupalliset intressinsä asiakastietojen hyväksikäytölle. Pienistä tiedon siruista voi yhdistellä kulutusprofiileja ja myydä tietoja eteenpäin verkkokaupoille.
On utopistista ajatella, että joka puolella maailmaa voitaisiin luottaa hyvien arvojen kuten avoimuus, luottamus ja hyvätahto toteutumiseen ihmisten välisessä toiminnassa nyt ja tulevaisuudessa.  Siksi on sinisilmäistä ehdottaa, että verkon yksityisyyssuojaa pitäisi vähentää; sukupolvien ja puoluekantojen välillä on Suomessakin asian suhteen havaittavissa erilaisia painotuksia.  Tästä syystä voi sanoa, että Snowden ja Manning ovat tehneet palvelun ihmiskunnalle osoittaessaan nykyisen verkkoturvan mädännäisyyden. Ilman paljastuksia ”Isoveli valvoo” yhteiskunta etenisi huomaamattomasti.
Harva yksilö ajattelee, että tykkäämällä kavereiden ilmoituksia facebookissa, jakamalla G+:n kautta kuvia ja tekstejä, lukemalla sivustoja ja tapaamalla kavereita tietyissä paikoissa, voi palveluntuottaja muodostaa kokonaisuuden, joka kertoo ruokamieltymykset, sairausepäilyt sekä sukupuolisen tai uskonnollisen suuntautumisen.
Tulevaisuudessa tietosuojaongelmat ovat monimutkaistumassa. Robotiikka lisääntyy ihmisten arjessa. Lähitulostus muuttaa teollisuuden rakenteita.  Uudet nanomateriaalit vievät älykkyyttä uusiin tuoteyhteyksiin. Ihmisten lisäksi tavarat kuten autot, veneet, jääkaapit, kuntomittarit… lähettävät tulevaisuudessa tietoa verkon yli.
Digitaalinen infrastruktuuri kulkee yli kansallisten rajojen. Nykyään on mahdoton tietää, missä maapallolla pilvipalvelut, nimipalvelimet ja reitittimet kierrättävät tietojamme ja mihin tarkoituksiin tätä Big Dataa käytetään. Paluuta rajalliseen viestintään ei ole, vaikka Merkelin kännykkäkuuntelun seurauksena Deutsche Telecom ilmoitti keräävänsä ryhmittymän, jolla saksalaisten puhelut ja dataliikenne rajataan kulkemaan vain Saksan alueella.
Vaikka verkkotietomme ovat tällä hetkellä vapaata riistaa, asiantila ei saisi hidastaa digitaalisen maailman kehitystä eikä sen hyvien puolien hyödyntämistä. Terveysteknologian kehitys avaa uusia teitä yksilöiden elämänlaatuun, kehitysmaiden viime vuosien taloudellinen nousu on hyvä esimerkki verkon talousvaikutuksista ja cleantech avaa lisääntyvästi mahdollisuuksia ympäristöongelmien alueella.  Maat, jotka nopeimmin hyödyntävät kehitystä, pärjäävät parhaiten kilpailussa elintasosta markkinatalouden pelisääntöjen vallitessa.
Kansainvälisen yhteisön on nopeasti ryhdistäydyttävä ratkaisemaan globaalin tietoliikenteen yksityisyys- ja tietosuoja-asiat. Obaman esittämä NSA:n vakoilukäytäntöjen uudelleenarviointi koskee jäävuoren huippua. Globaali tietoverkko tarvitsee säätelyä, pelisääntöjä ja valvontaa sekä keinoja tarttua väärinkäytöksiin. Koska asiaa ei voi jättää yksittäisen maan tai valtioliittojen vastuulle, niin YK lienee ainoa varteenotettava kattojärjestö elimelle, jolle asia delegoitaisiin.
Kannattaa kiinnittää huomio EU:n tekeillä olevaan tietosuojaa koskevaan uuteen asetukseen, joka on menossa parlamentin käsittelyyn ja tulee olemaan pohja Suomen tietosuojalle. Toivottavasti EU-edustajat pitävät yksityisyydestä huolen. Yhdysvaltalaisilla IT-alan palveluyrityksillä on perinteisesti vahva lobbausote komission käytävillä ja oma intressinsä korostaa tietojen käytön kaupallisuustarpeita. Isot organisaatiot liikkuvat hitaasti, joten YK -  tai EU -  tasoilla tapahtuvat muutokset vievät vuosia. Kyse ei ole tekniikasta vaan arvoista ja asenteista eri puolilla maapalloa. Pohjoismainen tulkinta yksilön oikeuksista yksityisyyteen ei ole globaalisti yleispätevä.
Tietosuojakäytäntöjen tulisi vastata yksiselitteisesti moniin kysymyksiin. Onko kansalaisella oikeus tietää, mitä hänen tunnistetietoihinsa liittyen verkon eri tietovarastoissa on ja kuka niitä käyttää?  Edellyttääkö tietojen keruu yksilön omaa lupaa?   Jos hän haluaa olla ”näkymätön verkossa”, onko se mahdollista? Saako joku taho luovuttaa tietoja muille viranomaisille tai jopa EU:n ulkopuolelle ja edellyttääkö se yksilön lupaa? Miten taataan, että yksilön on helppoa ja vaivatonta saada tietoa omien tietojensa käytöstä? Mitkä ovat riittävät tietoturvakäytännöt verkossa, kun kyse on yksilöiden tiedoista? Miten yksilö voi poistaa verkkoon levinneen asiattoman tiedon?
On tunnistettava myös kokonaisuus. Byrokraattiset ja vaikeakäyttöiset säädökset haittaavat asioiden joustavaa hoitoa.  Tietojärjestelmien käytettävyys kärsii ja hyödyt jäävät saavuttamatta.  Ihmisen kannalta verkkopalveluiden tulee olla helppokäyttöisiä, mutta samalla tietoturvan ja tietosuojan kannalta riittäviä.  Vaikea yhtälö ja vaatii monipuolista osaamista tekijöiltään sekä rahaa toteutuakseen.
Voimme itse vaikuttaa Suomen rajojen sisäpuolella toimiviin verkkokäytäntöihin ja pitää huolen niiden toimivuudesta tietosuojalainsäädäntömme puitteissa. Yrityksiin kohdistuvissa selvityksissä on tullut esille paljon tietämättömyyttä jo nykyisistä lain velvoitteista. Tietosuoja vaatii lisää resursseja sekä julkishallinnossa että yrityksissä ja sen vaateet on huomioitava ajoissa jo investointeja suunnitellessa.
Suomessa on vireillä selvitys liikenteen satelliittipaikannusjärjestelmästä verottajan käyttöön. Toivottavasti on pohdittu, mitä paikannustietojen keruu merkitsee yksityisyyden kannalta. Terveydenhuollon alueella on edessä suuri järjestelmien uudistusvaihe, jossa tietosuoja on keskeinen tekijä ja sen ratkaiseminen terveellä järjellä vähintäänkin haastava. Hyvin vähän on julkisuudessa näkynyt keskustelua näistä näkökulmista.
Yksilöllä on vastuu, mitä tietoa hän itse jakaa verkossa. Niin kauan kun siellä vallitsevat viidakon lait, kannattaa muistaa, että tulevaisuudessa nyt annetut tiedot saattavat olla muiden perheenjäsenten, uusien työnantajien tai uusien ihmissuhteiden nähtävissä unohtamatta mainonnan ja markkinoinnin tulevia tarpeita. Kannattaa opastaa alaikäisiä, koska heiltä ei voi edellyttää riittävää näkemystä riskeistä. Ennen Facebook ”suojeli” 13-17 vuotiaita, etteivät  he  voineet jakaa oman sivunsa tietoja julkisesti, mutta nyt tästä hyvästä käytännöstä ollaan ajan hengen mukaisesti luopumassa.
Globaali tietoverkko on kasvanut neljännesvuosisadassa murrosikään, jossa rikotaan hyviksi havaittuja käytäntöjä ja sopimuksia. Kansainvälisellä yhteisöllä on käsissään mahdollisuus siirtää verkkokäyttäytyminen noudattamaan yhteisesti sovittuja pelisääntöjä. Nopeasti tulisi määrittää palvelujen asiakkaiden suojaksi globaalit reunaehdot, joita kaikki osapuolet sitoutuvat noudattamaan suhteessa yksilöön ja hänen tietoihinsa sekä hyvään verkkokäyttäytymiseen. Mutta ennen kuin ollaan näin pitkällä, kannattaa jokaisen huolehtia omasta tontistaan sekä herätellä keskustelua aihepiiristä.



lauantai 2. marraskuuta 2013

Ulkoministeriön avoimet ovet

Kuva:Marika Pentikäinen

Tulipa hyytävä olo, kun seurasin kuluneella viikolla ulkoministerin tiedotustilaisuutta UM:n vakoilujupakasta. Eikä olo ole korjaantunut myöhempiäkään poliittisia puheenvuoroja kuunnellessa. Ymmärtääkseni asian sisältö on, että  ulkopuoliset tahot ovat neljän vuoden ajan päässeet käsiksi UM:n tietoverkkoon ja sitä kautta myös ministeriön ja EU:n väliseen yhteydenpitoon.

Neljä vuotta on uskomattoman pitkä aika olla huomaamatta vierasta vakoiluohjelmaa. Ilman Ruotsin kautta tullutta tietoa tilanne voisi edelleen olla UM:ltä tietämättä.  Tämänkaltainen tapahtumasarja ei ole kestoltaan maailman tietoverkoissa yleistä , niin kuin rivien välistä  on annettu ymmärtää. En usko vakuutteluihin, että tärkeät tiedot ovat olleet turvassa muissa järjestelmissä. Taitavat ammattilaiset eivät pysähdy porstuaan, vaan pystyvät hakkeroimaan sisäänpäästyään kaiken haluamansa. Syntyy tunne, etteivät politiikkomme oikein ymmärrä, minkä suuruusluokan turva-asiasta on kysymys.

Alkuvuonna paljastunutta laajaa kansainvälistä vakoilua, joka oli tehty Red October-ohjelmalla, voinee pitää teknisesti samankaltaisena ilmiönä, mikäli kyse ei suorastaan ole samasta tapauksesta - ajoitus sopisi yhteen. Tämä haittaohjelma tunkeutui tietovarastojen lisäksi myös älypuhelimien tietoihin. Ohjelma ehti viiden toimintavuotensa aikana saastuttaa globaalisti merkittävän määrän organisaatioiden palvelimia etenkin Venäjällä ja sen lähialueilla. Kohteena olivat lähinnä julkishallinnon organisaatiot ja tutkimuslaitokset.

Tämän urkinnan takana ollut ryhmittymä lopetti toimintansa alkuvuodesta. On epäilty, että ryhmittymä olisi kiinalaisperäinen, mutta ohjelmakoodissa on ollut myös venäläisiä piirteitä. Ohjelma levisi Microsoftin ja Adoben ohjelmistojen avulla kohdeorgnisaatioihin ja asentui niin, ettei ollut tunnistettavissa. Se onnistui myös välttämään kaikenlaiset analysointityökalut ja aktivoitumaan uudelleen ajojen jälkeen - siis taitavasti toteutettu.    Red October ei suoraan ole vakoillut kansallisille valtioille, vaan tahoille, jotka ovat ehkä ajatelleet kaupallistaa löydöksensä. Varmaa tietämystä anastettujen tietojen käytöstä ei edelleenkään ole.

Toivottavasti UM:n selvitystyö etenee jämäkästi ja erityisen tärkeätä on varmistaa, että haittaohjelma saadaan todella poistetuksi järjestelmästä. Kehittyneet vakoiluohjelmat eivät jätä jälkiä itsestään eivätkä toiminnastaan, joten niiden paikallistaminen ja pysyvä poistaminen on hankalaa. Onneksi Suomesta löytyy aihepiiristä hyvää osaamista tietoturva-alan yrityksistä.

Tärkeätä olisi varmistaa myös muiden julkisten tahojen tietoverkot haittaohjelman suhteen. On mahdollista, että sen toiminta on jäänyt havaitsematta myös muualla hallinnossa. Ongelma ei välttämättä rajoitu siis Ulkoministeröön. Vaikka aktiivinen kybertoiminta on rauennut, on riski, että uinuva haittaohjelma myöhemmin aktivoidaan uudestaan ulkopuolisten toimesta.

Pikkuisen ihmetyttää vuodon ajoittuminen Snowdenin paljastusten yhteyteen. Onko tällä haluttu kytkeä tapahtuma osaksi samaa ilmiötä? Ja miksi mtv3 sai vuototiedon käsiinsä, vaikka edes eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenet eivät asiasta tienneet?  Kuka oli tämä vuotaja pienestä sisäpiiristä? Tilanteessa piilee jotain tarkoitushakuisuutta, joka ei välttämättä koskaan paljastu, koska monet vastaukset voidaan niputtaa salassapidettävän tiedon sumuverhoon.

Jupakalla on hyvätkin puolensa. Viimeistään nyt on viranomaisten kiinnitettävä riittävä huomio valtakunnallisiin tietoturvariskeihin ja resursseihin, joilla asioita hoidetaan. Suomi on perinteisesti ollut vahva tietoturvan osaaja ja nyt UM:n vakoilu on luonut varjon tälle kaupalliselle osaamiselle. Ensi vuoden budjetista löytyy viestintäministeriön cert.fi tietoturvayksikköön kuuden henkilön lisäys; sangen vaatimatonta näissä kybermaailman myrskyissä. Voisiko vuodossa olla myös kyse resurssilisäyksen tarpeiden tietoisesta korostamisesta julkisuuden kautta?

Paljon kysymyksiä, joihin tuskin mediassa saadaan vastauksia. Pääasia, että jossakin syntyy tilanteesta kokonaiskuva ja tehdään tarpeelliset korjaukset. Tietoverkoissa liikkuessa ei koskaan päästä täydelliseen varmuuteen, vaan kyse on jatkuvasta kilpavarustelusta, joka vaatii kasvavia investointeja tietoturvaan.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Hei, meitä vakoillaan!

Kuva: Marika Pentikäinen

NSA:n vakoilu on osoittautunut paljon laajemmaksi ja yksityiskohtaisemmaksi, mitä koskaan osattiin arvioida. Kiitos Snowdenin lähdeaineistojen ja Gardianin julkistusten tunnemme  nyt reaalimaailman käytännöt verkkoyhteyksissämme. Tietosuoja ja yksilönoikeudet ovat olleet kevyttä kamaa väärissä käsissä.   Snowden aloitti paljastusprosessin, jonka loppua ei näy. Länsimaisen demokratian kannalta kyse on tarpeellisesta paljastuksesta ja se johtanee merkittäviin muutoksiin Internetin ja puhelinliikenteen hoidossa.

Voi olla, että nyt esilletulleet vakoilukohteet ovat vasta pitkän listan alkua ja Obama joutuu selittelemään vielä usein NSA:n tekoja. Seurauksia alkaa jo näkyä. Brasilia harkitsee oman Internet - verkon rakentamista, Saksassa Deutsche Telecom kerää ryhmittymää, joka tarjoaisi vaihtoehdon Euroopassa, Meksiko USA:sta riippuvaisena on toistaiseksi tyytynyt vain närkästymään. 

Luottamus entisten liittolaisten kesken on joka tapauksessa mennyt. Kun ystäviä vakoillaan näin, niin miten härskiä lieneekään vihollisten toimintaan sekaantuminen. Tulevaisuudessa julkisuuteen tullee lisää vakoilutapauksia; ovathan  Aasian kasvavat  taloudet vielä käsittelemättä.  Nyt paljastukset ovat rajoittuneet poliittisiin tahoihin: mielenkiintoista nähdä, koska esille tulevat yritysmaailmaan kohdistuneet tapaukset. Saattanee avautua monta selitystä USA - laisten yritysten menestymiselle tarjouskilpailuissa sekä tuotekehityshankkeissa.   

Supertietokoneet pystyvät käsittelemään informaatiota aivan toisessa mittaluokassa, kun mitä vahanaikainen ihmisten toimesta tehty tiedonhankinta on vakoilutarkoituksissa ollut. Kun lisäksi kaikki merkittävät globaalit kaupalliset toimijat ovat amerikkalaisia, niin puurot ja vellit on ollut helppo sotkea terrorismiin vedoten. 

Globaalilta yhteisöltä on unohtunut, että uudet keinot vaativat myös yhteisten pelisääntöjen uudistamista. Nyt vaikuttaa, että USA on joutunut vauhtisokeuden uhriksi, kun varteenotettavaa vaihtoehtoa ei ole ollut näköpiirissä globaalilla vakoilukentällä ja itsellään on hallussa vahvin  sotilasmahti. Ja vakoilun kohteet eivät ole tiedostaneet väärinkäytön mahdollisuutta tai ainakaan sen laajuutta.  

Kaikesta hälystä ja tulevista paljastuksista seuraa kuitenkin hyviä asioita. On pakko tarkastella globaalia tietoverkkoa luottamuksellisuuden ja tietoturvan kannalta. Se nostaa tarpeen Internetiä valvovan kansainvälisen elimen perustamiselle, jolle tulee pelisääntöjen määritys ja valvontavelvollisuus.  YK tarjonnee sopivan taustayhteisön organisaatiolle. 

Merirosvoiluvaihe alkaa olla ohitse verkkoliikenteessä ja toiminta pääsee asteittain vakiintumaan normaaleihin uomiinsa mahdollistaen tietty myös vakoilun, mutta silloin hyvällä syyllä ja demokratian hengessä; ainakin periaatteessa tässä korruptoituneessa maailmassa.  

Snowdenin käynnistämä lumivyöry " räjäyttää lian pois" verkkoyhteyksistä - olisikohan hänessä potentiaalia tulevaisuuden Nobel-palkituksi, mikäli onnistuu pysyttelemään hengissä.  

maanantai 21. lokakuuta 2013

Häivähdys valoa!


Kuva: Marika Pentikäinen
Suomen talouden ajautuessa yhä syvemmälle vaikeuksiin on hämärien näköalojen keskelle noussut myös valonpilkahduksia tulevaisuuden pitkospuiksi.

Supercellin kauppaa on hehkutettu ja syystäkin, mutta pelien liiketoiminta ei tarjoa pelastusta Suomen bruttokansantuotteen kasvutarpeelle, vaikka moni poliittinen päätöksentekijä tuntuu niin toivovan. Pelit eivät ole teollinen toimiala eivätkä pysty tarjoamaan työllistävää vaihtoehtoa perinteiselle vientiteollisuudelle. Kyseessä on liiketoiminta, jossa liikevaihto ja tulos eivät ole suhteessa  työpaikkojen määrän kanssa. Työpaikoista taitaa nytkin noin viidennes olla ulkomaisen työvoiman käsissä, koska pelialalla kilpailua käydään globaaleista osaajista.

Pelifirmoilla näyttää olevan taipumuksena pitää yritys mieluummin pienenä ja haIlittavana. Näin säilyvät porukkahenki, innostus ja vähäinen byrokratia. Esimiesportaita ei haluta. Kasvu tietyn kokoluokan yli merkitsisi riskejä kangistua kaavoihin.  Piristävän kuvan peliyrityksen todellisuudesta saa lukemalla  Hesarin haastattelun Supercellin arjesta. Pelien teko vaatii henkilökohtaista heittäytymistä, intohimoa tekemiseen, yhteisöllisyyttä ja energistä asennetta. Ja toisessa vaakakupissa on mahdollisuus tuhkimotarinaan tai tässä tapauksessa äkkirikastumiseen.

Nämä arvot eivät elä suuryrityksissä, mutta niiden avulla voisi herätellä moninaista yrittäjyyttä pienemmässä mittakaavassa.

Artikkelin painotukset  sisältävät myös  hyviä avauksia pohdittaessa tulevia paineita asiantuntijoiden johtamisessa. Olisi hienoa, että edes osa näkemyksistä herättäisi keskustelua sekä kuntien että valtionhallinnon asiantuntijoiden parissa. Julkishallinnon uudistamistarpeet edellyttäisivät uudenlaista asennetta tekijöiltään sekä heidän johtajiltaan. Pelialalla olisi tässä suhteessa annettavaa perinteiselle tekemiselle, vaikkei pallomeriä nyt virastojen ja kuntatoimistojen eteisiin tulisikaan:)

Valtionhallinnon puolellakin nimittäin tapahtuu ja luodaan uusia avauksia. Ministeri Kyllönen piti viime viikolla erinomaisen puheen koskien oman ministeriönsä uudistumista teemalla: kaikki tulee muuttumaan. Hän kiinnittää huomiota erikoisesti teknologian antamiin uusiin mahdollisuuksiin liikennepolitiikassa, korostaa siiloajattelun murtamisen tarvetta yhteistyöksi sekä korostaa strategisten kokeilujen ja lähiajan tekojen tärkeyttä. Harvoinpa on tullut eteen yhtä visionääristä tekstiä; ministeri ja hänen avustajansa ovat tehneet kotiläksynsä ja omaksuneet oman roolinsa muutoksessa.

Lisää valoa syntyisi, jos muutkin ministeriöt innostuisivat vastaavalla tavalla pohtimaan oman hallinnonalansa tulevaisuutta ja keinoja mennä eteenpäin. Jos vielä kunnat saataisiin mukaan tähän  samaan tulevaisuusjunaan, niin  rakennemuutosten säästölinjojen sijaan syntyisi uutta luovaa toimintaa, joiden avulla olisi mahdollista myönteisessä kierteessä viedä Suomea eteenpäin. Eli Supercellia mukaillen: Intohimo työhön ja sen seurauksena talous kuntoon; myös julkishallinnossa sekä kaikessa muussakin tarpeellisessa toiminnassa.

Kaikki lähtee pohjimmiltaan yksilöiden todellisuudesta: arvoista, asenteista, uskosta itseensä ja muihin kanssaihmisiin sekä elämänhalusta. Maailma on täynnä mahdollisuuksia innostuneille.  Ja yhteisö kukoistaa, jos sen yksilöt kukoistavat.


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Missä kuljimme kerran?

Kuva: Marika Pentikäinen

Autojen satelliittipaikannuksen kehittäminen tuntuu etenevän perusteena ajoneuvoverotukseen tarvittava muutos. Minusta kyse on yksilön elämän kannalta kyseenalaisesta vapauden rajoittamisesta - onko viranomaisella oikeus seurata kulkemisiani, kerätä niistä tietoa ja mahdollisesti vielä jakaa niitä muille kiinnostuneille tahoille? 

Epäilen oikeutta myös siksi, että kerättyjen tietojen hakkerointi, ajautuminen  vääriin käsiin ja virheellisiin yhteyksiin ovat aina riskinä tietojen siirtyessä digitaalisen muotoon.  Asiayhteys on saanut myös  tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion pohtimaan ääneen nopean teknologisen kehityksen ja yksilön perusoikeuksien välistä yhteyttä. Hyvä keskustelun avaus, jota tulisi jatkaa monilla foorumeilla. 

Terveydenhoidon tietojärjestelmät ovat uudistumassa. Kansallinen rokotusrekisteri on syntymässä. Robotiikka lisääntyy eri elämänalueilla. " Big data" sisältää meistä kaikista moninaista informaatiota, jonka käyttöoikeudet tuntuvat olevan niillä organisaatioilla, jotka yksipuolisesti niin päättävät. Sosiaalinen media pyrkii käyttämään jäsenistönsä tietoja mainostarkoituksiin aina kun silmä välttää jne. Digitaaliset tietovarastot herättävät intohimoja monella taholla; pahikset, mainostajat, virkakoneisto, yritykset, globaalit toimijat...; jono on pitkä. 

Kuka omistaa yksilöä koskevat tiedot eri tiedostoissa ja niiden yhdistelymahdollisuudet ja profiloimiset? Mikä on lainmukaista, asiallista tietojen rekisteröintiä ja käyttöä? Onko viranomaisella oikeus paikantaa kansalaisia? - ja jos, niin mikä on laillinen peruste? Kuka päättää, kenelle yksilön tietoja jaetaan ja mihin käyttöön? Miten tietojen käytön asiallisuus varmennetaan? Millä välineillä tietoja säilytetään ja jaetaan?  Miten tietojen käyttäjien tunnistus on hoidettu? 

Kaikkiin näihin kysymyksiin sekä lukuisiin muihin tarvittaisiin perusteltuja vastauksia, joissa olisi huomioitu myös uudet tekniset mahdollisuudet, jotka nopeasti monimutkaistavat tietojemme käsittelyä. Länsimaisen demokratiakäsityksen perusteella liikumme " Isoveli valvoo"- maailman vedenjakajalla. 

Miten yhteiskunta aikoo varmistaa, ettei tietojen hyväksikäyttö palvele jotain muitakin kuin yksilön eduksi olevia tarkoituksia? Ja toisaalta, miten hyvät aikeet hoidetaan niin, ettei niistä  synny jarru ja este tietojen järkevälle hyödyntämiselle? Missä kulkee avoimen yhteiskunnan ajattelun rajaviiva? Mikä on yhteistä ja mikä on  yksityistä?

Jäljet nimittäin pelottavat. Julkinen valta ei ole osoittautunut kovin hyväksi yksilön edun vartijaksi. Nykyinen verkkoasiointi edellyttää pankkien hoitamia tunnistusratkaisuja - eräs valtiovallan perustehtävä tietosuojassa on näin ulkoistettu markkinavoimille.  Kännykkätunnistaminen ajelehtii sekin yritysten vastuulla.  Tietosuojavaltuutetun toimisto on käynyt pienin resurssein taistelua yksilöiden puolesta virtuaalimaailmassa. Sen  mukaan vain 2% nykyisistä rekisterinpitäjistä sanoo tuntevansa  riittävästi tietosuojalainsäädäntöä.

Tuskinpa EU tulee tässä nopeasti avuksi. Yksilöoikeudet eivät Pohjoismaiden ulkopuolella ole samassa arvossa kuin mihin me olemme tottuneet. Etelä - Euroopan valtioiden feodaalinen historia pikemminkin aiheuttaa paineita raskaille, keskitetyille hierarkkisille ja byrokratiavetoisille ratkaisuille. Tässä olisi mahdollisuus  luoda omaehtoisesti avoimuutta, yksilön oikeuksia kunnioittavaa sekä joustavaa pelisäännöstöä tärkeästä asiasta.

Mielestäni nämä perustavaa laatua olevat  toimintaperiaatteet sekä reunaehdot tulisi määrittää ja asettaa vaatimuksiksi ohjelmistojen valmistajille, ennen kuin otetaan käyttöön yhtään uutta digitaalista käytäntöä ml satelliittipaikannus. Kun perusteet ovat aukkoja täynnä, ei lopputuloksestakaan voi tulla kelvollinen. Kansalaiskeskustelun paikka!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Omistamisen vaikeus





Valtion omistajaohjaus on noussut valokeilaan Hautala - gaten tuloksena ja hyvä niin - jos asiasta otetaan opiksi. Ensi keskiviikkona tiedämme, millä osaamisilla seuraava ministeri astuu omistajaohjauksen myrskyisään ruoriin ympäristöministeriössä.

Valtio - omisteisten yritysten ammattijohtajilla soisi olevan samat toimintaedellytykset kuin yksityiselläkin sektorilla, vaikka luonnollisesti eroja tulee olla  painotuksissa ja arvoissa.

Logiikkaa käyttäen ja asialinjalla liikkuen päätöksenteon ohjaus on yksinkertainen.

Omistajaohjauksesta vastaava ministeri edustaa korkeinta omistajavaltaa, mutta hän käyttää valtaansa koko hallituksen mandaatilla ja sen antamien lähtökohtien mukaisesti. Vain tällöin taataan enemmistön valta yritysten ohjauksessa ja demokratian toteutuminen. Näin omistajaohjauksen painotukset ja rajaukset tulee sisältyä hallitusohjelmaan ja myös ne poikkeukset, jos halutaan jonkun omistuskohteen suhteen eri pelisääntöjä. Jos tämä hallitusohjelman linjaus tulkitaan jonkun puolue- tai aateintressin näkökulmasta, niin pääministerin vastuulla on hyväksyä tulkinta. Ministeri "laulaa siis koko hallituksen kollektiivisen näkemyksen lauluja" ja jos ne eivät miellytä, niin omat tulkinnat on alistettava hallituksen päätöksentekoon ennen kuin niillä  häiritään  yrityksen päätöksentekohierarkiaa.

Omistajaohjauksen valvonta delegoituu normaalisti ministeriön johtoryhmän edustajalle eli jollekin virkamiesylijohtajista, joka käytännössä edustaa ministeriä yritykseen päin;  tämä vastuu ei kuulu kenellekään linjasta ulkopuoliselle avustajalle. Ministerin avustajien toimivalta ulottuu vain ministerin ja ylijohtajan väliseen informaation vaihtoon.

Ylijohtaja käyttää samaa valtaa kuin yhtiökokous. Hän  valitsee yrityksen hallituksen jäsenet ja delegoi hallituksen puheenjohtajalle omat tehtävänsä ja niiden tavoitteet sekä rajoitteet.  Ylijohtajalle kuuluu siis puheenjohtajan tai hallituksen erottaminen, jos annetut lähtökohdat eivät toteudu tai syntyy muuten luottamuspulaa. Tässä kohtaa omistajan edustaja on aina oikeassa ollessaan väärässäkin toimivan johdon näkökulmasta.

Hallitus valitsee ja erottaa toimitusjohtajan ja hyväksyy yrityksen strategian sekä toimintasuunnitelman. Jos toiminta ei etene näiden reunaehtojen mukaisesti tai niiden tulkinnassa syntyy ristiriitaa, niin silloin  on seurauksena toimitusjohtajan vaihtaminen.

Vastuun ja vallan porrastus on kohtuullisen selkeä, mutta käytännössä näissä perusasioissa usein sekoillaan. Mediaa seuraten nytkin Arctia Shippingin kohdalla erikoisavustaja soitteli ohjeita toimitusjohtajalle; ylijohtaja uhkasi erottaa toimitusjohtajan ja hallituksen; ministeri halusi juoda kaikkien kanssa kahvikupposen ja antaa keskustelevaa ohjausta.

Keskustelu liikkui täysin operatiivisen asian ympärillä eli tilannekohtaisessa menettelytavassa, jonka soisi olevan yrityksen sisäinen asia tai sitten omistajan ( hallitusohjelman)  pitäisi sisältää luettelo "pyhistä asioista", joiden mukaan näitä ratkaisuja  tehdään. Niillä ei voi pompottaa tuloksentekijöitä keskellä taloudellisten sopimusten ja kilpailun arkea. Jälkikäteen tilannetta on puolusteltu, että hyvänä asiana nousi keskusteluun Suomen valtion rooli arktisilla alueilla - eli asia, joka muodostaa juuri ne lähtökohdat, joiden varaan Arctia Shipping on perustettu ja jota sen tehtävänä on toimeenpanna.  Mahtaa olla mukavaa yrityksen sisällä kerätä rivit tavoitehakuiseen toimintaan, jos omistajataholla ei ole edes selkeää kuvaa roolista.

Tästä näkökulmasta tarkastellen valtion omistajaohjaus epäonnistui täydellisesti. Näin tapahtuu helposti, kun päätöksenteon roolit sekoavat eri portaissa.
Tilanne ei parane henkilövaihdoksella, vaan parantamalla valtioyhtiöiden omistajaohjauksen osaamista kaikissa niissä ministeriöissä, joissa omistajaohjausta harjoitetaan. Kyse on suurista taloudellisista arvoista ja on vastuutonta, jos poliittinen tai virkamiesosaaminen eivät ymmärrä corporate governancen perusteita.

Veronmaksajien etu olisi, että liikkeenjohdollinen koulutus olisi pakollinen edellytys valtion omistajaohjausta toimeenpaneville henkilöille sekä poliitikoille että virkamiehille, jotta yritykset voisivat keskittyä omaan työhönsä pitkäjännitteisesti.