Minne vie Fortumin tie?

Kuva: Marika Pentikäinen

Fortum ilmoitti jo alkusyksystä strategiamuutoksestaan ja aikeestaan myydä pohjoismaiset siirtoverkkonsa. Poliittiselle keskustelulle sähköverkon kriittisyydestä on ollut hyvin aikaa, mutta se aktivoitui vasta, kun siirtoverkon myynnistä ilmoitettiin. Huolta ovat herättäneet sekä huoltovarmuuskysymykset että sähkön tuleva hinnoittelu.

Itsellänikin ensimmäisenä kohosi mieleen, ettei pääomasijoittajien arvomaailmassa verkon kunnossapito ole ensimmäisenä vaan tuottoprosentti on sijoituksen peruste. Harmi, ettei Suomesta löytynyt työeläkeyhtiöitä sijoittamaan varmaan "setelipainoon", vaan asialla ovat kanadalaiset eläkerahastot ja austraalialainen pankki suomalaisten jäädessä vähemmistöomistajiksi. Maksamme sähkölaskussamme tulevaisuudessa osinkotuottoja muiden maiden eläkeläisten hyväksi.

Fortumilla on tällä hetkellä vain noin viidennes siirtoverkkomarkkinoista ja sen mukana yli 600 000 asiakasta Suomessa. Elenialla on esimerkiksi yli 400 000 asiakasta ja loput hajoavat lukuisille paikallisille sähköyhtiöille. Näitä kaikkia valvoo energiamarkkinavirasto, jonka virkamiehet omaavat sen viisasten kiven, jolla säädellään sekä hintakehitystä että verkon kuntoa. Toistaiseksi hintakehitys on pysynyt kohtuullisena ja viranomainen on sakkomaksuin patistanut verkkoyhtiöitä investoimaan alueensa jakeluverkkoon. Ihan kiistattomasti asiat eivät ole sujuneet, vaan esimerkiksi Fortum on vienyt markkinatuomioistuimen käsittelyyn viraston kehotuksen, jossa sen edellytetään parantavan 110 kv:n jänniteverkon toimintaansa. Eli verkkoinvestointien säätelyssä ei ole helppoa löytää yhteistä näkemystä, vaikka Suomen valtio on sekä suurimman omistajan että valvovan viranomaisen roolissa.

Siirtoverkkotoiminta edustaa noin viidennestä Fortumin liiketoiminnasta ja antaa tuottoa noin  8% verran pääomalle. On helppo ymmärtää pörssiyhtiön johdon pyrkimystä irrottautua säätelystä ja vapauttaa pääomia kasvaville vapaille markkinoille. Ilmaston lämpenemisen aiheuttamat myrskyriskit ovat viime vuodet olleet haastavia  verkon kunnossapidon kannalta. Tapanit, Einot, Oskarit ja Seijat aiheuttavat jatkuvia toimintariskejä ja heikentävät asiakastyytyväisyyttä ja vievät johdon huomiota. 

Valtion omistajaohjauksen vastuulla on puolestaan miettiä, onko pyrkimys järkevä monopolin kohteena olevien paikallisten asiakkaiden kannalta ja syntyykö omistajavaihdoksen seurauksena sellaisia riskejä, jotka huolestuttavat pitkällä tähtäimellä. Jos näin olisi, tämänkaltainen infrastruktuuritoiminta olisi pitänyt järjestellä syksyn aikana kotimaisen omistuksen piiriin. Koska näin ei ole tapahtunut, niin nähtävästi riskejä ei ole tai niitä ei ole tiedostettu viranomaisten toimesta. 

Fortumin omistajille, joita yhtiön johto palvelee,  siirtoverkon menestyksekäs myynti on monella tapaa tärkeä. Myyntivoitto mahdollistaa tietty ensi vuonna reippaamman osingonjaon ja se tietää kestävyysvajettaan kasvattavan valtion kassaan lisätuloja. Omistajan roolissa Suomen valtio hyötyy lyhyellä tähtäyksellä muutaman sata miljoonaa euroa riippuen osingon suuruudesta. Kaikki lisäraha, jolla voidaan pienentää velan kasvua (lisävelkaa ensi vuonna  valtiolle jo yli 10 miljardia). Toivottavasti omistajat eivät ryhdy ahneiksi, koska myyntivoittoa soisi käytettävän myös yhtiön omaan tulevaisuuteen. Fortumin tase on velkainen (velkaa on Fortuminkin taseessa yli 6 miljardia) ja kun viidennes liiketoiminnasta häviää, niin myös velkoja on syytä lyhentää.

On ollut myös esillä kasvukaavailuja, joissa myyntituottoja tarvitaan uusille markkinoille kuten Ranskaan ja Intiaan. Tässä kohtaa yhtiön hallitus  on varmaan tarkkana ja muistaa jo nykyiseen toimintaan liittyvät tulevaisuuden riskit.

Fortumin noin 5 miljardin investointeja Uralille ja Pietariin on kauhisteltu uhkarohkeina. Tuotto-odotukset eivät ole ainakaan kehittymässä hyvään suuntaan, kun Venäjän energiamarkkinoilla pelataan muilla kuin länsimaisilla pelisäännöillä ja ulkomaisille omistajille on huutolaispojan rooli tarjolla. Toistaiseksi Venäjän toiminta ei ole Fortumille kattanut edes rahoituskuluja.

Olkiluoto 3:ssa Fortumilla on neljänneksen omistus ja Arevan kanssa kana ei vielä ole kynitty. Riskinsä siinäkin. Eli myyntivoitot ovat Fortumille tärkeä riskienhallinnan puskuri ja niitähän kertyy lisää, kun ensi vuonna aiotaan myydä sekä Ruotsin että Norjan siirtoverkko,missä on yhteensä 1 milj. asiakasta ja on  odotettavissa vielä suurempi myyntivoitto  3-4 miljardin euron luokassa.

Fortum on tietoisesti siirtymässä toiminnassaan vakaasta liiketoimintaympäristöstä riskialttiimpaan suuntaan  kohti suurempaa riippuvuutta kulloisestakin sähkön ja lämmön hinnasta sekä samanaikaisesti se laajentaa toimintaansa uusille markkinoille ja luopuu siirtoverkkotoiminnastaan. Onkohan Suomen valtion enemmistöomistajuus tässä riskinotossa tietoista? Missään tapauksessa nyt saatuja myyntivoittoja ei pitäisi rahastaa omistajille, vaan varata pääosa niistä jo päätettyjen riski-investointien hallintaan. Ehkäpä johdon matkoja Ranskaan ja Intiaan voisi myös tarkkailla:)