Minne vie Fortumin tie?

Kuva: Marika Pentikäinen

Fortum ilmoitti jo alkusyksystä strategiamuutoksestaan ja aikeestaan myydä pohjoismaiset siirtoverkkonsa. Poliittiselle keskustelulle sähköverkon kriittisyydestä on ollut hyvin aikaa, mutta se aktivoitui vasta, kun siirtoverkon myynnistä ilmoitettiin. Huolta ovat herättäneet sekä huoltovarmuuskysymykset että sähkön tuleva hinnoittelu.

Itsellänikin ensimmäisenä kohosi mieleen, ettei pääomasijoittajien arvomaailmassa verkon kunnossapito ole ensimmäisenä vaan tuottoprosentti on sijoituksen peruste. Harmi, ettei Suomesta löytynyt työeläkeyhtiöitä sijoittamaan varmaan "setelipainoon", vaan asialla ovat kanadalaiset eläkerahastot ja austraalialainen pankki suomalaisten jäädessä vähemmistöomistajiksi. Maksamme sähkölaskussamme tulevaisuudessa osinkotuottoja muiden maiden eläkeläisten hyväksi.

Fortumilla on tällä hetkellä vain noin viidennes siirtoverkkomarkkinoista ja sen mukana yli 600 000 asiakasta Suomessa. Elenialla on esimerkiksi yli 400 000 asiakasta ja loput hajoavat lukuisille paikallisille sähköyhtiöille. Näitä kaikkia valvoo energiamarkkinavirasto, jonka virkamiehet omaavat sen viisasten kiven, jolla säädellään sekä hintakehitystä että verkon kuntoa. Toistaiseksi hintakehitys on pysynyt kohtuullisena ja viranomainen on sakkomaksuin patistanut verkkoyhtiöitä investoimaan alueensa jakeluverkkoon. Ihan kiistattomasti asiat eivät ole sujuneet, vaan esimerkiksi Fortum on vienyt markkinatuomioistuimen käsittelyyn viraston kehotuksen, jossa sen edellytetään parantavan 110 kv:n jänniteverkon toimintaansa. Eli verkkoinvestointien säätelyssä ei ole helppoa löytää yhteistä näkemystä, vaikka Suomen valtio on sekä suurimman omistajan että valvovan viranomaisen roolissa.

Siirtoverkkotoiminta edustaa noin viidennestä Fortumin liiketoiminnasta ja antaa tuottoa noin  8% verran pääomalle. On helppo ymmärtää pörssiyhtiön johdon pyrkimystä irrottautua säätelystä ja vapauttaa pääomia kasvaville vapaille markkinoille. Ilmaston lämpenemisen aiheuttamat myrskyriskit ovat viime vuodet olleet haastavia  verkon kunnossapidon kannalta. Tapanit, Einot, Oskarit ja Seijat aiheuttavat jatkuvia toimintariskejä ja heikentävät asiakastyytyväisyyttä ja vievät johdon huomiota. 

Valtion omistajaohjauksen vastuulla on puolestaan miettiä, onko pyrkimys järkevä monopolin kohteena olevien paikallisten asiakkaiden kannalta ja syntyykö omistajavaihdoksen seurauksena sellaisia riskejä, jotka huolestuttavat pitkällä tähtäimellä. Jos näin olisi, tämänkaltainen infrastruktuuritoiminta olisi pitänyt järjestellä syksyn aikana kotimaisen omistuksen piiriin. Koska näin ei ole tapahtunut, niin nähtävästi riskejä ei ole tai niitä ei ole tiedostettu viranomaisten toimesta. 

Fortumin omistajille, joita yhtiön johto palvelee,  siirtoverkon menestyksekäs myynti on monella tapaa tärkeä. Myyntivoitto mahdollistaa tietty ensi vuonna reippaamman osingonjaon ja se tietää kestävyysvajettaan kasvattavan valtion kassaan lisätuloja. Omistajan roolissa Suomen valtio hyötyy lyhyellä tähtäyksellä muutaman sata miljoonaa euroa riippuen osingon suuruudesta. Kaikki lisäraha, jolla voidaan pienentää velan kasvua (lisävelkaa ensi vuonna  valtiolle jo yli 10 miljardia). Toivottavasti omistajat eivät ryhdy ahneiksi, koska myyntivoittoa soisi käytettävän myös yhtiön omaan tulevaisuuteen. Fortumin tase on velkainen (velkaa on Fortuminkin taseessa yli 6 miljardia) ja kun viidennes liiketoiminnasta häviää, niin myös velkoja on syytä lyhentää.

On ollut myös esillä kasvukaavailuja, joissa myyntituottoja tarvitaan uusille markkinoille kuten Ranskaan ja Intiaan. Tässä kohtaa yhtiön hallitus  on varmaan tarkkana ja muistaa jo nykyiseen toimintaan liittyvät tulevaisuuden riskit.

Fortumin noin 5 miljardin investointeja Uralille ja Pietariin on kauhisteltu uhkarohkeina. Tuotto-odotukset eivät ole ainakaan kehittymässä hyvään suuntaan, kun Venäjän energiamarkkinoilla pelataan muilla kuin länsimaisilla pelisäännöillä ja ulkomaisille omistajille on huutolaispojan rooli tarjolla. Toistaiseksi Venäjän toiminta ei ole Fortumille kattanut edes rahoituskuluja.

Olkiluoto 3:ssa Fortumilla on neljänneksen omistus ja Arevan kanssa kana ei vielä ole kynitty. Riskinsä siinäkin. Eli myyntivoitot ovat Fortumille tärkeä riskienhallinnan puskuri ja niitähän kertyy lisää, kun ensi vuonna aiotaan myydä sekä Ruotsin että Norjan siirtoverkko,missä on yhteensä 1 milj. asiakasta ja on  odotettavissa vielä suurempi myyntivoitto  3-4 miljardin euron luokassa.

Fortum on tietoisesti siirtymässä toiminnassaan vakaasta liiketoimintaympäristöstä riskialttiimpaan suuntaan  kohti suurempaa riippuvuutta kulloisestakin sähkön ja lämmön hinnasta sekä samanaikaisesti se laajentaa toimintaansa uusille markkinoille ja luopuu siirtoverkkotoiminnastaan. Onkohan Suomen valtion enemmistöomistajuus tässä riskinotossa tietoista? Missään tapauksessa nyt saatuja myyntivoittoja ei pitäisi rahastaa omistajille, vaan varata pääosa niistä jo päätettyjen riski-investointien hallintaan. Ehkäpä johdon matkoja Ranskaan ja Intiaan voisi myös tarkkailla:)

Ministerit tuhoamassa yrityksiä - tyhmyyttäänkö?

Kuva: Marika Pentikäinen

Yrittäjyys on nostettu keskeiseksi painopistealueeksi tulevaisuuden Suomen rakentamisessa. Hallitus on korostanut haluaan tukea uusien yritysten syntymistä.  On esitetty lukuja, joissa yksityiselle sektorille pitäisi syntyä lisää kymmeniä tuhansia työpaikkoja vuodessa, jotta julkisen velan kasvu ja kestävyysvaje saataisiin taitetuksi. 

Samanaikaisesti  käsitellään valtionvarainministerin ja työministerin ajamaa uudistusta, missä on tarkoituksena julkistaa lista/rekisteri yrityksistä, jotka eivät ole hoitaneet  alv- maksujen tilityksiä lain edellyttämässä aikataulussa. Tämän uskotaan puuttuvan epäterveeseen kilpailuun ja karsivan markkinoilta pois lakisääteisiä velvoitteitaan rikkovia yrityksiä. Rajana on 5000 €:n hoitamaton alv-velka, jolla yritys joutuu tähän tiukennettuun kohteluun. Nykytilanteessa noin 30 000 yritystä joutuisi tälle listalle - kyse ei ole siis pienestä marginaalista.  

Suomen Pienyrittäjät puuttuivat tähän suunnitelmaan kovin sanoin ja terävin kielikuvin, joiden pohjalta  ministerin avustaja kiirehti vaatimaan anteeksipyyntöä. Mielestäni hallituksen tulisi pyytää anteeksi yrityksiltä epäkelpoa suunnitelmaansa. Konsulttikokemukseni mukaan ministerien perustelut ovat kaukana yritysten arjesta. Näkee, ettei virkamiesten, erityisavustajien tai ehdotuksen tehneiden ministerien joukossa ole  yrittäjänä toimineita. 

Alv - käytäntö on, että yritys tilittää perimänsä alvit vähennettyinä maksamillaan alveilla aina 42 pv:n kuluttua laskutuskuukauden päättymisestä. Tästä on ministeriöissä päätelty, että yritys pitää valtion verorahaa hallussaan 42 pv, ja jos se ei hoida ajoissa rahoja eteenpäin, on kyse vilpillisestä toiminnasta. Tarkastelussa on tyystin unohdettu laskutuksen rytmi rahan kierrossa -  yritykset eivät käy keskenään käteiskauppaa.

Oikeassa elämässä yritys lähettää laskun toimituksen jälkeen ja laskussa on asiakkaalle määritelty maksuaika, yleensä 7-21 päivää. Tämän jälkeen käynnistyvät muistutus - ja perintätoimet. Asiakkaat ovat erilaisia maksukäyttäytymisessään riippuen kassavirran kulloisestakin tilanteesta. Monella on tavoitteena käyttää maksuaika kokonaan ja vähän ylikin. Suomeen on levinnyt myös kansainvälinen käytäntö, missä  isot yritykset edellyttävät alihankkijoiltaan 3 kuukauden maksuaikaa; muuten ei kaupantekoa synny. Joskus on kyse näkemyseroista, onko toimitus tilauksenmukainen vai ei ja asia vaatii jatkoselvityksiä. Ja joskus yrittäjän on pakko kirjata koko summa luottotappioihin. Taantuman aikana yritykset pyrkivät hoitamaan maksuvelvoitteensa mahdollisimman myöhään; näin menettelevät sekä kunnat että valtion laitokset.

Laskuttava yritys on tässä tilanteessa heikoilla, koska sen on maksettava alvin osuus maksamattomasta laskusta  aikataulussa, vaikka rahat eivät olisi vielä tulleet sen pankkitilille. Näin yritys joutuu hoitamaan veron, vaikka varsinaista verovelkaa ei ole edes syntynyt. Usein pankin lyhytaikainen rahoitus on ainoa tie selviytyä, koska esim. 20 000 €:n  toimituksessa  alvin osuus on jo tuo hallituksen kaavailema 5000 €:n raja, koska etenkään käsityövaltaisissa palveluissa eikä  suunnittelu - ja asiantuntijatehtävissä synny vähennettäviä alveja. 

 
Moni pienyrittäjä elää kädestä suuhun ilman  puskureita. Kun yritys sitten lipeää alv-tilityksen edellyttämästä päivämäärästä, niin hallituksen mielestä sen on jouduttava suoraan julkiselle mustalle listalle, jotta muut yritykset tietävät varoa olla tekemästä liiketoimintaa epärehellisen yrittäjän kanssa. Sama tilanne olisi palkansaajalla, joka maksaisi kuukautta tai useampaa aiemmin veronsa ennenkuin varsinainen palkka tulee tilille. Tässä suhteessa yrittäjät ja palkansaajat eivät ole tasavertaisessa asemassa. 

Uskoisin, että suurin osa myöhässä hoidetuista tilityksistä syntyy arkisista syistä yritysten välisessä rahaliikenteessä. Rästissä oleva 4 miljardin alv-velka on iso summa ja sekaan mahtuu varmasti myös väärinkäytöksiä.  Uskoisin, että alv-toiminnan automaatiota kehittämällä saataisiin summa pienemmäksi eikä vaarannettaisi kivikautisilla listausajatuksilla yrittäjien toimintaa ja tulevaisuutta. Nyt rangaistaan rehellisiä tiukalla olevia yrittäjiä muiden yritysten laiminlyönneistä. Se ei voi olla oikeus eikä kohtuus. Käsitykseni mukaan ei voi olla rikollista toimintaa, jos yritys ei pysty maksamaan veroja laissa väärin määritetyn maksupäivän mukaan. Yhden ison asiakkaan ajautuminen maksuvaikeuksiin voi kaataa näillä säännöillä monia sen yhteistyöyrityksiä. 

Hallitukselta on syytä odottaa rohkeita päätöksiä, jotka edesauttavat yritystoiminnan kehittymistä Suomessa.  Haitallisen byrokratian kasvattaminen ei ole tie tähän tavoitteeseen. Oikeat toimenpiteet löytyvät alv-käsittelyn prosessien uudelleen suunnitelusta, aikataulujen korjauksesta, alv-alarajan muutoksista ylöspäin sekä tapahtumaliikenteen automaation lisäämisestä. Silloin yrityksetkin hyötyisivät ministerien toimista ja kilpailukyky paranisi. Nyt jo 4000 suomalaista yritystä toimii Eestissä -  halutaanko tämän virran edelleen kasvavan? Hallitus käsittelee ensi torstaina suunnitelmaa; toivottavasti paremmin eväin kuin ehdotuksen tekijät.

   

Toivoton rakenneuudistus

Hallituksen odotettu rakennepoliittinen ohjelma on  julkaistu.  Pääministerin mukaan se viitoittaa Suomen takaisin kasvu-uralle. Mielestäni toiveajattelua.  Ei näillä valinnoilla vielä suosta nousta, vaan lisää vajotaan.

Kävin läpi julkisuuteen annetun materiaalin ja onnistuin virkamieskielen takaa löytämään ylimalkaisen listan säästöaihioista sekä joidenkin palveluiden tarpeellisuuden arvioinnista. Toimenpiteiden tulokset jäävät suurelta osin odottamaan toteutumistaan vuosille 2015-16. Tilanteessa, missä Suomen julkisen sektorin osuus on saavuttamassa 60% bkt:stä, hallituksemme nyhrää pikkuasioiden kimpussa, joilla ei saavuteta pysyvää  eikä riittävää käännettä surkeaan kehitykseen.

Suomen suurin ongelma on paisunut julkinen sektori, ensi vuonna  jo suurin EU - maista suhteutettuna bkt:hen. Viimeisen viiden vuoden aikana julkisten työpaikkojen määrä on kasvanut 40 000 eli yksityisen sektorin työvoimavähennykset ovat suurelta osin siirtyneet julkisen sektorin työpaikoiksi ja näin Suomen työllisyysluvut ovat pysyneet hillittyinä verrattuna EU - alueeseen.   Kun puhutaan oleellisesta rakennemuutoksesta, on lupa odottaa, että hallituksen toimenpiteet kohdistuvat terävästi leikkaamaan tätä pöhötystä tai korvaamaan nykyiset toimintatavat uusilla ja tuottavimmilla teknologian mahdollisuuksiakaan unohtamatta. Hallitus  myöntää, että työpaikkojen kasvu tulee jatkumaan julkisella puolella, ja toivoo toimenpiteiden vain hidastavan kehitystä.

Suurin menoerä on tunnetusti terveydenhuollon sektori, jota nyt yritetään saada kuntoon esim. säästämällä vanhusten laitospaikoissa 300 milj. euroa siirtämällä mummoja ja pappoja kotihoitoon. Ottamatta kantaa hoitomuotojen paremmuuteen, niin ihmetyttää, että säästöt kohdistetaan juuri sinne, mihin yleinen mielipide on halunnut lisää panoksia. Lisää vaippoja, runsaammin voimavaroja  peruspalveluun, monipuolisempaa ravintoa, harkitumpaa lääkitystä. Lyhyesti ihmisarvoisempaa elämää. Tuntuu, että säästäminen on aloitettu tahoista, joilla ei ole omia lobbareita ja eturyhmiä valvomassa, mikä olisi asiakaslähtöisesti ajatellen heille hyväksi. Eri etujärjestöt ovat kilvan kiitelleet rakenneuudistusta - selvä viesti, ettei heidän jäsenistönsä ole merkittävimmin joutunut toimenpiteiden kohteeksi.

Minkälainen arvopohja vallitsee yhteiskunnassa, joka heikentää ensimmäisenä vanhusten, lasten ja työttömien olosuhteita? Koko vuosi on mediassa kohuttu ahneudesta ja kohtuuttomuudesta koskien johdon palkitsemisjärjestelmiä, monia työsuhdekäytäntöjä, julkisen hallinnon organisaatioiden outoja työmatkakohteita, edustuskäytäntöjä ja hintavia tilaratkaisuja. Nyt  kohtuuttomuutta toteutetaan suhteessa heikompiosaisiin, joiden tulee ensimmäisenä pistää roponsa yhteiseen säästölippaaseen. Humaaninen hallinto korostaisi hyvempiosaisten ensisijaisuutta. Julkisen hallinnon piirissä löytyisi kyllä etuja leikattavaksi ilman että seuraukset tekisivät edes henkilökohtaisesti kipeätä.

Terveydenhoidon tuottavuustalkoissa olisi paljon säästettävissä ajattelemalla toimintaprosessit uusiksi eli oikealla rakennemuutoksella. Tästä oli hiljan hyvä esimerkki mediassa Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä tehdyistä ratkaisuista, missä löytyi talonpoikaisjärkeä käyttäen lisää tehokkuutta ja parempaa palvelua. Näiden hyvien käytäntöjen levittäminen vaikkapa sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksessa läpi sairaanhoitopiirien voisi tuoda paljon varmemmin kaivattuja säästöjä. Kun toiminnan yksinkertaistamista tuettaisiin joustavilla tietojärjestelmäratkaisuilla, itsediagnoosilaitteilla, robotiikalla ym, niin voisi olla seurauksena, ettei vireillä olevan Apotin tapaisia miljardiluokan mammuttijärjestelmiä edes tarvittaisi.

Suomen kilpailukyvyn ongelma ratkeaa vain yksityisen sektorin toimenpiteiden kautta, mutta valtio voi helpottaa yritysten pärjäämistä luomalla edellytyksiä työpaikkojen luontiin, investointeihin ja tutkimus- sekä kehitystoimintaan. Rakenneuudistuksen olisi pitänyt suunnata toimenpiteitä helpottamaan yksityisen sektorin työllistämistä, nuorisotyöttömyyden vähentämistä, uusien yritysten perustamista sekä rahoituksen saantia.

Viime vuosina hallitus on teettänyt lukuisia selvityksiä ja raportteja Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi. Ehdotettuja toimenpiteitä ei ole siirretty eteenpäin päätöksentekoon ja ei niitä näy tässä rakenneuudistuslistassakaan.  Liian laajapohjaisesta hallituksesta ei näytä löytyvän yksimielisyyttä niiden käyttöön. On puoueiden kannalta turvallisempaa liikkua pilkun väärällä puolella. Omassa toivelistassani olivat korkealla byrokratian vähentämistalkoot ja huonojen käytäntöjen uusiminen, alv- rajan merkittävä korotus, lomaltapaluurahan poisto kaikilta, satsaus nopeisiin verkkoyhteyksiin koko Suomessa, kokeilualueita prototyyppisiin teknologiasatsauksiin liikenteessä, koulutuksessa ja terveydenhuollossa.

Roomalainen senaattori Cicero laati yli 2000 vuotta sitten manipulatiiviset ohjeet politiikoille kansan pitämiseksi tyytyväisenä. Viimeinen kymmenestä kehotuksesta oli toivon antaminen, vaikkei siihen olisi aihettakaan.  Hyvin käytetty rakenneuudistus on tuottavuuden parantamisväline, jolla saavutetaan pitkäaikaisia muutoksia ongelmiin ja löydetään uusia etenemisteitä, jotka luovat muutosvastarinnan lisäksi myös toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Tämä rakennemuutosohjelma ei luo toivoa eikä tulevaisuutta.