Hei, meitä vakoillaan!

Kuva: Marika Pentikäinen

NSA:n vakoilu on osoittautunut paljon laajemmaksi ja yksityiskohtaisemmaksi, mitä koskaan osattiin arvioida. Kiitos Snowdenin lähdeaineistojen ja Gardianin julkistusten tunnemme  nyt reaalimaailman käytännöt verkkoyhteyksissämme. Tietosuoja ja yksilönoikeudet ovat olleet kevyttä kamaa väärissä käsissä.   Snowden aloitti paljastusprosessin, jonka loppua ei näy. Länsimaisen demokratian kannalta kyse on tarpeellisesta paljastuksesta ja se johtanee merkittäviin muutoksiin Internetin ja puhelinliikenteen hoidossa.

Voi olla, että nyt esilletulleet vakoilukohteet ovat vasta pitkän listan alkua ja Obama joutuu selittelemään vielä usein NSA:n tekoja. Seurauksia alkaa jo näkyä. Brasilia harkitsee oman Internet - verkon rakentamista, Saksassa Deutsche Telecom kerää ryhmittymää, joka tarjoaisi vaihtoehdon Euroopassa, Meksiko USA:sta riippuvaisena on toistaiseksi tyytynyt vain närkästymään. 

Luottamus entisten liittolaisten kesken on joka tapauksessa mennyt. Kun ystäviä vakoillaan näin, niin miten härskiä lieneekään vihollisten toimintaan sekaantuminen. Tulevaisuudessa julkisuuteen tullee lisää vakoilutapauksia; ovathan  Aasian kasvavat  taloudet vielä käsittelemättä.  Nyt paljastukset ovat rajoittuneet poliittisiin tahoihin: mielenkiintoista nähdä, koska esille tulevat yritysmaailmaan kohdistuneet tapaukset. Saattanee avautua monta selitystä USA - laisten yritysten menestymiselle tarjouskilpailuissa sekä tuotekehityshankkeissa.   

Supertietokoneet pystyvät käsittelemään informaatiota aivan toisessa mittaluokassa, kun mitä vahanaikainen ihmisten toimesta tehty tiedonhankinta on vakoilutarkoituksissa ollut. Kun lisäksi kaikki merkittävät globaalit kaupalliset toimijat ovat amerikkalaisia, niin puurot ja vellit on ollut helppo sotkea terrorismiin vedoten. 

Globaalilta yhteisöltä on unohtunut, että uudet keinot vaativat myös yhteisten pelisääntöjen uudistamista. Nyt vaikuttaa, että USA on joutunut vauhtisokeuden uhriksi, kun varteenotettavaa vaihtoehtoa ei ole ollut näköpiirissä globaalilla vakoilukentällä ja itsellään on hallussa vahvin  sotilasmahti. Ja vakoilun kohteet eivät ole tiedostaneet väärinkäytön mahdollisuutta tai ainakaan sen laajuutta.  

Kaikesta hälystä ja tulevista paljastuksista seuraa kuitenkin hyviä asioita. On pakko tarkastella globaalia tietoverkkoa luottamuksellisuuden ja tietoturvan kannalta. Se nostaa tarpeen Internetiä valvovan kansainvälisen elimen perustamiselle, jolle tulee pelisääntöjen määritys ja valvontavelvollisuus.  YK tarjonnee sopivan taustayhteisön organisaatiolle. 

Merirosvoiluvaihe alkaa olla ohitse verkkoliikenteessä ja toiminta pääsee asteittain vakiintumaan normaaleihin uomiinsa mahdollistaen tietty myös vakoilun, mutta silloin hyvällä syyllä ja demokratian hengessä; ainakin periaatteessa tässä korruptoituneessa maailmassa.  

Snowdenin käynnistämä lumivyöry " räjäyttää lian pois" verkkoyhteyksistä - olisikohan hänessä potentiaalia tulevaisuuden Nobel-palkituksi, mikäli onnistuu pysyttelemään hengissä.  

Häivähdys valoa!

Kuva: Marika Pentikäinen

Suomen talouden ajautuessa yhä syvemmälle vaikeuksiin on hämärien näköalojen keskelle noussut myös valonpilkahduksia tulevaisuuden pitkospuiksi.

Supercellin kauppaa on hehkutettu ja syystäkin, mutta pelien liiketoiminta ei tarjoa pelastusta Suomen bruttokansantuotteen kasvutarpeelle, vaikka moni poliittinen päätöksentekijä tuntuu niin toivovan. Pelit eivät ole teollinen toimiala eivätkä pysty tarjoamaan työllistävää vaihtoehtoa perinteiselle vientiteollisuudelle. Kyseessä on liiketoiminta, jossa liikevaihto ja tulos eivät ole suhteessa  työpaikkojen määrän kanssa. Työpaikoista taitaa nytkin noin viidennes olla ulkomaisen työvoiman käsissä, koska pelialalla kilpailua käydään globaaleista osaajista.

Pelifirmoilla näyttää olevan taipumuksena pitää yritys mieluummin pienenä ja haIlittavana. Näin säilyvät porukkahenki, innostus ja vähäinen byrokratia. Esimiesportaita ei haluta. Kasvu tietyn kokoluokan yli merkitsisi riskejä kangistua kaavoihin.  Piristävän kuvan peliyrityksen todellisuudesta saa lukemalla  Hesarin haastattelun Supercellin arjesta. Pelien teko vaatii henkilökohtaista heittäytymistä, intohimoa tekemiseen, yhteisöllisyyttä ja energistä asennetta. Ja toisessa vaakakupissa on mahdollisuus tuhkimotarinaan tai tässä tapauksessa äkkirikastumiseen.

Nämä arvot eivät elä suuryrityksissä, mutta niiden avulla voisi herätellä moninaista yrittäjyyttä pienemmässä mittakaavassa.

Artikkelin painotukset  sisältävät myös  hyviä avauksia pohdittaessa tulevia paineita asiantuntijoiden johtamisessa. Olisi hienoa, että edes osa näkemyksistä herättäisi keskustelua sekä kuntien että valtionhallinnon asiantuntijoiden parissa. Julkishallinnon uudistamistarpeet edellyttäisivät uudenlaista asennetta tekijöiltään sekä heidän johtajiltaan. Pelialalla olisi tässä suhteessa annettavaa perinteiselle tekemiselle, vaikkei pallomeriä nyt virastojen ja kuntatoimistojen eteisiin tulisikaan:)

Valtionhallinnon puolellakin nimittäin tapahtuu ja luodaan uusia avauksia. Ministeri Kyllönen piti viime viikolla erinomaisen puheen koskien oman ministeriönsä uudistumista teemalla: kaikki tulee muuttumaan. Hän kiinnittää huomiota erikoisesti teknologian antamiin uusiin mahdollisuuksiin liikennepolitiikassa, korostaa siiloajattelun murtamisen tarvetta yhteistyöksi sekä korostaa strategisten kokeilujen ja lähiajan tekojen tärkeyttä. Harvoinpa on tullut eteen yhtä visionääristä tekstiä; ministeri ja hänen avustajansa ovat tehneet kotiläksynsä ja omaksuneet oman roolinsa muutoksessa.

Lisää valoa syntyisi, jos muutkin ministeriöt innostuisivat vastaavalla tavalla pohtimaan oman hallinnonalansa tulevaisuutta ja keinoja mennä eteenpäin. Jos vielä kunnat saataisiin mukaan tähän  samaan tulevaisuusjunaan, niin  rakennemuutosten säästölinjojen sijaan syntyisi uutta luovaa toimintaa, joiden avulla olisi mahdollista myönteisessä kierteessä viedä Suomea eteenpäin. Eli Supercellia mukaillen: Intohimo työhön ja sen seurauksena talous kuntoon; myös julkishallinnossa sekä kaikessa muussakin tarpeellisessa toiminnassa.

Kaikki lähtee pohjimmiltaan yksilöiden todellisuudesta: arvoista, asenteista, uskosta itseensä ja muihin kanssaihmisiin sekä elämänhalusta. Maailma on täynnä mahdollisuuksia innostuneille.  Ja yhteisö kukoistaa, jos sen yksilöt kukoistavat.

Missä kuljimme kerran?

Kuva: Marika Pentikäinen

Autojen satelliittipaikannuksen kehittäminen tuntuu etenevän perusteena ajoneuvoverotukseen tarvittava muutos. Minusta kyse on yksilön elämän kannalta kyseenalaisesta vapauden rajoittamisesta - onko viranomaisella oikeus seurata kulkemisiani, kerätä niistä tietoa ja mahdollisesti vielä jakaa niitä muille kiinnostuneille tahoille? 

Epäilen oikeutta myös siksi, että kerättyjen tietojen hakkerointi, ajautuminen  vääriin käsiin ja virheellisiin yhteyksiin ovat aina riskinä tietojen siirtyessä digitaalisen muotoon.  Asiayhteys on saanut myös  tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion pohtimaan ääneen nopean teknologisen kehityksen ja yksilön perusoikeuksien välistä yhteyttä. Hyvä keskustelun avaus, jota tulisi jatkaa monilla foorumeilla. 

Terveydenhoidon tietojärjestelmät ovat uudistumassa. Kansallinen rokotusrekisteri on syntymässä. Robotiikka lisääntyy eri elämänalueilla. " Big data" sisältää meistä kaikista moninaista informaatiota, jonka käyttöoikeudet tuntuvat olevan niillä organisaatioilla, jotka yksipuolisesti niin päättävät. Sosiaalinen media pyrkii käyttämään jäsenistönsä tietoja mainostarkoituksiin aina kun silmä välttää jne. Digitaaliset tietovarastot herättävät intohimoja monella taholla; pahikset, mainostajat, virkakoneisto, yritykset, globaalit toimijat...; jono on pitkä. 

Kuka omistaa yksilöä koskevat tiedot eri tiedostoissa ja niiden yhdistelymahdollisuudet ja profiloimiset? Mikä on lainmukaista, asiallista tietojen rekisteröintiä ja käyttöä? Onko viranomaisella oikeus paikantaa kansalaisia? - ja jos, niin mikä on laillinen peruste? Kuka päättää, kenelle yksilön tietoja jaetaan ja mihin käyttöön? Miten tietojen käytön asiallisuus varmennetaan? Millä välineillä tietoja säilytetään ja jaetaan?  Miten tietojen käyttäjien tunnistus on hoidettu? 

Kaikkiin näihin kysymyksiin sekä lukuisiin muihin tarvittaisiin perusteltuja vastauksia, joissa olisi huomioitu myös uudet tekniset mahdollisuudet, jotka nopeasti monimutkaistavat tietojemme käsittelyä. Länsimaisen demokratiakäsityksen perusteella liikumme " Isoveli valvoo"- maailman vedenjakajalla. 

Miten yhteiskunta aikoo varmistaa, ettei tietojen hyväksikäyttö palvele jotain muitakin kuin yksilön eduksi olevia tarkoituksia? Ja toisaalta, miten hyvät aikeet hoidetaan niin, ettei niistä  synny jarru ja este tietojen järkevälle hyödyntämiselle? Missä kulkee avoimen yhteiskunnan ajattelun rajaviiva? Mikä on yhteistä ja mikä on  yksityistä?

Jäljet nimittäin pelottavat. Julkinen valta ei ole osoittautunut kovin hyväksi yksilön edun vartijaksi. Nykyinen verkkoasiointi edellyttää pankkien hoitamia tunnistusratkaisuja - eräs valtiovallan perustehtävä tietosuojassa on näin ulkoistettu markkinavoimille.  Kännykkätunnistaminen ajelehtii sekin yritysten vastuulla.  Tietosuojavaltuutetun toimisto on käynyt pienin resurssein taistelua yksilöiden puolesta virtuaalimaailmassa. Sen  mukaan vain 2% nykyisistä rekisterinpitäjistä sanoo tuntevansa  riittävästi tietosuojalainsäädäntöä.

Tuskinpa EU tulee tässä nopeasti avuksi. Yksilöoikeudet eivät Pohjoismaiden ulkopuolella ole samassa arvossa kuin mihin me olemme tottuneet. Etelä - Euroopan valtioiden feodaalinen historia pikemminkin aiheuttaa paineita raskaille, keskitetyille hierarkkisille ja byrokratiavetoisille ratkaisuille. Tässä olisi mahdollisuus  luoda omaehtoisesti avoimuutta, yksilön oikeuksia kunnioittavaa sekä joustavaa pelisäännöstöä tärkeästä asiasta.

Mielestäni nämä perustavaa laatua olevat  toimintaperiaatteet sekä reunaehdot tulisi määrittää ja asettaa vaatimuksiksi ohjelmistojen valmistajille, ennen kuin otetaan käyttöön yhtään uutta digitaalista käytäntöä ml satelliittipaikannus. Kun perusteet ovat aukkoja täynnä, ei lopputuloksestakaan voi tulla kelvollinen. Kansalaiskeskustelun paikka!

Omistamisen vaikeus

Valtion omistajaohjaus on noussut valokeilaan Hautala - gaten tuloksena ja hyvä niin - jos asiasta otetaan opiksi. Ensi keskiviikkona tiedämme, millä osaamisilla seuraava ministeri astuu omistajaohjauksen myrskyisään ruoriin ympäristöministeriössä.

Valtio - omisteisten yritysten ammattijohtajilla soisi olevan samat toimintaedellytykset kuin yksityiselläkin sektorilla, vaikka luonnollisesti eroja tulee olla  painotuksissa ja arvoissa.

Logiikkaa käyttäen ja asialinjalla liikkuen päätöksenteon ohjaus on yksinkertainen.

Omistajaohjauksesta vastaava ministeri edustaa korkeinta omistajavaltaa, mutta hän käyttää valtaansa koko hallituksen mandaatilla ja sen antamien lähtökohtien mukaisesti. Vain tällöin taataan enemmistön valta yritysten ohjauksessa ja demokratian toteutuminen. Näin omistajaohjauksen painotukset ja rajaukset tulee sisältyä hallitusohjelmaan ja myös ne poikkeukset, jos halutaan jonkun omistuskohteen suhteen eri pelisääntöjä. Jos tämä hallitusohjelman linjaus tulkitaan jonkun puolue- tai aateintressin näkökulmasta, niin pääministerin vastuulla on hyväksyä tulkinta. Ministeri "laulaa siis koko hallituksen kollektiivisen näkemyksen lauluja" ja jos ne eivät miellytä, niin omat tulkinnat on alistettava hallituksen päätöksentekoon ennen kuin niillä  häiritään  yrityksen päätöksentekohierarkiaa.

Omistajaohjauksen valvonta delegoituu normaalisti ministeriön johtoryhmän edustajalle eli jollekin virkamiesylijohtajista, joka käytännössä edustaa ministeriä yritykseen päin;  tämä vastuu ei kuulu kenellekään linjasta ulkopuoliselle avustajalle. Ministerin avustajien toimivalta ulottuu vain ministerin ja ylijohtajan väliseen informaation vaihtoon.

Ylijohtaja käyttää samaa valtaa kuin yhtiökokous. Hän  valitsee yrityksen hallituksen jäsenet ja delegoi hallituksen puheenjohtajalle omat tehtävänsä ja niiden tavoitteet sekä rajoitteet.  Ylijohtajalle kuuluu siis puheenjohtajan tai hallituksen erottaminen, jos annetut lähtökohdat eivät toteudu tai syntyy muuten luottamuspulaa. Tässä kohtaa omistajan edustaja on aina oikeassa ollessaan väärässäkin toimivan johdon näkökulmasta.

Hallitus valitsee ja erottaa toimitusjohtajan ja hyväksyy yrityksen strategian sekä toimintasuunnitelman. Jos toiminta ei etene näiden reunaehtojen mukaisesti tai niiden tulkinnassa syntyy ristiriitaa, niin silloin  on seurauksena toimitusjohtajan vaihtaminen.

Vastuun ja vallan porrastus on kohtuullisen selkeä, mutta käytännössä näissä perusasioissa usein sekoillaan. Mediaa seuraten nytkin Arctia Shippingin kohdalla erikoisavustaja soitteli ohjeita toimitusjohtajalle; ylijohtaja uhkasi erottaa toimitusjohtajan ja hallituksen; ministeri halusi juoda kaikkien kanssa kahvikupposen ja antaa keskustelevaa ohjausta.

Keskustelu liikkui täysin operatiivisen asian ympärillä eli tilannekohtaisessa menettelytavassa, jonka soisi olevan yrityksen sisäinen asia tai sitten omistajan ( hallitusohjelman)  pitäisi sisältää luettelo "pyhistä asioista", joiden mukaan näitä ratkaisuja  tehdään. Niillä ei voi pompottaa tuloksentekijöitä keskellä taloudellisten sopimusten ja kilpailun arkea. Jälkikäteen tilannetta on puolusteltu, että hyvänä asiana nousi keskusteluun Suomen valtion rooli arktisilla alueilla - eli asia, joka muodostaa juuri ne lähtökohdat, joiden varaan Arctia Shipping on perustettu ja jota sen tehtävänä on toimeenpanna.  Mahtaa olla mukavaa yrityksen sisällä kerätä rivit tavoitehakuiseen toimintaan, jos omistajataholla ei ole edes selkeää kuvaa roolista.

Tästä näkökulmasta tarkastellen valtion omistajaohjaus epäonnistui täydellisesti. Näin tapahtuu helposti, kun päätöksenteon roolit sekoavat eri portaissa.
Tilanne ei parane henkilövaihdoksella, vaan parantamalla valtioyhtiöiden omistajaohjauksen osaamista kaikissa niissä ministeriöissä, joissa omistajaohjausta harjoitetaan. Kyse on suurista taloudellisista arvoista ja on vastuutonta, jos poliittinen tai virkamiesosaaminen eivät ymmärrä corporate governancen perusteita.

Veronmaksajien etu olisi, että liikkeenjohdollinen koulutus olisi pakollinen edellytys valtion omistajaohjausta toimeenpaneville henkilöille sekä poliitikoille että virkamiehille, jotta yritykset voisivat keskittyä omaan työhönsä pitkäjännitteisesti.

Kun rengistä tulee isäntä...

Nyt alkusyksystä on ilmestynyt merkittäviä raportteja koskien teknologian mahdollisia vaikutuksia Suomen tulevaisuudelle sekä ylipäätänsä työn tulevaisuudelle maailmassa. Ensin mainittu   "  Suomen sata uutta mahdollisuutta: Radikaalit teknologiset ratkaisut"  on Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan  teettämä selvitys ja jälkimmäinen raportti ilmestyi Oxfordin yliopiston toimesta syyskuussa koskien eri ammattien herkkyyttä automaatiolle.

Molempien raporttien sisältämien ajatusten soisi  vaivaavan  päätöksentekijöiden yöunia sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Kahdenkymmenen seuraavan vuoden aikana maailma muuttuu voimakkaammin kuin mitä oli aikanaan muutos maatalousyhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan. Itse asiassa olemme vasta ns. tietoyhteiskunnan alkuhämärässä ja muutosaalto rynnistää läpi globaalin yhteisön haluamme sitä tai emme. Kansallisvaltioilla on tässä menossa sopeutujan rooli, kun globaalit toimijat tekevät omia ratkaisujaan riippumatta paikallisesta lainsäädännöstä, veroista ja kulttuurista.

Varmaankaan kaikki esitetyt näkemykset eivät toteudu sellaisenaan ja jotkut kaavaillut muutokset  saattavat jäädä toteutumatta. Tulevaisuudessa syntyy ilmiöitä ja innovaatioita, joita ei vielä edes tunnisteta.  Monien teknologisten uutuuksien yhteisvaikutukset ovat vielä sumun peitossa. Itse arvelisin, että ihmiskunnan edessä olevat muutospaineet ovat paljon voimakkaampia kuin mitä nyt pystymme kuvittelemaan.

Ja nytkin on jo näköpiirissä, että noin puolet nykyisistä ammateista automatisoituvat parissakymmenessä vuodessa  ja tilalle tulevat uudet ammatit vaativat täysin toisenlaisia valmiuksia. Kun teknologian aiheuttamaan muutosaaltoon lisätään muut tiedossa olevat haasteet: maapallon käynnissä oleva ilmastonmuutos, markkinatalouden kriisi, kehitysmaiden muuttuva rooli jne, ei tulevilta vuosilta tule puheenaiheet loppumaan. Ehkäpä iltapäivälehdet jopa huomaavat, että julkkisten ja tositv-sarjojen ohi ovat lukijoiden mielenkiinnossa nousseet reaalielämän jatkuvat mullistukset:)

Yksilötasolla edessä on joka tapauksessa voimakas elinympäristön teknistyminen sekä hyvässä että pahassa. Robottien hoitama liikenne, terveydentilan seuranta-automaatio, vähittäiskaupan automatisoituminen,  lähivalmistuksen yleistyminen, oman työn sisällön muuttuminen ja jatkuva uudelleenoppimisen tarve....lista on pitkä.  Moni meistä tulee elämään tämän kehityksen lävitse ja ainakin jälkipolville tämä scifimäinen maailma tullee osaksi arkea.

On mielenkiintoista seurata, miten esim ammattiyhdistysliike reagoi näihin muutossuuntiin. Onko halua jarruttaa kehitystä kansantalouden kustannuksella pyrkien säilyttämään mahdollisimman pitkään jäsenkunnan saavutetut edut? Vai osataanko nähdä kokonaisuus ja Suomen etu muuttuvassa maailmassa ja ennakoida ja sopeutua maailman menoon? Joka tapauksessa  tekniikan tuomista muutoksista pitäisi käynnistää keskustelu jo nyt ja näin valmistella asenneilmastoa tuleviin trendeihin. Niistä ei selviä työntämällä pään pensaaseen; ei yksilö, yritys, järjestö, kunta taikka valtio.

Jokaisen olisi syytä kysyä omien vastuualueidensa kohdalta: Mitä voimistuva teknologian ote vaikuttaa asiayhteyteen ja miten asiaa voisi ryhtyä ennakoimaan, ettei tulisi aikanaan yllätetyksi?

Näihin pohteisiin ja keskusteluihin nämä kaksi raporttia antavat jo hyviä aineksia ja lisää näkemyksiä syntyy maailmalla koko ajan. Nopeat reagoijat syövät hitaat tässäkin asiayhteydessä. Eli raportit kannattaa lukea, vaikka ne viestinnällisesti ovatkin aika vaikeita omaksua, mutta haastetta elämään!