maanantai 14. lokakuuta 2013

Omistamisen vaikeus





Valtion omistajaohjaus on noussut valokeilaan Hautala - gaten tuloksena ja hyvä niin - jos asiasta otetaan opiksi. Ensi keskiviikkona tiedämme, millä osaamisilla seuraava ministeri astuu omistajaohjauksen myrskyisään ruoriin ympäristöministeriössä.

Valtio - omisteisten yritysten ammattijohtajilla soisi olevan samat toimintaedellytykset kuin yksityiselläkin sektorilla, vaikka luonnollisesti eroja tulee olla  painotuksissa ja arvoissa.

Logiikkaa käyttäen ja asialinjalla liikkuen päätöksenteon ohjaus on yksinkertainen.

Omistajaohjauksesta vastaava ministeri edustaa korkeinta omistajavaltaa, mutta hän käyttää valtaansa koko hallituksen mandaatilla ja sen antamien lähtökohtien mukaisesti. Vain tällöin taataan enemmistön valta yritysten ohjauksessa ja demokratian toteutuminen. Näin omistajaohjauksen painotukset ja rajaukset tulee sisältyä hallitusohjelmaan ja myös ne poikkeukset, jos halutaan jonkun omistuskohteen suhteen eri pelisääntöjä. Jos tämä hallitusohjelman linjaus tulkitaan jonkun puolue- tai aateintressin näkökulmasta, niin pääministerin vastuulla on hyväksyä tulkinta. Ministeri "laulaa siis koko hallituksen kollektiivisen näkemyksen lauluja" ja jos ne eivät miellytä, niin omat tulkinnat on alistettava hallituksen päätöksentekoon ennen kuin niillä  häiritään  yrityksen päätöksentekohierarkiaa.

Omistajaohjauksen valvonta delegoituu normaalisti ministeriön johtoryhmän edustajalle eli jollekin virkamiesylijohtajista, joka käytännössä edustaa ministeriä yritykseen päin;  tämä vastuu ei kuulu kenellekään linjasta ulkopuoliselle avustajalle. Ministerin avustajien toimivalta ulottuu vain ministerin ja ylijohtajan väliseen informaation vaihtoon.

Ylijohtaja käyttää samaa valtaa kuin yhtiökokous. Hän  valitsee yrityksen hallituksen jäsenet ja delegoi hallituksen puheenjohtajalle omat tehtävänsä ja niiden tavoitteet sekä rajoitteet.  Ylijohtajalle kuuluu siis puheenjohtajan tai hallituksen erottaminen, jos annetut lähtökohdat eivät toteudu tai syntyy muuten luottamuspulaa. Tässä kohtaa omistajan edustaja on aina oikeassa ollessaan väärässäkin toimivan johdon näkökulmasta.

Hallitus valitsee ja erottaa toimitusjohtajan ja hyväksyy yrityksen strategian sekä toimintasuunnitelman. Jos toiminta ei etene näiden reunaehtojen mukaisesti tai niiden tulkinnassa syntyy ristiriitaa, niin silloin  on seurauksena toimitusjohtajan vaihtaminen.

Vastuun ja vallan porrastus on kohtuullisen selkeä, mutta käytännössä näissä perusasioissa usein sekoillaan. Mediaa seuraten nytkin Arctia Shippingin kohdalla erikoisavustaja soitteli ohjeita toimitusjohtajalle; ylijohtaja uhkasi erottaa toimitusjohtajan ja hallituksen; ministeri halusi juoda kaikkien kanssa kahvikupposen ja antaa keskustelevaa ohjausta.

Keskustelu liikkui täysin operatiivisen asian ympärillä eli tilannekohtaisessa menettelytavassa, jonka soisi olevan yrityksen sisäinen asia tai sitten omistajan ( hallitusohjelman)  pitäisi sisältää luettelo "pyhistä asioista", joiden mukaan näitä ratkaisuja  tehdään. Niillä ei voi pompottaa tuloksentekijöitä keskellä taloudellisten sopimusten ja kilpailun arkea. Jälkikäteen tilannetta on puolusteltu, että hyvänä asiana nousi keskusteluun Suomen valtion rooli arktisilla alueilla - eli asia, joka muodostaa juuri ne lähtökohdat, joiden varaan Arctia Shipping on perustettu ja jota sen tehtävänä on toimeenpanna.  Mahtaa olla mukavaa yrityksen sisällä kerätä rivit tavoitehakuiseen toimintaan, jos omistajataholla ei ole edes selkeää kuvaa roolista.

Tästä näkökulmasta tarkastellen valtion omistajaohjaus epäonnistui täydellisesti. Näin tapahtuu helposti, kun päätöksenteon roolit sekoavat eri portaissa.
Tilanne ei parane henkilövaihdoksella, vaan parantamalla valtioyhtiöiden omistajaohjauksen osaamista kaikissa niissä ministeriöissä, joissa omistajaohjausta harjoitetaan. Kyse on suurista taloudellisista arvoista ja on vastuutonta, jos poliittinen tai virkamiesosaaminen eivät ymmärrä corporate governancen perusteita.

Veronmaksajien etu olisi, että liikkeenjohdollinen koulutus olisi pakollinen edellytys valtion omistajaohjausta toimeenpaneville henkilöille sekä poliitikoille että virkamiehille, jotta yritykset voisivat keskittyä omaan työhönsä pitkäjännitteisesti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Poistan asiayhteyteen kuulumattomat kommentit, jolleivat ne mielestäni tue omien arvojeni mukaista toimintaa:)