Nettikaupoissa on eroa!

Syön karkkia, vaikkei ole namipäivä:) Hain postista tilaukseni nettikaupasta, jonka tein kolme päivää aiemmin. Siisti laatikko, missä selvästi erottuvat yrityksen nimen sisältävät mainosteipit- näin koko logistiikkaketju palvelee mainoskanavana. Muutama jämäkkäkokoinen niitti ja laatikko aukesi helposti. Syliin tipahti kourallinen yrityksen nimellä varustettuja karkkeja kuin kannustuksena, että hyvin etenee.

Sitten ilmatyynypehmusteiden keskeltä varsinainen pakkaus, jonka päälle oli asetettu selkeät palautusohjeet ja siihen tarvittavat tarrat. Tuotelaatikko oli  ehjä, kaikki liikkuvat tuotteen osat oli teipattu kiinni alustaan ja pakkauksen tukimateriaalit helposti irroitettavat.  Karkkeja mutustellen otin suoraan koekäyttöön ja kaikki toimi.

Viikko sitten tein saman rituaalin. Tosin tuote oli netistä ostettu jo pari viikkoa aiemmin. Pahvilaatikko oli kuin mankelin läpikäynyt. Ruskeata kiinnitysteippiä oli vedelty sinne tänne, osin teipit oli vedetty ryttyyn. Sisältä paljastui repaleinen lähetyslista. Tuote oli kääritty kuplamuoviin, useampaan palaan, jotka luovasti taas teipattu suhmuralle. Repimisen jälkeen sisältö paljastui; onneksi ehjänä ja muovien sisältä löytyi irrallisia pehmustarroja, joiden käyttötarkoitus jäänee ikuiseksi salaisuudeksi.

Jälkimmäinen lähetys tuli kotimaisesta nettikaupasta, ensimmäinen taitaa olla ruotsalainen. Turhaa napinaa pikkujutuista, koska varsinainen tuote tuli ehjänä perille kummallakin tavalla. Mutta kertoo se jotain verkkokaupan osaamisesta. Suomalainen vähittäiskauppa elää YT- neuvottelujen puristuksessa. Isot myymälätilat eivät vedä enää ostovoimaista asiakaskuntaa. Kaupan kasvu tapahtuu verkossa.

Amazon perusti Yhdysvalloissa verkkokauppansa vuonna 1994 eli 20 vuotta sitten.  Alku oli tahmeaa kuten uusilla ilmiöillä aina, mutta verkkokaupan toimintamallia on todella ollut aikaa opetella jopa Suomessa. Hämmästyttävän hitaasti asiat ovat edistyneet muutamaa uutta verkkoyrittäjää lukuunottamatta. Perinteinen kaupan toimiala on katsellut poteroissaan nettikaupan kasvua odotellen ilmiön ohimenoa. Ei vaan mene,mutta myymälöissä väki vähenee.

Tuota ensinmainittua lähetystä varten katselin keskusliikkeen verkkosivuja. Kertoivat tuotteen jälleenmyyntipaikat, mistä voisin tavaran hakea. Lähin varastosta löytyvä sijaitsi n 400 km:n päässä. Ja tuotteen hintaerosta en sano mitään.

Surulliseksi tekee kotimaisen vähittäiskaupan nettiosaaminen. Kyse ei ole tekniikasta vaan koko asiakasketjun hallintatavasta, joka pitäisi kilpailukykyisesti ja tuottavasti ratkaista. Siinä ehkä pelkät karkit laatikon pohjalle eivät auta. Kiirekin olisi, kun etumatkaa on annettu  kilpailijoille investoimatta nettikaupan osaamiseen ajoissa ja riittävästi.

Kuva: Marika Pentikäinen

Kun prosessi tökkii...

Kuva:Marika Pentikäinen

Työelämän aikana ei ollut tarvetta eikä aikaa pyöriä terveyskeskuksen käytävillä, mutta eläkeläiselle se on haja-asutusalueella lähes ainoa kunnallinen palvelu, joka on tarjolla, kun en vielä ole siirtynyt varsinaisten vanhuspalvelujen kuluttajaksi. Olen oppinut asteittain ymmärtämään, miksi puhutaan Suomen terveydenhuollon kriisiytymisestä.

Kuntamme terveyspalvelut tuottaa brittiläisten  pääomasijoittajan suurelta osin omistama yritys, jonka omistajat ansioituivat viime vuonna irroittamalla pääomia 100 milj. euroa nostaen yrityksen velkataakkaa. Kuntamme on siis mukana näissä rahankeruutalkoissa. Herää vain kysymys, mikä on se osaamisen lisäarvo, jota tälläinen yrityspohja voi tuoda suomalaiseen terveydenhoitoon.

Asiakkaan eli potilaan ja terveyspalvelun väliin on viritetty hoitoonpääsyprosessi, joka saa hymyn vähitellen katoamaan uhrin kasvoilta. Kun haluat palveluun, niin soitat ensin tiettyyn puhelinnumeroon ja alat näppäillä numeroita osuaksesi oikeaan paikkaan. Tämä alkaa tietysti olla tuttua jo lähes kaikkien palveluiden tavoittamisessa, mutta etenkin hätääntyneille, sairaille vanhuksille kyse on varsinaisesta haasteesta, kun ei pysty viestimään suoraan ihmisen kanssa. Saat takaisinsoittoajan ja jäät odottamaan. Seuraavaksi prosessi määrittää hoitajan toimesta avun tarpeesi ja antaa ajan ja paikan toimenpiteelle.

Terveyskeskuksen aulassa huomaa, ettei missään ole ilmoittautumista tai ihmistä näkyvissä, vaan käytävän numeroitujen ovien edessä istuu odottamassa kuuliaisia kansalaisia. Eri palvelujen osalta on näkyvillä kelloajat, jolloin niitä on tarjolla ja useimmat tutkimustyyppiset asiat on hoidettava ennen puoltapäivää.

Jokainen noudattaa saamaansa ohjetta. Tai siihen prosessin suunnittelijan ajatus pohjautuu. Satunnainen äkillisessä hädässä sisääntuleva ihminen on ymmällä, mistä saisi apua. Henkilökuntaa ei ole näkyvissä.  Odottelevat asiakkaat neuvovat auliisti, että parasta hakea puhelin ja soittaa seinällä olevaan numeroon, niin kyllä ne sitten soittavat joskus takaisin.

Ovikohtaiset jonot etenevät. Lääkärin lähetteen ajanvarausta varten on  soitettava tähän samaan takaisinsoittonumeroon.  Samalla käynnillä on siis mahdotonta selviytyä lisätutkimuksista. Ne ripottautuvat eri päiville ja monasti eri paikkakunnille  kunkin palvelun omien jonojen mukaan. Näin tässä harvaanasutussa maassa ihmiset voivat joutua ajamaan satoja kilometrejä päästäkseen kotoa tutkimuspaikkaan. Usein sairastapauksissa siihen tarvitaan lisäksi taksikyytejä.

Toimintaprosessit  on viilattu palvelun tuottajan näkökulmasta mahdollisimman tehokkaaksi. Asiakkaat joustavat ja käyttävät aikaansa. Yksilökohtainen hoitoaika pitenee. Tunnetusti on nopeinta ja tehokkainta kokonaisuuden kannalta hoitaa asiat kerralla kuntoon ja saada potilaalle nopeasti hoitosuunnitelma. Nyt asiakas saa särkylääkkeitä ja pitkän kalenterilistan ja tutkimusten välituloksien kuuntelua varten taas soittoja tähän takaisinsoittonumeroon ja mahdollisesti vielä puhelinaikoja lääkärille, joka tämäkin on saattanut vaihtua jonon lipuessa. Nopeita ratkaisuja kaipaavat ohjautuvat itsestään yksityisiin palveluihin, joissa vielä on mahdollista saada lääkärissäkäynti, laboratoriokoe ja kuvausaika osumaan saman käynnin puitteisiin.  

Perusterveyspalvelun saatavuudesta on onnistuttu näin  tekemään kafkamainen kokemus. Vaikka hoitohenkilökunta toimisi hyvin ja laadukkaasti, niin standardimenettelytavalla tuhraantuu asiakkaan aikaa ja kärsivällisyyttä, joskus myös sairaus etenee ; lapsipotilaiden kohdalla kyse on myös toisen vanhemman työajasta. Onkohan tämä tuota byrokraattista brittilisäarvoa, joka on tuotu tähän suomalaiseen perusterveydenhoidon toimintatapaan.

Perusterveydenhoidon ongelma- huono asioiden organisointi ja asiakasehtoinen toimintamalli ei näytä ratkeavan ostopalvelujen avulla.  Ehkäpä robotiikka tuo ratkaisun. Saadaan terveyskeskuksen sisääntuloaulaan ystävällisesti hymyilevä ja nyökkäilevä asiakaspalvelurobotti, joka pystyy antamaan henkilökohtaista palvelua kasvokkain. Yksityisellä puolella omatoiminen ajanvaraus verkossa, pääsy omien tutkimustulosten lukuun ja sähköpostin ja tekstiviestien  käyttö ovat jo arkea. Miksikän ne julkisella sektorilla ovat vielä tietoturvasäännösten estämiä tai niihin herkästi vedotaan?

Kovan budjettiriihen pehmeä tulos

Hallituksen kehysriihen toimenpiteiden olisi odottanut kohdistuvan vääristyneisiin rakenteisiin, jotka ovat nykyongelmien takana, mutta mentiin taas sieltä, missä aita on matalin. Korotettiin veroja ja säästettiin kokonaisuuden kannalta epäoleellisissa asioissa. 

Jos perheessä tehtäisiin samoin pankkivelan ryöstäytyessä käsistä, niin sanottaisiin, että päätimme säästää ja emme lähde niin kauas lomamatkalle kuin olimme ajatelleet ja lapsetkin saavat tyytyä ostamaan saman määrän karkkeja kun ennenkin. Eli jatketaan lainanottoa, mutta ajateltua vähemmässä määrin. 

Valtontalouden vaikeudet johtuvat ylisuuresta julkisesta sektorista, jonka kustannukset ovat suurelta osin työsuhteisiin liittyviä.  Oikeata säästöä olisi ollut puuttua asiaan olemalla lisäämättä hallinnon henkilömääriä entisestään sekä hyydyttämällä palkkakehitystä, joka tunnetusti on kirinyt yksityisen sektorin ohitse.  Molempia asioita on onnistuneesti toteutettu yksityisellä puolella kilpailukyvyn säilyttämiseksi, joten keinot ovat olemassa, jos on vain tahtoa.

Nyt valtio jatkaa velkaantumistaan, mutta pyritään pienentämään lisävelan määrää. Valtio on käyttänyt rahaa 8 miljardia enemmän vuositasolla  kuin mitä sillä on tuloja. Se on n 1500 € jokaista suomalaista kohti lisää velkaa entisen päälle. Kehysriihen tuloksilla tyydytään vain nyrhäämään  tätä velan kasvua tulevina vuosina, eikä edes pyritä lyhentämään velan määrää.  Nähtävästi uskotaan  talouden kasvunäkymiiin, joille ei reaalimaailmassa ole näköpiirissä vastinetta vain pikemminkin näkyviin on noussut vastakkaisia uhkakuvia. 

Vallitsevasta arvomaailmasta kertoo jotain se, että esille ei tullut puoluetukien leikkaamista, ammattijärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistoa,  monien päällekkäisten hallinnon toimien vähentämistä, pidättäytymistä sovituista palkankorotuksista jne vaan näitä tärkeämmäksi jäi esimerkiksi lapsilisien pienentäminen. Tuntuu, että ns. virkakoneisto on muodostunut pyhäksi lehmäksi, joka elää omaa itseoikeutettua ja suojattua elämäänsä, joka ei itsessään ole säästötoimenpiteiden kohteena.

Jatkamme siis entiseen malliin elintason pitämistä nykytasolla velkarahalla. En ymmärrä kehysriihen eri osapuolien huokailua kovien päätösten tekemisestä,missä jokainen on luopunut yhteiseksi hyväksi - mutta upposihan päivittely hyvin mediaan näin EU-vaalien alla. 

Kuva: Marika Pentikäinen

Velka on tulevaisuutemme

Kuva:Marika Pentikäinen

Olemme velkaantuneet viime vuodet kiivaaseen tahtiin. Syy osin maailmatalouden trendeissä, mutta paljon myös on ollut itse aiheutettua sopeutumattomuutta käynnissä olevaan murrokseen. Faktat ovat karuja.

Valtion ja kuntien yhteinen velka kohoaa tänä vuonna yli 59%:iin  bkt:stä. Lukuina valtonvelka kolkuttelee  100 miljardia euroa ja kuntien yhteinen velka 16 miljardia. Jos rakennemuutoksia ei tehdä, niin velat  jatkavat kasvuaan vuosittain 10%-20%:lla. Henkilöä kohti julkista velkaa on nyt jo lähes 20 000 e. Työssäkäyviä kohti  tämä merkitsee n 44 000 e:n osuutta.

Viisi vuotta sitten julkinen  velka oli 34% bkt:stä, joten muutos on ollut huima.

Julkisen velan lisäksi olemme velkaaantuneet myös yksityishenkilöinä. Kotitalouksien velkaantuneisuus on jo 118 % vuosituloista. Tässä suhteessa olemme toistaiseksi eurooppalaista keskitasoa, mutta IMF on lisännyt jo Suomen Euroopan riskimaiden luokkaan. Koko velkamäärä on nyt n 126 miljardia. Työssäkävijöitä on 2,3 milj kpl. Jokaista työssäkäyvää kohti tätä henkilökohtaista velkaa on n 44 000 e. Näin jokaista työpaikkaa kohti on ladattuna julkista ja yksityistä velkaa yhteensä lähes 90 000 e.   

Lisäksi  yrityksillä on  velkaa  200 mrd euroa.  Eläkevastuut ovat n 600 miljardia e, jotka ovat siis nykyään eläkkeellä olevien maksamattomia eläkkeitä. Velkapuolelle voinee myös laskea rakennetun ympäristön korjausvastuut. Velkaa löytyy myös ev-lut. kirkolta, järjestöiltä ym.

Nopeaa velkaantumista on helpottanut matala korkokanta. Viimeisestä 4 miljardin lainastaan tammikuussa Valtiokonttori joutui tosin maksamaan aiempia korkoja kovemman hinnan.  Nyt valtion korkoihin menee lähes 2 miljd e, mutta korkojen hiipiminen ylöspäin lisää tuskaa tulevaisuudessa.

Velan vastapainona on aiheellista tarkastella omaisuutta. Valtion osakeomistuksen arvo on noin 17 miljardia  eli omaisuutta myymällä ei velkaongelma ratkea. Valtion rakennuskannan arvo liikkunee 5 miljardin tasossa ja sisältänee merkittäviä korjausvastuita. Valtion maa sekä metsäomaisuus, 12 milj ha ovat aiheuttaneet myyntituloja vuosittain vain muutamia kymmeniä miljoonia. Keskusteluissa vedotaan usein, että muutkin maat ovat velkaisia, mutta vertailua voi tehdä vain suhteessa omistuksiin. Suomen velat ovat suhteessa omaisuuden määrään korkeat. Velkainen maa on riskien kohteena monesta suunnasta ja aina riippuvainen velkojien tahtotilasta.

Velanhoito on mahdollista vain talouskasvun vallitessa. Käynnissä oleva poliittinen keskustelu kiistelee velanhoidon ajoituksesta. Vaarantuuko talouskasvu, jos nyt  pyritään taittamaan tulevaa velkaantumista sopeutumistoimin?  Järkevämpää olisi puhua keinoista, joilla kuluja voidaan karsia vaarantamatta vientiä tai kotimaista kysyntää. Niitä ovat monet asiantuntijat luetelleet jo vuosia. Koska kyse on aina jonkun intressiryhmän saavutetuista eduista, niin poliittista tahtotilaa leikkauksin ei ole löytynyt.

Kaikkein tärkeintä olisi keskustella niistä toimenpiteistä, joilla Suomi saadaan takaisin kasvu-uralle. Maailma on täynnä mahdollisuuksia pienelle, osaavalle kansakunnalle. Etenkin nyt kun globaalin kaupankäynnin rakenteet murtuvat, teknologia luo kiihtyvällä vauhdilla uusia mahdollisuuksia ja tietoverkkojen avulla koko maapallon väestö on tavoitettavissa osaamisellemme muutamalla klikkauksella.

Mielestäni oleellista ei ole puolueiden nimissä kiistellä velkaantumisen nopeudesta, vaan hallituksen tehtävänä on ajaa Suomen etua ja ryhtyä niihin velkaantumista taittaviin sopeutustoimiin, jotka eivät suoraan heikennä kansantalouden kehitystä vaan pikemminkin nopeuttavat lamasta selviytymistä ja mahdollistavat panokset uusien osaamisten kehittämiseen.

Ehkäpä poliittista keskustelua parantaisi, kun eduskunnan istuntosalin seinällä  olisi koko ajan näkyvissä  reaaliaikaiset velkakellot sekä valtion, kuntien ja yksityistalouksien osalta,  tieto eläkevastuista, korkomenot sekä mittari, joka kuvaisi tehtyjen päätöksien vaikutuksia tilanteeseen.

Yksityishenkilönäkin olisi mielekästä seurata näitä eri tahoja kuvaavia kansantalouden tunnuslukuja, kunhan ne jostain pystyisi yhteismitallisina saamaan esille. Nyt vaikuttaa siltä, että oleellinen tieto hukkuu detaljien mereen ja näin aihepiiri pyörii mielipiteiden taistelutantereena.

Kyse on meidän kaikkien lasten ja lastenlasten tulevaisuudesta. Iltasatu voisi alkaa: Olipa kerran hyvinvointivaltio Suomi, joka nautti liian kauan saavutettujen etujen mukavuudesta ja jätti velat tuleville sukupolville.  

Hälytyskellojen pitäisi soida!

Kansantaloutemme moottori yskii entistä kiivaammin hallituksen edetessä uudistuksissaan liian hitaasti sekä  pienin askelin. Kaikki voimavarat pitäisi keskittää työpaikkojen luomiseen. Nalle Wahlroosia lainaten "vain työn tekeminen pitää talouden rattaat liikkeellä".

Työpaikat ovat tunnetusti syntyneet viime vuodet enenevässä määrin julkiseen hallintoon, jossa  siis tarvitaan rakenteellisia muutoksia, joiden läpivienti vie vuosia. Niitä kiireellisempää olisi  harjoittaa politiikkaa, missä yksityiselle sektorille saadaan aikaiseksi työpaikkojen kasvua.

Olemme tottuneet olemaan kärkijoukoissa monissa kansainvälisissä vertailuissa, mutta nyt olemme ykkönen EU-alueella palkkakustannusten kehityksessä suhteessa tuottavuuteen.  Etenkin vuosien 2007 - 2009 työmarkkinaratkaisut olivat Suomelle tuhoisia ( raportti, sivu 5 kuva). Suomen teollinen pohja rapautuu vauhdilla, kauppatase on negatiivinen ja jatkuvasti tulee lisää YT-neuvotteluja eri toimialoilla. Lisäksi velkaantumisen nopeus lisää velanhoitokuluja ja näin ei synny voimavaroja kansantalouden uudistamiseen. Yhä harvemmalla on varaa maksaa tuotteista ja palveluista suomalaisen työn hintatasolla sekä kotimaassa että vientikohteissa. Tämän seurauksena kotimaisetkin yritykset suuntaavat työpaikkainvestointinsa Suomen ulkopuolelle.

Valo löytyy vain työpaikkojen kasvua luovista investoinneista ja keskeisin lääke on löytää pikaisesti keinoja niiden suuntaamiseksi maahamme. Kyse ei ole yksittäisistä pienistä askelista vaan kunnollisesta kansallisesta strategiasta käytännön toimenpiteineen. Hallitus on ansioitunut teettämään raportteja ja selvityksiä Suomen tulevaisuuden kilpailukyvystä, mutta välttämättömät ja välittömät toimenpiteet on laiminlyöty ja Suomen talous on saatu kuralle.

Eivät toimenpiteet mahdottoman vaikeita ole, kunhan niistä löydetään yksimielisyys:
- yritysten toimintaedellytyksiä voi parantaa helpostikin verotussektorilla: luovutaan pienten osakeyhtiöiden sivuuttamisesta verotuksessa;  nostetaan arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa merkittävästi; jätetään toteuttamatta myöhässä olevien alv-tilitysten julkistamistiedot ja muutetaan sen sijaan tilitysten maksuperusteet toteutuneen kassavirran mukaan; ... Suomi on muutaman ison yrityksen ohella pienyritysten maa ja niissä kasvun mahdollisuudet tulisi saada aikaiseksi.
- luovutaan työmarkkinajärjestöjen toimesta turhista ja vahingollisista säätelytoimenpiteistä ja lisätään edelleen joustavuutta. Miksi palkkoja pitää korottaa yrityksissä silloinkin, kun ne tekevät tappiota?  Miksi sama palkka ihan eri tilanteissa olevissa yrityksissä? Miksi hyvä ja huono tekijä pitää palkita tasavertaisesti? Miksi ikääntyminen nähdään korotusautomaattina, vaikka monissa ammateissa työkyky iän mukana heikkenee? Miksi tietyn kelloajan ulkopuolinen työ pitää maksaa korotettuna, vaikka se sopii paremmin työntekijälle? Miksi niin moni asia on tabu työelämäkeskustelussa?

Sovitaan kilpailukykyä nostavista työaika-, eläkeaika- ja erikoiskorvausjärjestelyistä vaikkapa vain määrävuosiksi, jos ei kantti kestä pysyviä ratkaisuja. Arvioidaan nykytilanteessa, onko työnantajan velvollisuutena vastata  kaikista niistä patruuna-aikojen eduista, mihin on totuttu, kuten lomien pituudet, vakuutukset, lomaedut, terveydenhuollon laajuus jne.   Luovutaan yleissitovuudesta, vapautetaan työajat yrityksen tarpeisiin, sovitaan eläkekatto, lisätään oppisopimusten käyttöä,vähennetään byrokratiaa ja uudistetaan lainsäädäntöä tulevaisuuden haasteisiin.

- panostetaan, vaikka velkarahalla tuottavuuden nostamiseen automaation, robotiikan ja digitalisoinnin avulla. Suunataan julkiset tuet uusille liiketoiminta-alueille ja poistetaan vähitellen kainalosauvat kuolemaan tuomituilta yrityksiltä. Lisätään läpinäkyvyyttä yhteisten varojen käytössä ja puututaan korruptioon.

Parhaiten kansainvälisessä kilpailussa pärjäävät maat, jotka rohkeasti ovat edelläkävijöitä uusien tuotteiden ja tuottavuustyökalujen kehittämisessä. Tähänhän meillä Suomessa on hyvää insinööriosaamista. Liikkeellä on paljon uusia mahdollisuuksia vaikkapa terveysteknologian, lähitulostuksen ja liikenneautomaation alueella perinteisten toimialojemme uudistumisen lisäksi.

Tärkeintä on löytää kadoksissa oleva suomalainen sisu ja pärjäämisen ja uudistumisen intohimo. Tämä on haaste myös yksilöille, sekä työssä käyville että työtä haikaileville. Hyvinvointiyhteiskunta meni jo.  Edessä on vain heikkeneviä vaihtoehtoja kaikille, ellemme yksilöinä löydä yhteistä tekemisen meininkiä. Yhteisöllisyyttä lisää arkeemme, heikommista huolehtimista ja rehellisyyttä suhteessa yhteiseen hyvään.

Muutostilanteissa demokratia tuntuu toimivan huonosti; lähestyvät vaalit estänevät poliittisen innostumisen yhteisiin talkoisiin. Harmi, että meillä on vallaton presidentti-instituutio.  Hätäkellot jatkanevat soimistaan.

Kuva: Marika Pentikäinen; Tshernobyl