Iltalypsyllä ilman tolkkua

Presidentti kertasi julkisuudessa ajatuksensa palkitselmisen kohtuullistamisesta. Ajatus ei tunnu saava tuulta alleen, vaan vastapontena monet esittävät, ettei ole varaa puuttua palkkoihin ja pienentää paljon kaivattua ostovoimaa. Harvoin sitä kohtaa näin suurta epäloogisuutta ajattelussa.

Keskustelu kohtuudesta, palkkioista, niiden päättäjistä  ja kohteista vaatisi mielestäni  läpinäkyvässä yhteiskunnassa jatkuvaa keskustelua. Kyse on keskeisestä tekijästä yhteiskunnan oikeustajun mittarina.

Työpanoksen palkitsemisen kohtuuden mittaria on vaikea yksiselitteisesti määritellä, Liikkeenjohdon guru Peter Drucker aikanaan määritteli, etteivät yrityksen sisällä palkkaerot saisi olla yli kaksikymmenkertaisia. Tuolloin hämmästelin haitarin suuruutta. Suomessa elettiin aikaa, jossa siivoojan ja toimitusjohtajan palkkaero oli maksimissaan kymmenkertainen.

Globalisaation mukana suomalaisten yritysten osaomistajiksi tuli amerikkalaisia rahastoja ja säätiöitä, jotka USA:n tapaan edellyttivät agressiivisia  optio-ohjelmia käytettäväksi johdon palkitsemiseen. Samalla jäivät käyttöön  jo hyviksi koetut bonusjärjestelmät, jotka suomalaiseen tapaan koskettivat johtajia laajemmin koko henkilökuntaa.

Olin tuolloin jäsenenä pörssiyhtiön hallituksessa ja itselleni perustelin optioiden oikeutuksen sillä, että omistajat luopuivat omasta osuudestaan voittoista ja näin raha ohjautui Suomeen sekä yhteiskunnan että yksilöiden hyödyksi verrattuna ulkomaille katoaviin osinkoihin. Suomalainen ajattelu myös laajensi optiot koskemaan laajempaa kohdejoukkoa, joskus jopa koko henkilöstöä, vaikka sovellettavat henkilöryhmäkohtaiset kertoimet pitivät pääosan rahavirrasta ylimmällä johdolla.

Ne optio-ohjelmien perusteet, jossa puhuttiin avainhenkilöiden pitämisestä yrityksen palveluksessa ja estämisestä siirtymisestä kilpailijoille, eivät mielestäni olleet osuvia perusteluita  Suomessa- harvoinpa täällä oli uhkana, että suomalainen yritysjohtaja olisi napattu globaalin kilpailijansa johtoon.

Tasavertaisuuden vuoksi kovassa kilpailutilanteessa globaalisti eläville yrityksille tarkoitettu porkkana levisi ahneuden hengessä villityksen lailla muihinkin yrityksiin. Nyt ei kyse ollut enää alkuperäisestä käyttötarkoituksesta. Optioita käytettiin kannustimena tunnetuin seurauksin  myös valtio-omisteisissa yrityksissä, erilaisissa  laitoksissa ja jopa monopoliasemassa toimivissa organisaatioissa.  Ja käytetään näköään edelleen; tosin nimeksi on pikkuhiljaa tullut lisäbonus tai joku muu vähemmän tunteitä herättävä termi. Oleellista on, että kun yritys ei elä kilpailutilanteessa, niin option määrityksen perusteita on vaikea määritellä ja tämä johtaa laskennallisiin mittareihin, jotka mahdollistavat optiokertymän pahimmassa tapauksessa jopa tappiotilanteissa.

Suomalaiset eläkelaitokset näyttävät päätyneen jo Peter Druckerin suosituksen ylittäviin palkkaeroihin yrityksen sisällä. Naurattaisi, ellei kyse olisi niin suuresta palkitsemisjärjestelmän väärinkäytöstä, voisi jopa puhua puhalluksesta yhteisistä eläkevaroista. Jos meillä olisi tutkivaa journalismia, niin hienoa tilastoaineistoa olisi jo käytettävissä viimeisiltä kymmeniltä vuosilta näistä palkkaerojen kehityksestä, bonusten ja optioiden suhteesta tulokseen, yksilökasautumista sekä laajemmista vaikutuksista.

Mutta kun keskustelu voisi häiritä ostovoiman kehitystä ja ahneudesta on tullut hyväksytty arvo.






  

Miksi valokuitu ja sähkökaapeli eivät mahdu samaan ojaan?

 www.kainuu.fi

Suomessa on edelleen virallisesti käynnissä koko maan kattava valokuituun perustuva laajakaistahanke, jossa on luvassa nopea kiinteä yhteys max 2 km:n päähän jokaisesta asutusta kiinteistöstä: Laajakaista kaikille 2015. Käytännössä teleoperaattorit ovat keränneet pois kiinteitä puhelinyhteyksiä ja tarjonneet maaseudulle nettitikkuyhteyksiä.
Monilla seuduilla, joissa kuntarahoitus on ollut laajakaistahankkeelle valmiina, ei ole löydetty markkinavoimaa, joka olisi kiinnostunut toteuttamaan yhteyden. Suomen haja-asutusalueet eivät ole kiinnostavia yksityisille businesyrityksille. Liikenneministeriö aikanaan vain naivisti uskoi, että markkinavoimat hoitavat infrastruktuurin harvaan asutussa maassa. Poliittisesta virhenäkemyksestä ei vaan kukaan joudu vastuuseen, mutta onhan ihmeellistä, että tulevaisuuden tärkein infrastruktuuri:  tieverkoston ja rautatieverkoston seuraava liikenneverkosto,  on jätetty yksityisten yritysten mielenkiinnon varaan.
Ns. Tapanin myrskyn seurauksena energiantuottajat ovat asteittain lisänneet maakaapelointia sähköverkon osalta. Omalla paikkakunnallamme on käynnissä kymmeniä kilometreja kattava kaivintyö, missä ilmajohdot pistetään tienvierusojaan. Tosin työmaa pysähtyi, kun paikallinen ELY-keskus ei ole antanut 8 kk sitten jätettyyn lupahakemukseen vihreää valoa, kun kaapeli pitäisi vetää kantatien alitse. Ihmeellistä, että jossain virastopöydän ääressä asuu osaaminen asiasta, joka hoituisi tien alitse poraamalla liikennettä häiritsemättä. Tämän tehottoman toiminnan ja turhien säädösten seurauksena urakoitsijan koneet ja miehet seisoivat aikansa ja ovat nyt kadonneet jättäen jälkeensä keskeneräisen työmaan.
Ihmetykseni oli suuri, kun selvisi, että samaan kaivantoon ei ollut edes aiottu vetää valokaapelia, vaikka paikkakunnalla odottaa toteutustaan myös Laajakaista kaikille - hanke. Laajakaistahankkeissa suurin kustannustekijä on kaivuutyö, ei kaapeli ja terveellä järjellä ajatellen nyt olisi ollut win-win tilanne hoitaa homma kerralla kuntoon.
Näin käy, kun kansallinen infra jätetään yksityisten yritysten varaan. Yhteistyö ei ole yritysten, vaan asiakkaiden intresseissä eli meidän suomalaisten. Yhteistyö syntyy vain, kun yritykset siitä hyötyvät, ei siksi, että se olisi järkevää. Sopivasti löysin Energiateollisuuden lausunnon kuluvalta elokuulta Liikenneministerön kyselyyn yhteistyöhankkeista. Sitä lukiessa meni viimeinenkin toivo, että mitään järkevää tapahtuisi lähitulevaisuudessa. Syy on enemmänkin hallinnon byrokratiassa kuin yritysten tahtotilasta. Ei yksityisiltä yrityksiltä voi odottaa vääntöjä, kun säädökset asettavat kapuloita rattaisiin.
Kun tänään Heurekassa todettiin virallisesti, että Suomen ongelma on ylimitoitettu julkinen sektori, niin tässäkin on yksi käytännön todiste. Turhat pikkutarkat ja vanhentuneisiin teknologioihin perustuvat säädökset ja niiden estävä vaikutus pois, niin terve järkikin voisi taas löytyä ja laajakaista sekä sähkökaapeli mahtua samaan kaivantoon.

Pukki kaalimaan vartijana?

Hermes

Internet muuttaa yhteiskuntarakenteita ja mahdollista on, että tulevaisuus osoittautuu menneisyyttä paremmaksi. Verkko on hallintorakenteisiin nähden tasa-arvoinen, nopea ja paikasta riippumaton. Ajatukset ja ideat leviävät ja muuntautuvat ennenkokemattomalla tavalla.
Hierarkiat ovat totuttaneet erilaiset valtarakenteet ja ihmiset  kontrolloimaan ajatusten virtaa. Sananvapaus on usein jäänyt  demokraattisten valtioiden  idealistiseksi  tavoitteeksi, joka on käytännössä  monasti onnistuttu pilaamaan lehmänkaupoilla, salailulla sekä korruptiolla vallan kabineteissa.  Globaalin talouskriisin pohjalta on kuumottanut epäluottamuksen, ahneuden ja epätasa-arvon arvomaailma.
Nyt tämä mennyt maailma kouristelee verkon läpinäkyvyyden ja nopealiikkeisyyden uhrina. Epädemokraattisissa maissa internetiäkin voidaan kontrolloida ja hidastaa kehitystä sananvapauden kustannuksella. Siksipä nykyinen USA:n harjoittama kaiken digitaalisen liikenteen vakoilu on kaksiteräinen miekka sen uskottavuudelle demokratian ja sananvapauden silmissä.
Viimeisen kahdenkymmenenvuoden aikana olemme osin tiedostamatta liukuneet USA-vetoiseen globaaliin digitaaliseen toimintamalliin, jossa kaikki merkittävät palvelujen ja tuotteiden infrastruktuuritekijät ( Apple, MS, Intel, Cisco,FB, Google,IBM satunnaisessa järjestyksessä) ovat peräisin USA:sta.  Ensimmäistä kertaa maapallon historiassa sekä sotilaallinen valta että informaatiovalta ovat keskittyneet saman hallinnon alle kaikilla mantereilla.
Nyt ilmitulleet käytännöt, joiden mukaan kaikkea elektronista liikennettä on seurattu NSA:n ja CIA:n tarpeiden pohjalta herättää myös avoimia kysymyksiä, kuinka paljon kohteena on ollut kriittistä yritys- ja taloustietoa. Onko tilaisuus tehnyt varkaan ja maailmassa on pukki kaalimaan vartijana? Tulevaisuuden historiankirjoitus voi löytää mielenkiintoisia faktoja monien nykyilmiöiden taustalta.
USA on ajanut itsensä tilanteeseen, missä koko maailman intressinä on sen demokratian ja hallinnon toimivuus ja läpinäkyvyys. Manningin ja Snowdenin  tapausten hoito ei lupaa hyvää, vaan herättää epäilyn, että olemme luoneet totalitaarisen monsterin ihan huomaamattamme.
Koska maailmassa ei ole tällä hetkellä sopivaa vastavoimaa, niin toivottavasti USA:n oma hallintosysteemi onnistuu uudistumaan sisältäpäin ilman kaaosta. Siihen tarvitaan ulkoista painetta ja myös yksilöiden idealismia.
Taidamme olla murroksen alussa kohti arvomaailmaa, jossa ihmisten väliset pelisäännöt  ovat luottamus, läpinäkyvyys ja avoimuus- ainakin ne ovat globaalin verkon toimivuudelle elintärkeitä.
Hermes oli antiikin aikana sanansaattaja jumalten ja ihmisten välillä, mutta myös varkaiden suojelija. Tulevaisuus näyttää kummilla ehdoilla informaatio maailmassa virtaa.

Media teknologiakehityksen jarruna?

Teknologia muuttaa toimialoja. Herkimpiä muutokseen ovat ns. tietointensiiviset  liiketoiminnat. Pohjoismaissa olemme läpikäyneet  muutoksen pankkialalla; sama muutos on vielä kesken eteläisimmissä EU-maissa, joissa pankkikonttorien verkosto peittää edelleen parhaat liikepaikat ja toimialan rakennemuutos on vasta tulossa.  Rakennemuutokset tapahtuvat hitaasti ja vievät aikaa kymmeniä vuosia ja todella vaikuttavat syvällisesti kaikkiin toimintatapoihin, eivätkä ole hallituksen kaipaama pikalääkitys olemassaoleviin ongelmiin.

Monilla toimialoilla sama muutos on edelleen käynnissä ja etenee aiheuttaen paineita vanhoihin rakenteisiin. Suomessa kipuilua on monilla alueilla. Paperiteollisuudesta ja sen koneista elävässä maassa on jo opittu, että paperin käyttö etenkin lehdistön osalta on voimakkaassa laskussa eri puolella kehittyneitä maita. Lehtitalot yrittävät löytää oman viisastenkivensä. Globaalilla alalla tapahtuu isoja siirtoja: omistusjärjestelyjä, alasajoja, digituotteita, uusia hinnoittelumalleja ja yhteistyökuvioita.

Suomessa olemme totutelleet Hesarin ulkoasun muutokseen. Verkkolehdet tulevat lisääntyvästi maksullisiksi. Monet lehdet kamppailevat kannattavuusongelmien kanssa. Henkilöstöä vähennetään. Työmarkkinajärjestöissä säkenöi. Kaikki nämä ovat rakennemuutoksen alkuvaiheen ilmiöitä. Media, jonka pitäisi voimalla liikkua ajassa ja olla suunnannäyttäjänä tulevaisuuteen johtavalla tiellä, tuntuu istuvan syvällä omissa juoksuhaudoissaan tunnistamatta tekniikkavetoista maailmanmenoa ja sosiaalisen median merkitystä..

Näin journalismin oma huono sopeutuminen uusiin mahdollisuuksiin aiheuttaa ymmärtämättömyyttä myös koko yhteiskuntaa muokkaavien trendien suhteen. Muuten on vaikeata ymmärtää, kuinka vähän palstatilaa ja muuta näkyvyyttä saavat uudet haasteet ja innovaatiot koskien tietoverkkoja, uusia materiaaleja, patentteja ja  sovellusmahdollisuuksia. Vain muutama erikoislehti kertoo kehityksestä lähinnä asiantuntijoille. Suuri yleisö jää tavoittamatta ja monelle jo lähitulevaisuutta olevat mm robottiautot, 3D-tulostimet ja grafeenin sovellukset jäävät tuntemattomiksi.

Journalismin murrosta kuvaa hyvin oheinen Emily Bellin haastattelu. Kuinkahan moni toimittaja Suomessa osaa koodausta ja tietojenkäsittelyä siinä määrin, kun Emily pitää nykyajassa tarpeellisena. Toivomuslistallani olisi kasvava määrä IT:tä ymmärtäviä ja osaavia toimittajia, jotta myös yhteiskunnallinen  teknologiatietoisuus kasvaisi ja ymmärrys paranisi eri päätöksentekoportaissa. 

Kun kaaliakaan ei saa puolittaa:)

Mitä jos kyseenalaistettaisiin lainsäädäntöä ja säädöksiä ja saataisiin yhteiskuntaamme lisää joustavuutta nykyisen ylimitoitetun kontrollin tilalle? Samassa läpikäynnissä voisi tarkastella lainsäädäntöä myös teknologian tulevien haasteiden varalta. Moni säätelytarve on aikansa elänyt, kun toimintatavat ovat ajan mukana muuttuneet.

Mainion esimerkin asiantilasta vähittäiskaupassa antaa oheinen blogi, jossa ilmenee hyvin pikkutarkka säätely, joka on maallikon mielestä monin kohdin terveen järjen vastaista.Samankaltaisia pilkuntarkkoja säädöksiä löytyy ympäristöhallinnosta, ravintola- ja kahvilatoiminnasta, terveydenhoidosta jne. Kylmäketju ja hygienia ovat tietysti tärkeitä, mutta mahdoton ymmärtää, miksi näin pohjoisessa maassa niiden kohdalta ollaan tuntuvasti tiukempia kuin muualla EU:ssa. Espanjassa talvet asuvana en ole kertaakaan viimeisen 15 vuoden aikana törmännyt näiden asioiden kohdalla ongelmiin, vaikka käytännöt lienevät merkittävästi kevyempiä ja olosuhteet kuumempia.

Pienenä esimerkkinä on Suomessa tarve säädellä ravintolan istuinpaikkoja suhteessa wc-tilojen lukumäärään. Jos yrittäjällä on mahdollista vain yhteen asiakaswc:hen ( henkilökunnan tilat tulee tietty olla erikseen) , niin 15 tuolipaikkaa on maksimi, vaikka neliöitä olisi kuinka paljon. Lavuaarien lukumäärä suhteessa ruokavalikoimaan on säädetty. Ja ilmanvaihto on luku sinänsä.Monelta yrittäjältä kuluu alkuvaiheessa kuukausia, ennenkuin kaikki luvat ovat kunnossa ja juuri sitä aikaa, kun investoinnit pitäisi saada nopeasti tuottamaan ja pankinjohtaja tyytyväiseksi.

Jospa korjattaisiin kriisitilaa perkaamalla nopeasti pois turhaa pykäläviidakkoa, lisäämällä joustavuutta ja harkinnavaraa tiukkojen lukuarvojen tilalle ja muutenkin luottamalla ihmisten kykyyn ja haluun ja asiakaspalautteeseen. Tarkastus ja valvonta kohdistettaisiin paikkoihin, joissa asiakkaan mielestä kaikki asiat eivät ole kunnossa.Siirryttäisiin ennakoivasta täydellisyydestä reagoimaan jälkikäteen ongelmien ilmetessä.

Toisaalta lähivuosien näköpiirissä on automaation kasvu monissa tehtävissä, robottien lisääntyvä käyttö esim liikenneratkaisuissa, terveydenhuollon etädiagnoosit, tietoturvan ja tekijänoikeuksien muuttuva maailma ja monet muut uusien tekniikkojen mahdollisuudet. Niiden kilpailukykyinen käyttöönotto edellyttäisi ennakoivaa lainsäädännön tarkastelua ja tiukkaa seurantaa, miten asiat muualla tapahtuvat.

Nythän Suomen tiukasta säätelystä suivaantuneet ovat enenevässä määrin siirtämässä pk-sektorin yritystoimintaa Balttian maihin. Entäpä jos julkishallinto käynnistäisi lainsäädännön radikaalit uudistamistalkoot eri hallintokunnissa - tulisi lisää tilaa hengittää, luoda yrittäjyyttä ja jopa parantaa Suomen kansainvälistä kilpailukykyä.  Eikä maksaisi muuta kuin nykyisten virkojen työaikaa ja vaatisi korvien väliin uutta asennetta eroon ajattelusta, että kaikkia laadittuja säädöksiä ( tyhmiäkin) on pilkuntarkasti noudatettava. Ryhdytään vaikka puolittamaan kaaleja noin kuvainnollisesti:)

Kuka viheltää pelin poikki?

Rakenneuudistuspuheiden huminassa on hyvä tarkastella faktoja ja mitä ne kertovat Suomen nykyisestä tilanteesta ja siitä, missä on keskeisin talouden ongelma. 

Veronmaksajain Keskusliiton lukujen mukaan (luvut )viime vuonna julkiset menot veivät jo 56% BKT:stä, kun EU-maiden keskiarvo on noin 50% eli näin käytämme joko muita maita enemmän rahaa hyvinvointiin tai sitten olemme julkisessa hallinnossa muita maita tehottomampia tuon 6%:n verran. Tosin sanoihan joku ajattelija, ettei %-lukuja voi syödä:) Korkeimmat arvot löytyvät Tanskasta, Ruotsista ja kolmanneksi Suomesta eli Pohjoismainen toimintamallimme on asialle yksi selitys. 

Huolestuttavinta on kehitys, johon pitäisi pikaisesti puuttua. Noin 30 vuotta sitten tuo sama % oli 40 ja 90-luvun alun lamavuosina se nousi yli 64%:n. Myöhemman myönteisen kehityksen tuloksena luku laski takaisin 50:n pintaan vuoteen 2008 saakka, jolloin maailmantalous alkoi yskiä. Tällöin jyrkin osuuden nousu on koettu Tanskassa ja Suomessa; seuraavat nousijat ovat Kreikka ja Espanja eli nämä maat ovat EU:ssa kasvattaneet suhteessa eniten julkisia menoja eli kasvattaneet valtion velkaa. 

Kun nyt on alettu puhumaan elvytyksen tarpeesta, niin mitä tällä nyt jo lisää käytetylla rahalla on oikein tehty? 

Eräs selitys näkyy Tilastokeskuksen tuoreista luvuista viimeisen 12 kuukauden kehityksestä. Työllisten lukumäärä on pudonnut ihmeellisen vähän, vain 0.1 % kaikista YT- neuvotteluista huolimatta eli vain noin 2000 henkilöä.  Mutta kehityksen sisäinen jakautuma on mielenkiintoinen; yksityisellä sektorilla on kadonnut lähes 14 000 työpaikkaa, mutta samanaikaisesti valtiolle on syntynyt yli 6000 uutta työpaikkaa ja kunnillekin yli 4000 työsuhdetta. Eli siirtymä selittää  osin tuon julkisten menojen kasvun. Tällä vuosivauhdilla ei uskoisi, että meillä on jatkuva resurssipula julkisella sektorilla. Hyvä syy kysyä, syntyvätkö työpaikat niihin tehtäviin, joissa tarvitaan lisää suorittavia käsia vai lisätäänkö edelleen hallintoa, koordinointia ja byrokratiaa. 

Olisi aika katsoa julkisten palvelujen tuottavuuden perään ja laatia kiireiset toimenpideohjelmat kehityksen suunnan muuttamiseksi. Suomi tarvitsee julkisen hallinnon tuottavuustalkooot selviytyäkseen. Muuten kohta kaikki työlliset ovat julkisella sektorilla töissä, mutta mistä silloin tulevat palkkarahat. Hallinnoimalla ei luoda bruttokansantuotetta, vaan pikemminkin sillä on vaarana pilata kilpailukyky, jonka perään monet tahot kyselevät.

Rakenneuudistukset eivät ole ratkaisu nykytilaan.

Hallituksen mukaan on rakenneuudistusten aika. Mielestäni näin on ollut jo viimeiset kymmenen vuotta, ehä kauemminkin. Kun mitään radikaalia ei ole tehty, niin valtion velan lisäämisellä on hoidettu tekojen puutetta. Nyt kun maailmantalouden muutokset painavat päälle, niin vihdoin on hallituksessakin alettu tiedostaa tilanteen vakavuus ja se, että nykyisiä pulmia aika ei hoida. Tosin vieläkin tiedostaminen on puheen asteella epämääräisistä rakenneuudistuksista eikä esillä ole ainakaan vielä niitä toimenpiteitä, joilla muutosta nykytilaan pyrittäisiin tekemään.

Nuorisotyöttömyys on mielestäni rikollisen suurta ja sen korjaamiseksi pitäisi ryhtyä heti radikaaleihin uudistuksiin. Ei siihen auta eläkeiän pidennys kuten ei koko työpaikkojen puutteeseen. Nyt olisi paikallaan priorisoida toimenpiteet ja keskittyä vain tärkeimpiin. Monet tarpeelliset ja hyvät uudistukset pitäisi siirtää odottamaan parempia aikoja. Näihin mielestäni voisi niputtaa niin kuntauudistuksen kuin terveydenhuollonkin rakenteiden pöllyttämisen ja eläkeiästäkin voisi taistella sitten, kun työllisyysluvut paranisivat.  Jos kaikkea yritetään työntää eteenpäin tasajalkaa, niin tavoitteet yleensä karkaavat ja työt puuroutuvat.

Siis odotan max kolmea tärkeätä uudistusta, joilla hallitus tukee uudessa budjetissaan työpaikkojen syntyä ja etenkin nuorten työllistämistä. Koska politiikot eivät voi luoda työpaikkoja, niin nyt pitäisi purkaa työllistämisen esteitä sekä siirtää rahaa yritystukipuolelta uutta toimintaa luovaan tutkimukseen sekä tulosten kaupallistamiseen. Teknologioiden, uusien materiaalien, tietoliikenteen, ja ohjelmistokehityksen alueella löytyy paljon mahdollisuuksia. Kouluihin hankittavat  tabletit koululaisille uudistaisivat opetusta ja ne saisi  kirjakustannusten säästöillä.

Työpaikkojen syntymistä helpottaisi, jos vaikkapa tilapäisesti luovuttaisiin monista, jopa päällekkäisistä byrokratiapyörityksistä ja jatkuvasti eri elimistä vierailevista tarkastajista eli hallinnon sisäiset talkoot byrokratian voittamiseksi tavoitteena helpottaa työn syntymistä. Nuorille tarjottavia oppisopimussuhteita tulisi tukea taloudellisesti, ja laatia asialle omat pelisäännöt. En edes uskalla kuvitella, kuinka paljon syntyisi säästöjä, jos kunta- ja valtionhallinto pyrkisivät uudistumaan sisäisesti, luopuisivat nykypäivänä turhista rutiineista, perkaisivat ja uudistaisivat lainsäädännön 2000-luvulle ja siinä sivussa vapauttaisivat yritykset työllistämään.

Viimemainituista käy hyvin esimerkiksi linkin uutinen:Kela ja kunta yhteistyö. Seudullamme kaapeliurakoitsijan koneet ja työt seisovat, kun paikallinen ELY-keskus ei ole antanut 7 kk sitten haettua tien alituslupaa ( tapahtuu poraamalla ilman häiriöitä liikenteelle eli mitäköhän lisäosaamista lupakäsittely edustaa). Kahviloiden ja ravintoloiden perustaminen edellyttää varsinaista luparumbaa ja säätely koskee huvittavan pieniä yksityiskohtia.

Missään tapauksessa pienillä toimenpiteillä ei suuntaa muuteta- tarvitaan radikalismia kompromissien sijaan ja isoa asennemuutosta myös poliittisella pelikentällä ja kun minusta on kysymys, niin uskon myös, että  tulevaisuus löytyy paremmasta teknologioiden tunnistamisesta ja hyödyntämisestä. Olisikohan teknologiaministeriölle nyt sopiva ajankohta? Tärkeintä kuitenkin lopputulos- tehokasta ja aktiivista taloudellista hyörinää; siksi kuva muurahaispesästä.

Maaseutua keskitetään

Olen asunut 70 elinvuodestani 60 kaupungeissa ja nyt viimeiset 10 vuotta ns. haja-asutusalueella  (termi kuin suoraan DDR:stä:). Yhdyn täysin laulun sanoihin: maalla on mukavaa ja samalla myönnän, että yhteiskuntarakenteen kannalta ei välttämättä tehokasta. Herää vain kysymys, onko ihmisen elämän palveltava tehokkuustavoitteita vai löytyisikö muitakin arvoja: viihtyminen, luonto, kotieläimet, puutarhanhoito, yhteisöllisyys; kullakin meistä omat arvostuksensa.

Joka tapauksessa nykyiset hallinnolliset ratkaisut haluavat keskittää ihmiset myös maaseudulla taajamien alueelle. Kesäasuntojen muuttaminen vakituiseen käyttöön on monissa kunnissa lähes mahdotonta paikallisten taajamien ulkopuolella. Kyläkouluja ajetaan alas.  Mummot ja papat pyritään ohjaamaan monissa kunnissa kirkonkylien palvelutaloihin ja muihin tuettuihin asumismuotoihin. Onhan siellä kunnallisella kotiavulla mahdollisuus hoitaa pienemmällä väkimäärällä enemmän yksilöitä. Kunnallistekniikka ulottuu jokaiseen asuntoon, puhtaanapito on helppoa ja ruokapalvelut voidaan hoitaa keskitetysti. Näinhän se varmaan kunnantalon työpöydän ääressä istuen  onkin.

Mutta jos asiaa ei tutkailtasi pelkästään hierarkisesti ylhäälä alas, vaan yksilöiden tarpeista lähtien, niin löytyisi muitakin malleja toimia, eikä välttämättä kuntatalouden kannalta kalliimpia. Mietin jatkossa ikäihmisten maailmaa, kun se alkaa itselläänkin tulla läheiseksi.  Maaseudulla on jäljellä entinen kylärakenne, jossa naapurit tuntevat toisensa, talkootyötä osataan ja auttamisen halu on hengissä. Sen turvin moni vanhus sinnittelee omassa kodissaan loppuelämänsä kissaansa tai koiraansa silitellen, kunnes tarvitsee sairaalahoitoa.

Koska elämme nykyään entistä vanhemmiksi, niin yhä useampi  yli 90 vuotias on edelleen kykenevä elämään omassa kodissaan. Ja usein tekeekin niin ja välttää joutumasta tekemisiin viranomaisten kanssa peläten siirtoa pois kotoa, kun kaikki hygienia- ja puhtausvaatimukset eivät välttämättä kotioloissa täyty. He tarvitsisivat naapuriavun oheen  myös palveluja kotiinsa ja kunnalla olisi tehtävänsä tässäkin mallissa. Yksityinen monipalveluauto voisi hoitaa tilausperiaatteella toimien asiakkaidensa ruoka-, apteekki-,posti, kirjasto -ym asiat. Sen monitaitoinen kuljettaja jopa saattaisi pilkkoa puita, tehdä lumitöitä ja hoitaa muita kotiaskareita  maksua vastaan. Keskitettyjen asumispalvelujen sijaan vanhukset saisivat kuntaseteleitä, mikäli eivät itse pysyisi maksuja hoitamaan. Näin he voisivat työllistää yksityisiä kodinhoitajia ja mökkitalkkareita. Pelkkä ajatus  törmää kunnallisen organisaation sektorirajoihin. Siilojen yli on vaikea konseptoida palveluja kuntalaisten tarpeisiin.

Maaseudulla tarvitaan joka tapauksessa asujamistoa perustuotantoon, metsätalouteen ja matkailuun liittyen. Vanhusten palveluilla työllistettäisiin siellä muutenkin asuvia ihmisiä sivuammatteihin, ehkäpä mahdollistettaisiin jopa uusia työpaikkoja kalliiden taajamien ulkopuolelle.

Olisi se aika hienoa, jos ihminen saisi itse valita elämäntapansa iästä ja kunnasta riippumatta ja samalla  olla kuitenkin myös kunnallisten palvelujen piirissä jopa haja-asutusalueella, jos siellä kokee olevansa onnellinen. Mutta kyllähän vanhat kannotkin nykyään siirretään energiatuotantoon:)

Hieno pieni uutinen

Tämän päivän Hesarissa pieni teknologiaan liittyvä uutinen.  Kiosked on yritys, joka vuonna 2010 näki verkossa tapahtuvan markkinoinnin uudella tavalla ja kehitti ohjelmiston, millä mikä tahansa sisältö muodossa kuva tai video voidaan katsojan  omasta tahdosta muuttaa markkinoinniksi, myynniksi, kaupaksi. Eli jos vaikkapa tässä yhteydessä kertoisin otteen romaanistani sen kansikuvalla, niin lukija voi samalla kuvaa klikaten siirtyä kirjakauppaan ostoksille. Onhan se nytkin mahdollista, mutta silloin on vaivauduttava erillisen markkinointilinkin äärelle ja nähtävä vaivaa ja käytettävä ylimääräistä aikaa, jolloin ostaminen on hankalaa.

Koska merkittävät asiakkaat ovat globaaleja, suuria brandiyrityksiä, niin on luonnollista, että onnistumisen edellytyksenä on yriyksen oman toiminnan aito kansainvälisyys. Kiosked on ehtinyt laajentaa toimintansa jo alkuun kaikille mantereille, 60 työntekijää edustaa lehtitiedon mukaan 23 kansallisuutta. 

Tämänkaltaiset innovaatiot eivät ole ainutlaatuisia ja monet yritykset tekevät samankaltaisia asioita. Oleellista menestyksessä on nähdä oikein globaali pelikenttä ja liikkua sillä nopeasti. Suomessa on vahvuutta oivaltaa näitä teknologiakehityksen suomia mahdollisuuksia ja ratkaista uusia tarpeita. Haasteena on ollut hoitaa yrityksen kasvu, rahoitus ja menestys kovassa kansainvälisessä rutistuksessa. 

Onneksi onnistumisia on tullut, uusimmat pelien maailmasta. 

Olisiko aika ryhtyä monistamaan onnistumisia ja uskomaan tämänkaltaisten lähestymistapojen olevan niitä Suomen uusia kasvumahdollisuuksia? Lopetettaisiin vanhoista raunioista kiinnipitäminen ja kohdistettaisiin pääomia ja osaamista uudentyyppisiin toimintamalleihin. Uskallettaisiin myös itse rikastua, eikä lahjoitettaisi hyviä businesalkuja kansainvälisille pääomasijoittajille.

http://www.hs.fi/talous/a1375932320737?jako=9f1fd6311c886a7e1baf4ef8ef1ac0af&ref=fb-share

Peukut pystyyn onnistumiselle! Hieno alku!

Nopeat tekniikan omaksujat syövät hitaat

Taustastani johtuen kuulun teknologiamyönteiseen osaan ihmiskunnasta ajatellen, että monet nykypäivän haasteet ja ongelmat voidaan toivottavasti tulevaisuudessa ratkaista uusien innovaatioiden ja teknologioiden avulla.  Teknologiamuutos ei käsittääkseni tule arjessamme hidastumaan, vaan pikemminkin nopeutumaan. Ne globaalit alueet pärjäävät, jotka ottavat nopeimmin uudet mahdollisuudet käyttöönsä ja niiden alueiden talous kärsii, jotka välttelevät ja odottavat muiden kokemuksia. Tästähän on näkyvissä jo ilmentymiä EU-alueen hitaasta omaksujan roolista suhteellisen kilpailukyvyn menetyksenä globaalilla markkinalla.
Suomi tarvitsee päätöksenteossa sekä hallinnon että yritystoiminnan alueella enemmän näkemystä uusien tekniikkojen vaikutuksista ja mahdollisuuksista. Nyt julkinen keskustelu pyörii rakennemuutoksen sanahelinässä. Sen sijaan pitäisi keskustella teoista, joilla Suomi varmistaa osuutensa tulevaisuuden globaalissa kilpailussa. Niissä teoissa tekniikalla olisi paljon annettavaa.
Obama esimerkiksi toisen hallintokautensa alussa pitämässään linjapuheessa korosti 3D-tulostuksen merkittävyyttä ja USA:n panostuksia pysyä sen hyödyntämisen kärkimaana. Yhtenä argumenttina oli jopa teollisen tuotannon siirtäminen takaisin pois halpamaista, kunhan saadaan luoduksi riittävä infra uudelle toimintatavalle. Minun on vaikea kuvitella ketään nykyisistä Suomen poliittisista päätöksentekijöistä puhumassa innostavasti uusista teknisistä avauksista. Enemmän tuntuvat bongailevan kasveja:)
Aika näyttää, miten homma etenee ja saadaanko siten uutta kilpailuvoimaa USA:n teollisuudelle. Ainakin on yritystä, mikä jo näkyy monina tuotekokeiluina, koulutusprojekteina, laitetyyppeinä, uusina valmistusmateriaaleina eli toimeliaisuutena ja tekoina yhteiseen suuntaan. Suomen hallitus ei nähtävästi koe asiaa kehittelyn arvoisena, koska tekoja ei näy missään. Pikemminkin tuntuu, että puheenvuoroissa pelätään nykyistenkin työpaikkojen menettämistä, jos automaatiota tulee lisää. Näin työnnetään pää pensaaseen ja odotetaan siellä, että paha uni menisi pois. Mutta saman ajan käyttävät muut uusien toimintatapojen omaksumiseen ja työn löytymiseen niiden puitteissa uusilla osaamisalueilla. Hitaat reagoijat jäävät tässä junassa katsomaan vierestä katoavia työpaikkojaan.
Tarkoitukseni on jatkossa blogini puitteissa nostaa esille yksittäisiä uusia teknisiä mahdollisuuksia, joista tarvittaisiin keskustelua myös Suomessa, joka vielä 1990-luvulla tunnettiin maailmalla innovatiivisena kehittäjänä ja vahvana insinööriosaamisen maana.

Miten päästäisiin takaisin 1990-luvun tasolle- aika karmaiseva kysymys nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Työtä vapaaehtoisesti yhteiseksi hyväksi

Kulunut lausuma toteaa, että ei maailmasta työ lopu. Rajoite vain on työstä maksettava hinta.
Olin tänään polkemassa taimikkoamme. (Kaupunkilaisille selitykseksi, että istutustaimia täytyy kasvun alkuvaiheessa pelastaa päälletyöntyviltä horsmilta, saniaisilta ja vatukolta. Etenkin saniaiset muodostavat vaaran jäädessään makaamaan taimen päälle ja lumen tullessa painavat taimen lumen alle nurin.)
Täysin vastikkeetonta työtä, koska omana elinaikanani toimenpide ei tuota mitään. Mutta ihan kivaa oli siitä huolimatta. Varsinainen win-win tilanne. Luonnossa on mukavaa ja raikasta hengitellä, vaikka nyt ilman kosteus olikin poikkeuksellisen korkea ja läkähdyttävä. Epätasainen vaellus pusikossa oksasakset kädessä oli sauvakävelyä tehokkaampaa. Käden ja jalkojen jälki näkyi heti ja kuusilapsen vapautus tuotti mielihyvähormooneja. Välillä saattoi maistella vattuja, seurata haukan kurvailua ja ihmetellä kantojen lahoamistuloksia.
Risikon ajatus vastikkeettomasta työstä tyrmättiin julkisuudessa välittömästi´ajattelematta sen positiivisia vaikutuksia. Entäpä jos ponnistelu yhteiseksi hyväksi tuottaa muuta kuin taloudellista hyötyä ja  on ehkä jopa palkitsevampaa. Nuoruudessani tehtiin paljon asioita talkoilla. Monet hyödylliset asiat eivät olisi silloinkaan palkkatyöllä syntyneet.
Mihin nyt Suomen talouden kriisitilanteessa on kadonnut halu olla mukana tuottamassa yhteistä hyvää. Valvomassa lasten koulureittejä. Ulkoiluttamassa ja syöttämässä vanhuksia. Korjaamassa kylätaloja. Siivoamassa julkisia paikkoja. Listahan on loputon.
Olisiko niin, että asia ei saa tuulta alleen, kun se esitetään osana poliittista agendaa ylhäältä alaspäin? Itsepäinen suomalainen alkaa välittömästi nähdä ehdotuksessa pakkotyön merkkejä. Mikä estää, että asia lähtisi kehittymään alhaalta ylöspäin. Ensin jokaisen omien korvien välissä asenteena ja sitten organisointina lähipiirissä, yhdistyksissä ja yhteisöissä. Maaseudulla kyläyhdistykset toimisivat talkootyön välittäjinä, kaupungeissa löytynee monia tahoja, jotka voisivat omille jäsenilleen ideoida talkoopankin.
Internet antaa oivallisen toteutusvälineen kysynnän ja tarjonnan kohtaamiseksi. Yhteisöpalvelujen avulla toteutuskaan ei tarvitse asiantuntijoita saatika rahaa. Tiedonkulun ollessa helppoa yhteyksiä voisi myös syntyä uusilla tavoilla. Kaaupunginosilla voisi olla maaseudulla kummikylänsä, joiden kesken voi vaihtaa tietoja tekemisen monipuolistamiseksi.
Vastikkeeton työ ja vapaaehtoinen auttaminen ei tietty sovi kaikille, mutta jos riittävä aktiivien joukko saisi asiasta kansanliikkeen ikään, sukupuoleen tai työtilanteeseen ja tukiin tuijottamatta, niin pienestä voisi kasvaa tosi suurta. Ehkä tässäkään tapauksessa ei olisi kannattanut heti ampua viestin tuojaa:)

Asiakkaalla menee huonosti

Elisa sai tänään itseni turhautumaan asiakkaana. Olin ensin aamulla soitellut yrityspalvelun numeroihin ja näppäillyt aikani eri numerosarjoja kertoakseni ennakolta ongelmani eli sen, että mobiililaajakaistayhteyteni  ilmoitti sitkeästi " SIM korttia ei voi tunnistaa" toimittuan ystävällisen ahkerasti, joskin hitaasti jo muutamia vuosia. Olin edellisenä päivänä  vaihtanut sopimustyyppiäni ( hitaudesta johtuen) ja oli perusteltua epäillä ongelman syntyneen tietojen päivityksen seurauksena.

" Kyllä se täällä meidään päässä on ihan kunnossa- täytyy olla laitevika. Kannattaa soittaa maksulliseen tekniseen laitetukeen" oli sinänsä auttavaisen nuorehkon mieshenkilön asiantunteva huomio. 

Laitettahan ei ollut vaihdettu ja nettitikku ei toiminut missään kolmesta kannettavasta, joten neuvo ei tuntunut oikeaan osuneelta, mutta tuomio kuullosti lopulliselta. 

Kypsyin aikani pohdittuani hankkimaan uudemman reitittimen vanhojen, siis yli kaksi vuotta, kamojen tilalle ja eikun soittamaan uudestaan ja kysymään, löytyisikö sopivaa ja mistä sen ajaisin hakemaan. Samat aloitusrutiinit itsepalveluvaihteen äärellä ja vihdoin pitkän jonotuksen jälkeen puheluun vastattiin ja pienen pohdiskelun ja välipuhelujen jälkeen sain tiedon mallista ja että voisin noutaa sen sopimukseen sisältyen ( onnistuin siis siirtymään samalla kalliimpaan liittymäsopimukseen) Riihimäen myymälästä. 

Päivän mustikanpoiminta vaihtui 40 kilometrin ajoon Riksuun, jossa jonotusnumero kertoi, että rauhassa voi hoidella muita asioita ennenkuin kannattaa edes tulla kolmen myyjän  näköpiiriin. Kymmenkunta potentiaalista asiakasta seisoi ahtaissa ja kuumissa tiloissa jo ennestään kilpaillen neljän tuolin omistajuudesta. Kellään ei tuntunut olevan kovinkaan hauskaa.

Kun aikanaan pääsin kertomaan asiani, nuorukainen katsoi systeemiinsä ja kertoi, että asia näyttää selvältä muuten, mutta hän voi vain pyytää yrityspuolta Helsingistä postittamaan vehkeen lähimpään postitoimipaikkaan ( kotoa 25 km), vaikka heillä niitä on hyllyssä- " me palvelemme vain yksityisasiakkaita". Sitkeästi yritin kysyä, että kuka palvelee yritysasiakkaita, ja sain käyntikortin Hämeenlinnaan. No Etelä-Suomessahan tässä ollaan kaikki - kotoa 50 km. " Me emme voi tehdä mitään" , oli kiirehtivä vastaus, kun pyysin soittamaan ja kysymään yrityspuolelta. 

Ruokaostosten lomassa päätin vielä soittaa saamaani Hämeenlinnan numeroon, josta sain kuulla, että kyllä heillä on yhteinen varasto kyseisen myymälän kanssa ja sieltä se tulisi saada. Pyysin, että soittavat ja kertovat asian puolestani, mutta muutaman minuutin päästä tuli puhelu, jossa myyntiedustaja kertoi, ettei saanut soittoonsa ketään vastaamaan. Kerroin , että sama ongelma se tuppaa asiakkaallakin olemaan. 

Kurkkasin myymälään ja jono tiskeille oli noussut jo 15 ihmiseen, joten ei ihme, ettei kukaan ehtinyt reagoimaan soittoihin.

Lopputulos oli, että vietin  Elisan kanssa puhelinyhteyksissä noin neljä tervaista soittoa ja tunnin aikaa. Ajoin edestakaisin 80 km saamatta asiaani hoidettua, mutta sentään näin tuotepaketin vilaukselta. Nyt odottelen yli viikonvaihteen tökkivällä yhteydellä, että saisin postilta tuloilmoituksen. Ja sitten taas liikkeelle.

Ei näissä asiakaspalveluprosesseissa näin pitänyt käydä, kun itsekin niitä työelämän aikana olin kehittämässä. Asiakkaan läpimenoajan lyhentäminen oli tärkeä tehokkuuskriteeri toiminnan laadulle. Nyt asia näyttää toteutuvan niin, että jokainen kohdalle osuva myyjä kyllä myy, mutta asia ei hoidu eteenpäin ketjussa, vaan asiakas jään erilaisten vastuualueiden, sisäisten ja ulkoistettujen väliin pyörimään ja kuluttamaan resursseja ja ennenkaikkea omaa aikaansa. 

Ongelma ei ole sinänsä Elisan- laskutushan alkoi välittömästi sopimuksen teosta, vaikka palvelua ei vielä ole toimitettu. Muualla asiakas voisi äänestää edes jaloillaan, mutta näin haja-asutusalueilla ei kilpaileva tarjonta päätä huimaa. Ei edes, vaikka etäisyys Helsingistä linnuntietä on vain 80 km. Kiinteä puhelinverkko ja sen mukana laajakaista on ajettu alas ja mobiilitarjonta jätetty ainoaksi vaihtoehdoksi. Viestintäministeriön edustaja  tietty sanoisi, että antaa markkinavoimien ratkaista- paitsi että niitä voimia ei taajamien ulkopuolella ole. Sonera on ilmoittanut jo aiemmin, ettei heidän suuntauksensa oikein osu pihapiiriimme. 

Eli nöyryyttä tarvitaan asiakkaalta, ei toimittajalta. Miten tässä näin pääsi käymään?