Työtä vapaaehtoisesti yhteiseksi hyväksi

Kulunut lausuma toteaa, että ei maailmasta työ lopu. Rajoite vain on työstä maksettava hinta.
Olin tänään polkemassa taimikkoamme. (Kaupunkilaisille selitykseksi, että istutustaimia täytyy kasvun alkuvaiheessa pelastaa päälletyöntyviltä horsmilta, saniaisilta ja vatukolta. Etenkin saniaiset muodostavat vaaran jäädessään makaamaan taimen päälle ja lumen tullessa painavat taimen lumen alle nurin.)
Täysin vastikkeetonta työtä, koska omana elinaikanani toimenpide ei tuota mitään. Mutta ihan kivaa oli siitä huolimatta. Varsinainen win-win tilanne. Luonnossa on mukavaa ja raikasta hengitellä, vaikka nyt ilman kosteus olikin poikkeuksellisen korkea ja läkähdyttävä. Epätasainen vaellus pusikossa oksasakset kädessä oli sauvakävelyä tehokkaampaa. Käden ja jalkojen jälki näkyi heti ja kuusilapsen vapautus tuotti mielihyvähormooneja. Välillä saattoi maistella vattuja, seurata haukan kurvailua ja ihmetellä kantojen lahoamistuloksia.
Risikon ajatus vastikkeettomasta työstä tyrmättiin julkisuudessa välittömästi´ajattelematta sen positiivisia vaikutuksia. Entäpä jos ponnistelu yhteiseksi hyväksi tuottaa muuta kuin taloudellista hyötyä ja  on ehkä jopa palkitsevampaa. Nuoruudessani tehtiin paljon asioita talkoilla. Monet hyödylliset asiat eivät olisi silloinkaan palkkatyöllä syntyneet.
Mihin nyt Suomen talouden kriisitilanteessa on kadonnut halu olla mukana tuottamassa yhteistä hyvää. Valvomassa lasten koulureittejä. Ulkoiluttamassa ja syöttämässä vanhuksia. Korjaamassa kylätaloja. Siivoamassa julkisia paikkoja. Listahan on loputon.
Olisiko niin, että asia ei saa tuulta alleen, kun se esitetään osana poliittista agendaa ylhäältä alaspäin? Itsepäinen suomalainen alkaa välittömästi nähdä ehdotuksessa pakkotyön merkkejä. Mikä estää, että asia lähtisi kehittymään alhaalta ylöspäin. Ensin jokaisen omien korvien välissä asenteena ja sitten organisointina lähipiirissä, yhdistyksissä ja yhteisöissä. Maaseudulla kyläyhdistykset toimisivat talkootyön välittäjinä, kaupungeissa löytynee monia tahoja, jotka voisivat omille jäsenilleen ideoida talkoopankin.
Internet antaa oivallisen toteutusvälineen kysynnän ja tarjonnan kohtaamiseksi. Yhteisöpalvelujen avulla toteutuskaan ei tarvitse asiantuntijoita saatika rahaa. Tiedonkulun ollessa helppoa yhteyksiä voisi myös syntyä uusilla tavoilla. Kaaupunginosilla voisi olla maaseudulla kummikylänsä, joiden kesken voi vaihtaa tietoja tekemisen monipuolistamiseksi.
Vastikkeeton työ ja vapaaehtoinen auttaminen ei tietty sovi kaikille, mutta jos riittävä aktiivien joukko saisi asiasta kansanliikkeen ikään, sukupuoleen tai työtilanteeseen ja tukiin tuijottamatta, niin pienestä voisi kasvaa tosi suurta. Ehkä tässäkään tapauksessa ei olisi kannattanut heti ampua viestin tuojaa:)