Minne vie Fortumin tie?

Kuva: Marika Pentikäinen

Fortum ilmoitti jo alkusyksystä strategiamuutoksestaan ja aikeestaan myydä pohjoismaiset siirtoverkkonsa. Poliittiselle keskustelulle sähköverkon kriittisyydestä on ollut hyvin aikaa, mutta se aktivoitui vasta, kun siirtoverkon myynnistä ilmoitettiin. Huolta ovat herättäneet sekä huoltovarmuuskysymykset että sähkön tuleva hinnoittelu.

Itsellänikin ensimmäisenä kohosi mieleen, ettei pääomasijoittajien arvomaailmassa verkon kunnossapito ole ensimmäisenä vaan tuottoprosentti on sijoituksen peruste. Harmi, ettei Suomesta löytynyt työeläkeyhtiöitä sijoittamaan varmaan "setelipainoon", vaan asialla ovat kanadalaiset eläkerahastot ja austraalialainen pankki suomalaisten jäädessä vähemmistöomistajiksi. Maksamme sähkölaskussamme tulevaisuudessa osinkotuottoja muiden maiden eläkeläisten hyväksi.

Fortumilla on tällä hetkellä vain noin viidennes siirtoverkkomarkkinoista ja sen mukana yli 600 000 asiakasta Suomessa. Elenialla on esimerkiksi yli 400 000 asiakasta ja loput hajoavat lukuisille paikallisille sähköyhtiöille. Näitä kaikkia valvoo energiamarkkinavirasto, jonka virkamiehet omaavat sen viisasten kiven, jolla säädellään sekä hintakehitystä että verkon kuntoa. Toistaiseksi hintakehitys on pysynyt kohtuullisena ja viranomainen on sakkomaksuin patistanut verkkoyhtiöitä investoimaan alueensa jakeluverkkoon. Ihan kiistattomasti asiat eivät ole sujuneet, vaan esimerkiksi Fortum on vienyt markkinatuomioistuimen käsittelyyn viraston kehotuksen, jossa sen edellytetään parantavan 110 kv:n jänniteverkon toimintaansa. Eli verkkoinvestointien säätelyssä ei ole helppoa löytää yhteistä näkemystä, vaikka Suomen valtio on sekä suurimman omistajan että valvovan viranomaisen roolissa.

Siirtoverkkotoiminta edustaa noin viidennestä Fortumin liiketoiminnasta ja antaa tuottoa noin  8% verran pääomalle. On helppo ymmärtää pörssiyhtiön johdon pyrkimystä irrottautua säätelystä ja vapauttaa pääomia kasvaville vapaille markkinoille. Ilmaston lämpenemisen aiheuttamat myrskyriskit ovat viime vuodet olleet haastavia  verkon kunnossapidon kannalta. Tapanit, Einot, Oskarit ja Seijat aiheuttavat jatkuvia toimintariskejä ja heikentävät asiakastyytyväisyyttä ja vievät johdon huomiota. 

Valtion omistajaohjauksen vastuulla on puolestaan miettiä, onko pyrkimys järkevä monopolin kohteena olevien paikallisten asiakkaiden kannalta ja syntyykö omistajavaihdoksen seurauksena sellaisia riskejä, jotka huolestuttavat pitkällä tähtäimellä. Jos näin olisi, tämänkaltainen infrastruktuuritoiminta olisi pitänyt järjestellä syksyn aikana kotimaisen omistuksen piiriin. Koska näin ei ole tapahtunut, niin nähtävästi riskejä ei ole tai niitä ei ole tiedostettu viranomaisten toimesta. 

Fortumin omistajille, joita yhtiön johto palvelee,  siirtoverkon menestyksekäs myynti on monella tapaa tärkeä. Myyntivoitto mahdollistaa tietty ensi vuonna reippaamman osingonjaon ja se tietää kestävyysvajettaan kasvattavan valtion kassaan lisätuloja. Omistajan roolissa Suomen valtio hyötyy lyhyellä tähtäyksellä muutaman sata miljoonaa euroa riippuen osingon suuruudesta. Kaikki lisäraha, jolla voidaan pienentää velan kasvua (lisävelkaa ensi vuonna  valtiolle jo yli 10 miljardia). Toivottavasti omistajat eivät ryhdy ahneiksi, koska myyntivoittoa soisi käytettävän myös yhtiön omaan tulevaisuuteen. Fortumin tase on velkainen (velkaa on Fortuminkin taseessa yli 6 miljardia) ja kun viidennes liiketoiminnasta häviää, niin myös velkoja on syytä lyhentää.

On ollut myös esillä kasvukaavailuja, joissa myyntituottoja tarvitaan uusille markkinoille kuten Ranskaan ja Intiaan. Tässä kohtaa yhtiön hallitus  on varmaan tarkkana ja muistaa jo nykyiseen toimintaan liittyvät tulevaisuuden riskit.

Fortumin noin 5 miljardin investointeja Uralille ja Pietariin on kauhisteltu uhkarohkeina. Tuotto-odotukset eivät ole ainakaan kehittymässä hyvään suuntaan, kun Venäjän energiamarkkinoilla pelataan muilla kuin länsimaisilla pelisäännöillä ja ulkomaisille omistajille on huutolaispojan rooli tarjolla. Toistaiseksi Venäjän toiminta ei ole Fortumille kattanut edes rahoituskuluja.

Olkiluoto 3:ssa Fortumilla on neljänneksen omistus ja Arevan kanssa kana ei vielä ole kynitty. Riskinsä siinäkin. Eli myyntivoitot ovat Fortumille tärkeä riskienhallinnan puskuri ja niitähän kertyy lisää, kun ensi vuonna aiotaan myydä sekä Ruotsin että Norjan siirtoverkko,missä on yhteensä 1 milj. asiakasta ja on  odotettavissa vielä suurempi myyntivoitto  3-4 miljardin euron luokassa.

Fortum on tietoisesti siirtymässä toiminnassaan vakaasta liiketoimintaympäristöstä riskialttiimpaan suuntaan  kohti suurempaa riippuvuutta kulloisestakin sähkön ja lämmön hinnasta sekä samanaikaisesti se laajentaa toimintaansa uusille markkinoille ja luopuu siirtoverkkotoiminnastaan. Onkohan Suomen valtion enemmistöomistajuus tässä riskinotossa tietoista? Missään tapauksessa nyt saatuja myyntivoittoja ei pitäisi rahastaa omistajille, vaan varata pääosa niistä jo päätettyjen riski-investointien hallintaan. Ehkäpä johdon matkoja Ranskaan ja Intiaan voisi myös tarkkailla:)

Ministerit tuhoamassa yrityksiä - tyhmyyttäänkö?

Kuva: Marika Pentikäinen

Yrittäjyys on nostettu keskeiseksi painopistealueeksi tulevaisuuden Suomen rakentamisessa. Hallitus on korostanut haluaan tukea uusien yritysten syntymistä.  On esitetty lukuja, joissa yksityiselle sektorille pitäisi syntyä lisää kymmeniä tuhansia työpaikkoja vuodessa, jotta julkisen velan kasvu ja kestävyysvaje saataisiin taitetuksi. 

Samanaikaisesti  käsitellään valtionvarainministerin ja työministerin ajamaa uudistusta, missä on tarkoituksena julkistaa lista/rekisteri yrityksistä, jotka eivät ole hoitaneet  alv- maksujen tilityksiä lain edellyttämässä aikataulussa. Tämän uskotaan puuttuvan epäterveeseen kilpailuun ja karsivan markkinoilta pois lakisääteisiä velvoitteitaan rikkovia yrityksiä. Rajana on 5000 €:n hoitamaton alv-velka, jolla yritys joutuu tähän tiukennettuun kohteluun. Nykytilanteessa noin 30 000 yritystä joutuisi tälle listalle - kyse ei ole siis pienestä marginaalista.  

Suomen Pienyrittäjät puuttuivat tähän suunnitelmaan kovin sanoin ja terävin kielikuvin, joiden pohjalta  ministerin avustaja kiirehti vaatimaan anteeksipyyntöä. Mielestäni hallituksen tulisi pyytää anteeksi yrityksiltä epäkelpoa suunnitelmaansa. Konsulttikokemukseni mukaan ministerien perustelut ovat kaukana yritysten arjesta. Näkee, ettei virkamiesten, erityisavustajien tai ehdotuksen tehneiden ministerien joukossa ole  yrittäjänä toimineita. 

Alv - käytäntö on, että yritys tilittää perimänsä alvit vähennettyinä maksamillaan alveilla aina 42 pv:n kuluttua laskutuskuukauden päättymisestä. Tästä on ministeriöissä päätelty, että yritys pitää valtion verorahaa hallussaan 42 pv, ja jos se ei hoida ajoissa rahoja eteenpäin, on kyse vilpillisestä toiminnasta. Tarkastelussa on tyystin unohdettu laskutuksen rytmi rahan kierrossa -  yritykset eivät käy keskenään käteiskauppaa.

Oikeassa elämässä yritys lähettää laskun toimituksen jälkeen ja laskussa on asiakkaalle määritelty maksuaika, yleensä 7-21 päivää. Tämän jälkeen käynnistyvät muistutus - ja perintätoimet. Asiakkaat ovat erilaisia maksukäyttäytymisessään riippuen kassavirran kulloisestakin tilanteesta. Monella on tavoitteena käyttää maksuaika kokonaan ja vähän ylikin. Suomeen on levinnyt myös kansainvälinen käytäntö, missä  isot yritykset edellyttävät alihankkijoiltaan 3 kuukauden maksuaikaa; muuten ei kaupantekoa synny. Joskus on kyse näkemyseroista, onko toimitus tilauksenmukainen vai ei ja asia vaatii jatkoselvityksiä. Ja joskus yrittäjän on pakko kirjata koko summa luottotappioihin. Taantuman aikana yritykset pyrkivät hoitamaan maksuvelvoitteensa mahdollisimman myöhään; näin menettelevät sekä kunnat että valtion laitokset.

Laskuttava yritys on tässä tilanteessa heikoilla, koska sen on maksettava alvin osuus maksamattomasta laskusta  aikataulussa, vaikka rahat eivät olisi vielä tulleet sen pankkitilille. Näin yritys joutuu hoitamaan veron, vaikka varsinaista verovelkaa ei ole edes syntynyt. Usein pankin lyhytaikainen rahoitus on ainoa tie selviytyä, koska esim. 20 000 €:n  toimituksessa  alvin osuus on jo tuo hallituksen kaavailema 5000 €:n raja, koska etenkään käsityövaltaisissa palveluissa eikä  suunnittelu - ja asiantuntijatehtävissä synny vähennettäviä alveja. 

 
Moni pienyrittäjä elää kädestä suuhun ilman  puskureita. Kun yritys sitten lipeää alv-tilityksen edellyttämästä päivämäärästä, niin hallituksen mielestä sen on jouduttava suoraan julkiselle mustalle listalle, jotta muut yritykset tietävät varoa olla tekemästä liiketoimintaa epärehellisen yrittäjän kanssa. Sama tilanne olisi palkansaajalla, joka maksaisi kuukautta tai useampaa aiemmin veronsa ennenkuin varsinainen palkka tulee tilille. Tässä suhteessa yrittäjät ja palkansaajat eivät ole tasavertaisessa asemassa. 

Uskoisin, että suurin osa myöhässä hoidetuista tilityksistä syntyy arkisista syistä yritysten välisessä rahaliikenteessä. Rästissä oleva 4 miljardin alv-velka on iso summa ja sekaan mahtuu varmasti myös väärinkäytöksiä.  Uskoisin, että alv-toiminnan automaatiota kehittämällä saataisiin summa pienemmäksi eikä vaarannettaisi kivikautisilla listausajatuksilla yrittäjien toimintaa ja tulevaisuutta. Nyt rangaistaan rehellisiä tiukalla olevia yrittäjiä muiden yritysten laiminlyönneistä. Se ei voi olla oikeus eikä kohtuus. Käsitykseni mukaan ei voi olla rikollista toimintaa, jos yritys ei pysty maksamaan veroja laissa väärin määritetyn maksupäivän mukaan. Yhden ison asiakkaan ajautuminen maksuvaikeuksiin voi kaataa näillä säännöillä monia sen yhteistyöyrityksiä. 

Hallitukselta on syytä odottaa rohkeita päätöksiä, jotka edesauttavat yritystoiminnan kehittymistä Suomessa.  Haitallisen byrokratian kasvattaminen ei ole tie tähän tavoitteeseen. Oikeat toimenpiteet löytyvät alv-käsittelyn prosessien uudelleen suunnitelusta, aikataulujen korjauksesta, alv-alarajan muutoksista ylöspäin sekä tapahtumaliikenteen automaation lisäämisestä. Silloin yrityksetkin hyötyisivät ministerien toimista ja kilpailukyky paranisi. Nyt jo 4000 suomalaista yritystä toimii Eestissä -  halutaanko tämän virran edelleen kasvavan? Hallitus käsittelee ensi torstaina suunnitelmaa; toivottavasti paremmin eväin kuin ehdotuksen tekijät.

   

Toivoton rakenneuudistus

Hallituksen odotettu rakennepoliittinen ohjelma on  julkaistu.  Pääministerin mukaan se viitoittaa Suomen takaisin kasvu-uralle. Mielestäni toiveajattelua.  Ei näillä valinnoilla vielä suosta nousta, vaan lisää vajotaan.

Kävin läpi julkisuuteen annetun materiaalin ja onnistuin virkamieskielen takaa löytämään ylimalkaisen listan säästöaihioista sekä joidenkin palveluiden tarpeellisuuden arvioinnista. Toimenpiteiden tulokset jäävät suurelta osin odottamaan toteutumistaan vuosille 2015-16. Tilanteessa, missä Suomen julkisen sektorin osuus on saavuttamassa 60% bkt:stä, hallituksemme nyhrää pikkuasioiden kimpussa, joilla ei saavuteta pysyvää  eikä riittävää käännettä surkeaan kehitykseen.

Suomen suurin ongelma on paisunut julkinen sektori, ensi vuonna  jo suurin EU - maista suhteutettuna bkt:hen. Viimeisen viiden vuoden aikana julkisten työpaikkojen määrä on kasvanut 40 000 eli yksityisen sektorin työvoimavähennykset ovat suurelta osin siirtyneet julkisen sektorin työpaikoiksi ja näin Suomen työllisyysluvut ovat pysyneet hillittyinä verrattuna EU - alueeseen.   Kun puhutaan oleellisesta rakennemuutoksesta, on lupa odottaa, että hallituksen toimenpiteet kohdistuvat terävästi leikkaamaan tätä pöhötystä tai korvaamaan nykyiset toimintatavat uusilla ja tuottavimmilla teknologian mahdollisuuksiakaan unohtamatta. Hallitus  myöntää, että työpaikkojen kasvu tulee jatkumaan julkisella puolella, ja toivoo toimenpiteiden vain hidastavan kehitystä.

Suurin menoerä on tunnetusti terveydenhuollon sektori, jota nyt yritetään saada kuntoon esim. säästämällä vanhusten laitospaikoissa 300 milj. euroa siirtämällä mummoja ja pappoja kotihoitoon. Ottamatta kantaa hoitomuotojen paremmuuteen, niin ihmetyttää, että säästöt kohdistetaan juuri sinne, mihin yleinen mielipide on halunnut lisää panoksia. Lisää vaippoja, runsaammin voimavaroja  peruspalveluun, monipuolisempaa ravintoa, harkitumpaa lääkitystä. Lyhyesti ihmisarvoisempaa elämää. Tuntuu, että säästäminen on aloitettu tahoista, joilla ei ole omia lobbareita ja eturyhmiä valvomassa, mikä olisi asiakaslähtöisesti ajatellen heille hyväksi. Eri etujärjestöt ovat kilvan kiitelleet rakenneuudistusta - selvä viesti, ettei heidän jäsenistönsä ole merkittävimmin joutunut toimenpiteiden kohteeksi.

Minkälainen arvopohja vallitsee yhteiskunnassa, joka heikentää ensimmäisenä vanhusten, lasten ja työttömien olosuhteita? Koko vuosi on mediassa kohuttu ahneudesta ja kohtuuttomuudesta koskien johdon palkitsemisjärjestelmiä, monia työsuhdekäytäntöjä, julkisen hallinnon organisaatioiden outoja työmatkakohteita, edustuskäytäntöjä ja hintavia tilaratkaisuja. Nyt  kohtuuttomuutta toteutetaan suhteessa heikompiosaisiin, joiden tulee ensimmäisenä pistää roponsa yhteiseen säästölippaaseen. Humaaninen hallinto korostaisi hyvempiosaisten ensisijaisuutta. Julkisen hallinnon piirissä löytyisi kyllä etuja leikattavaksi ilman että seuraukset tekisivät edes henkilökohtaisesti kipeätä.

Terveydenhoidon tuottavuustalkoissa olisi paljon säästettävissä ajattelemalla toimintaprosessit uusiksi eli oikealla rakennemuutoksella. Tästä oli hiljan hyvä esimerkki mediassa Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä tehdyistä ratkaisuista, missä löytyi talonpoikaisjärkeä käyttäen lisää tehokkuutta ja parempaa palvelua. Näiden hyvien käytäntöjen levittäminen vaikkapa sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksessa läpi sairaanhoitopiirien voisi tuoda paljon varmemmin kaivattuja säästöjä. Kun toiminnan yksinkertaistamista tuettaisiin joustavilla tietojärjestelmäratkaisuilla, itsediagnoosilaitteilla, robotiikalla ym, niin voisi olla seurauksena, ettei vireillä olevan Apotin tapaisia miljardiluokan mammuttijärjestelmiä edes tarvittaisi.

Suomen kilpailukyvyn ongelma ratkeaa vain yksityisen sektorin toimenpiteiden kautta, mutta valtio voi helpottaa yritysten pärjäämistä luomalla edellytyksiä työpaikkojen luontiin, investointeihin ja tutkimus- sekä kehitystoimintaan. Rakenneuudistuksen olisi pitänyt suunnata toimenpiteitä helpottamaan yksityisen sektorin työllistämistä, nuorisotyöttömyyden vähentämistä, uusien yritysten perustamista sekä rahoituksen saantia.

Viime vuosina hallitus on teettänyt lukuisia selvityksiä ja raportteja Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi. Ehdotettuja toimenpiteitä ei ole siirretty eteenpäin päätöksentekoon ja ei niitä näy tässä rakenneuudistuslistassakaan.  Liian laajapohjaisesta hallituksesta ei näytä löytyvän yksimielisyyttä niiden käyttöön. On puoueiden kannalta turvallisempaa liikkua pilkun väärällä puolella. Omassa toivelistassani olivat korkealla byrokratian vähentämistalkoot ja huonojen käytäntöjen uusiminen, alv- rajan merkittävä korotus, lomaltapaluurahan poisto kaikilta, satsaus nopeisiin verkkoyhteyksiin koko Suomessa, kokeilualueita prototyyppisiin teknologiasatsauksiin liikenteessä, koulutuksessa ja terveydenhuollossa.

Roomalainen senaattori Cicero laati yli 2000 vuotta sitten manipulatiiviset ohjeet politiikoille kansan pitämiseksi tyytyväisenä. Viimeinen kymmenestä kehotuksesta oli toivon antaminen, vaikkei siihen olisi aihettakaan.  Hyvin käytetty rakenneuudistus on tuottavuuden parantamisväline, jolla saavutetaan pitkäaikaisia muutoksia ongelmiin ja löydetään uusia etenemisteitä, jotka luovat muutosvastarinnan lisäksi myös toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Tämä rakennemuutosohjelma ei luo toivoa eikä tulevaisuutta. 

Työeläkejärjestelmä saatava 2000-luvulle!

Kevan tapahtumat ovat paljastaneet koko työeläkejärjestelmän uusimistarpeen kohti avointa ja läpinäkyvää toimintarakennetta. 

Työeläkelaki syntyi 1960-luvun alussa  ja kuvastaa senaikaista yhteiskunnallista arvomaailmaa. Kyse on ikään kuin isännättömästä rahasta, joka  "kuuluu" eläkelaitosten omalle organisaatiolle. Asiakkaana pidetään työnantajia, joista yksityisellä puolella voidaan kilpailla takaisinlainauksella ja sen ehdoilla - siis eläkkeensaajien varoilla. Tämä arvomaailma näkyy toimintaperiaatteissa, pelisäännöissä sekä menettelytavoissa ja mahdollistaa julkisella puolella poliittisen tapahtumaketjun, joka Kevan kohdalla on meneillään.

Eläkeyhtiöt eivät näe eläkeläisiä asiakkaina, vaan passiivisina etuisuuksien nauttijoina. Kun saan Ilmariselta vuosi-ilmoituksen, niin haluaisin tietää, miten yhtiö on onnistunut hoitamaan eläkevarojani. Kirjeessä voisi näkyä sijoitusten tuotto kehityslukuineen verrattuna alan keskiarvoihin, liikekulujen kehitys sekä ennuste toiminnan  lähivuosista. Silloin voisin arvioida, miten yhtiö on onnistunut tehtävässään verrattuna muihin toimijoihin. Kyse on itseni aikanaan maksamista varoista, jotka olen jättänyt lain pakottamana viimeisen työnantajani valitseman eläkelaitoksen hoitoon. Ilmoituksessa voisi tietokoneaikana olla jopa henkilökohtaista otetta ja toimitusjohtajan kiitokset hyvästä yhteistyöstä:)

Työeläkesäädökset tunnistavat  huonosti nykyisiä työsuhdekäytäntöjä pätkätöineen ja kansainvälisine kytkentöineen ja  on vaarana, että uudet sukupolvet jäävät osin lainsäädännön ulkopuolelle.

 Eläkealalla ei ole yhtä valvojaa

Varoja hoitavien yhtiöiden valvonta on hajautunut useisiin eri tahoihin:

- Yksityisten alojen, maatalousyrittäjien ja merimiesten varoja valvovat Sosiaali. ja terveysministeriö ja Finanssivalvonta

- Kevaa ja Valtiokonttoria valvoo Valtiontalouden tarkastusvirasto

- Kirkon eläkerahoja valvoo kirkkohallitus opetus- ja kulttuuriministeriön ja kirkolliskokouksen alaisena

Näiden vastuulla ovat viime kädessä ohjeet ja rajoitukset sekä  henkilövalinnat elimiin, jotka puolestaan valvovat yksittäisiä eläkelaitoksia

.

Kyseessä on tyypillinen hallintohimmeli, johon valtuudet ja vastuut eläkerahojen kokonaisvalvonnasta  hämärtyvät. Nykykäytännön mukaan työeläkealalla ei ole ns. konserniohjausta, vaan kukin toimiala taaplaa tyylillään. Tämä  mahdollistaa suuren joukon valtuuskuntia, hallituksia ja yhteistyöryhmiä, jotka miehitetään ministeriöiden toimesta yritysten, työmarkkinajärjestöjen ja poliittisten mandaattien puitteissa.

Yksityisissä eläkelaitoksissa  käytännöt muotoutuvat yritysehtoisesti, koska hallituksissa enemmistö on yrityselämän edustajia.  Julkisen alan eläkerahastoja hoitavassa Kevassa tarvitaan ylimpänä 30-jäseninen valtuusto varajäsenineen. Hallituksessa on 9 jäsentä ja lisäksi henkilökohtaiset varajäsenet. Johtajia tarvitaan 22 kpl. johtamaan noin 500 henkilön työtä. Nimitykset näyttävät seuraavan polkua:  valtuuskunnasta hallituksen jäseneksi ja sieltä Kevan johtajistoon. Siis päätöshierarkiassa edetään ylhäältä alaspäin.

Tämä selittänee sen, että käytännöt ja edut helposti paisuvat ja häntä heiluttaa koiraa sekä toimiva johto ryhtyy johtamaan ylempiä päätöselimiä. Hyvänä esimerkkinä meneillään oleva toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan välinen luottamuspula, jossa toimitusjohtajan mielestä ei ole mitään hänen asemaansa vaarantavaa. Tosin molemmat saanevat ohjeensa puoluetoimistosta ja kyse on myös irtisanomiskorvauksen maksuehdoista.

Eläkkeensaajat eivät mukana hallinnoinnissa

Eri eläkealan elinten miehityksissä huomaa, että varsinaiset järjestelmän asiakkaat eli yli miljoona suomalaista, jotka ovat aikanaan eläkemaksuja maksaneet ja  ovat nyt  eläkkeensaajina, eivät ole edustettuina rahojen hallinnoinnissa. Taho, joka on eläkerahojen tuottavan käytön suurin intressiryhmä, ei ole millään tavalla mukana tekemässä "ansiotuloistaan" päätöksiä..

Tästäkö johtunee, että aikanaan 1995 tilapäiseksi tarkoitettu eläkeindeksin  taittaminen jäi pysyväksi käytännöksi?

Paljon rahaa Suomen eduksi?  

Työeläkerahastojen tämänhetkinen arvo on noin 160 miljardia euroa eli ei pikku summa Suomen mittakaavassa. Varat on pääosin sijoitettu osakkeisiin, korkoinstrumentteihin ja kiinteistöihin. Viime vuosina on lisääntyvästi hajautettu osakeomistuksia Suomen ulkopuolelle. On korostettu, että yhteisten eläkevarojen tehtävänä  ei ole  tukea  suomalaisen pk- sektorin rahoittamista vaan varmistaa mahdollisimman hyvä tuotto.

Tätä periaatetta olisi mielestäni, ainakin tilapäisesti syytä arvioida tilanteessa, jossa Suomen tulevaisuuden menestys on kiinni uusien työpaikkojen syntymisestä ja uusien kasvuyritysten rahoittamisesta. Työeläkerahastojen intressissä luulisi olevan tulevaisuuden työpaikkojen  varmistamisen, jotta niiden omien työnantaja-asiakkaiden määrä kehittyisi myönteisesti..

Mistä johdolle maksetaan?

Työeläkerahastojen kustannukset sisältäen maksetut eläkkeet olivat viime vuonna 22 miljardia euroa, josta noin 0,5 miljardia oli liikekuluja. Näistä vain osa on kuluja, joihin yhtiö omalla toiminnallaan voi vaikuttaa. Yksi kuluerä ovat johdon työsuhde-edut, joiden tulisi olla suhteessa toiminnan volyymiin, sijoitustuottoihin ja liikekuluihin.  Koska alalta löytyy yhteisiä organisaatioita kuten Eläketurvakeskus ja Tela, niin luulisi näiden yhtiökohtaisten tietojen olevan hyvin tilastoituina ja käytettävissä palkkaeduista sovittaessa.

Kun Kevan johdon palkoista ja muista  työsuhde-eduista on käyty mediassa keskustelua, en ole nähnyt missään faktoja, joita vasten näitä etuja tarkastellaan tai mikä on etuisuuksien suhde muihin eläkelaitoksiin. 

Eri asia ovat esille tulleet väärinkäytökset, tarkoituksenmukaiset pyöritykset sekä suhteellisuudentajun puute, joiden perusteella Kevan hallituksen olisi pitänyt palkata ulkoinen selvittäjä ja hyllyttää toimitusjohtaja  työn ajaksi. Kun päädyttiin sisäiseen toimitusjohtajan alaisen tekemään raporttiin, niin hallituksella on ehkä tiedossa käytäntöjä, joita ei haluta tuoda julkisuuteen. Tässä kohtaa olisi ylimmän valvojan eli VM:n pitänyt puhaltaa peli poikki. Tarina on vasta alkutekijöissään. Harmi, koska maalla olisi paljon tärkeämpiäkin asioita puitavana

 Eläkejärjestelmän siirryttävä 2000-luvulle 

Yksittäisiä caseja tärkeämpää olisi ministeriöiden ja kansanedustajien miettiä, miten työeläkejärjestelmän arvomaailma saataisiin uudistettua 2000-luvulle. Pelkkä eläkeiän uudelleen tarkastelu ei riitä. Tarvitaan muutoksia myös alan rakenteisiin, työsuhdekäsitteisiin sekä Keva-casen opettamana  on palautettava luottamus koko alan eettisiin arvohin yhteisten varojen hoidossa.

Puoluepolitiikka synnyttää ahneutta

Kuva: Marika Pentikäinen

Olen pohdiskellut kohtuuden ja ahneuden veteen piirrettyä viivaa Kevan työsuhde-etuja koskevassa jupakassa. Eläkelaitosten parissa on jo aiemmin  todettu kohtuuttomuutta palkkausratkaisuissa. On maksettu poikkeuksellisen korkeita korvauksia ihmisille, jotka vastaavat muiden työssäkävijöiden nykyisistä ja tulevista eläkeansioista.  Heidän ammattitaitonsa ja osaamisensa pitäisi mahdollistaa eläkevarojen maksimaalinen tuotto lainsäädännön puitteissa.

Vakanssit ovat  ajautuneet osaksi poliittista pelikenttää " sulle-mulle" nappuloiksi ilman, että tehtäviin edes yritettäisiin hakea päteviä alan osaajia. Kevan toimitusjohtajaksi silloisessa poliittisessa tilanteessa riitti keskustapuolueen jäsenkirja ja järjestötausta. Vaihtopakettiin kuului Kuntaliiton toimitusjohtajuus kokoomuksen jäsenkirjan omaavalle. Näillä vaihtopäivillä puolueiden edustajat nokittavat tavallaan myös työsuhde-eduilla toisiaan. Uskoisin, että  poliittisin perustein valituille toimitusjohtajille tarjotaan työsuhde-etuja ilman että heidän edes itse tarvitsee niitä pyytää. Yrityksen hallitus on etujen antajana myös vastuussa niiden kohtuullisuudesta. Poliittinen peli vain vie kohtuuden mennessään.

Tämä on taas yksi niistä maan tavoista, jotka kuuluisi laskea korruptiotilastoihin. Poliittiset virkanimitykset ovat eräänlainen käyntivoima puoluejäsenyyksiin. Jäsenkirjan avulla ja oikeanlainen tutkinto taustalla yksilön on mahdollista onnistua pääsemään mukaan lottoarvontaan. Tässä tapauksessa arpajaisvoittona on työelämän ura omasta kokemuksesta ja osaamisesta riippumatta korkealla yhteiskunnallisella statuksella, kunhan vaan hoitaa suhteensa puoluetoimistoon eli pääsee osaksi verkostoa; siinäkin korruption mahdollisuus.  

Olisi kiinnostavaa tietää, paljonko Suomessa on johtajatason työsuhteita, jotka ovat poliittisten intohimojen kohteena sekä kunnissa että valtiolla ja niitä lähellä olevissa liikeyrityksissä ja yhteisöissä. Näiden työpaikkojen kohdalla tulisi edellyttää vielä tiukempia pelisääntöjä ja käytäntöjä kuin mitä esim. valtion  omistajaohjauksen alla toimivissa  yrityksissä, joissa kuitenkin monissa toimitaan kilpailutilanteessa yksityisen sektorin kanssa. 

Kohtuullisuus elää avoimessa ja läpinäkyvyyttä korostavassa poliittisessa järjestelmässä. Suomen puoluepoliittinen kenttä elää tässä suhteessa mennyttä ahneuden aikaa ja  siitä myös populistiset liikkeet saavat voimansa.

Keva toi esille pienen hippusen nykytodellisuutta johdon poliittisissa työsuhde-eduissa keskellä maan taloustilannetta, missä kaikki joutuvat tinkimään saavutetuista eduista. Työsuhdeasunnot ja - autot, virka-autot, lomaedut, virkamatkat jne olisivat hyvä uudelleen arvioinnin kohde yhteisissä säästötalkoissa, jos varsinaiseen ahneuden syyhyn,  poliittisiin virkanimityksiin ei haluta puuttua. 

Kevan tapauksen kohdalla on esille tullut suuruusluokaltaan todella mitättömiä väärinkäytöksiä. Juuri sopivia iltapäivälehtien otsakkeisiin. Niiden takana onneksi näkyy selvästi rähmettyneet työsuhdekäytännöt. Toimitusjohtajana kyllä itse eroaisin. Media tuskin lopettaa tähän, vaan jatkaa vaaleihin saakka kaivelua, osana puoluepoliittista peliä. 

Globaalin verkon viidakon lait

Kuva:Marika Pentikäinen

Tietoturva ja etenkin sen puutteet vielä kerran blogini aiheena, nyt Liberan sivustolla:  .Globaalin verkon viidakon lait ja sama teksti tässä:

Yksilöiden tiedot ja yksityisyys ovat tällä hetkellä tuuliajolla globaalissa tietoverkossa.  Vakoiluorganisaatiot jäljittävät puheluita, sähköposteja ja paikannusta eri puolella maailmaa ennen kokemattomassa laajuudessa. USA:n lisäksi liikkeellä ovat valtiot, joilla on käytössään riittävät tekniset keinot, vaikka julkisuudessa NSA on noussut verkkovakoilun pääsuorittajaksi. Kyse ei ole pelkästään tietoturvan teknisistä heikkouksista, vaan härskistä piittaamattomuudesta yleisistä käytännöistä.

Aiemmin perinteinen vakoilu kohdistui epäilyksenalaisiin kansalaisiin. Nyt vaivaton tietojenkeruu ja älykkäät ohjelmat ovat kääntäneet käytännön päinvastaiseksi. Vakoillaan kaikkien puhelin – ja tietoverkossa liikkuvien yksilöiden tietoja. Paikannetaan eri kriteereillä epäilyksenalaiset yksilöt massasta. Näin vakoiluorganisaatiot tulevat valvoneeksi verkon kaikkien käyttäjien toimintaa ja osumat muodostuvat kauppatavaraksi valtioiden välillä. Koska tietokoneen muistivälineet eivät hinnallaan rajoita massiivista tietojensäilytystä, niin kerätyt yksilötiedot uinuvat tallessa tuleviin tarpeisiin.

Tietojen käyttötarkoitukset eivät ole välttämättä vain poliittisia vaan kaupalliset ja tutkimukselliset intressit ovat mukana. Vakoilu ulottuu yksilöiden lisäksi julkishallinnon yhteyksiin, tuotekehitysprojekteihin, tarjouskilpailuihin ja yksittäisiin innovaatioihin. Valtioiden ohella kaupalliset yritykset ja IT-alan palvelujen tuottajat haluavat profiloida kulutuksemme, yhteytemme ja liikkumisemme. Rikollisryhmittyvät kaappaavat yhteyksiämme, paikkatietojamme ja henkilötietojamme muuttaakseen ne rahaksi. Globaali digitaalinen maailma on ”nykyajan merirosvojen” temmellyskenttä.

Kansallisvaltioiden keinot lainsäädäntöineen sekä valvontakoneistoineen eivät ulotu maan rajojen ulkopuolelle. EU:n nykyinen tietosuojakäytäntö on vuodelta 1995, jolloin teknologian mahdollisuudet olivat lapsenkengissä. YK:n elimillä ei tunnu olevan otetta luoda pelisääntöjä tai valvontakäytäntöjä verkkomaailmaan. Pelikenttä on näin auki vahvemman oikeuksille. USA ansioituu, koska on onnistunut saamaan globaalin markkinajohtajuuden palveluilleen. Apple, Google, Microsoft, Intel, Cisco…tottelevat kulloisenkin USA:n hallinnon käskytystä. Lisäksi palveluyrityksillä on omat kaupalliset intressinsä asiakastietojen hyväksikäytölle. Pienistä tiedon siruista voi yhdistellä kulutusprofiileja ja myydä tietoja eteenpäin verkkokaupoille.

On utopistista ajatella, että joka puolella maailmaa voitaisiin luottaa hyvien arvojen kuten avoimuus, luottamus ja hyvätahto toteutumiseen ihmisten välisessä toiminnassa nyt ja tulevaisuudessa.  Siksi on sinisilmäistä ehdottaa, että verkon yksityisyyssuojaa pitäisi vähentää; sukupolvien ja puoluekantojen välillä on Suomessakin asian suhteen havaittavissa erilaisia painotuksia.  Tästä syystä voi sanoa, että Snowden ja Manning ovat tehneet palvelun ihmiskunnalle osoittaessaan nykyisen verkkoturvan mädännäisyyden. Ilman paljastuksia ”Isoveli valvoo” yhteiskunta etenisi huomaamattomasti.

Harva yksilö ajattelee, että tykkäämällä kavereiden ilmoituksia facebookissa, jakamalla G+:n kautta kuvia ja tekstejä, lukemalla sivustoja ja tapaamalla kavereita tietyissä paikoissa, voi palveluntuottaja muodostaa kokonaisuuden, joka kertoo ruokamieltymykset, sairausepäilyt sekä sukupuolisen tai uskonnollisen suuntautumisen.

Tulevaisuudessa tietosuojaongelmat ovat monimutkaistumassa. Robotiikka lisääntyy ihmisten arjessa. Lähitulostus muuttaa teollisuuden rakenteita.  Uudet nanomateriaalit vievät älykkyyttä uusiin tuoteyhteyksiin. Ihmisten lisäksi tavarat kuten autot, veneet, jääkaapit, kuntomittarit… lähettävät tulevaisuudessa tietoa verkon yli.

Digitaalinen infrastruktuuri kulkee yli kansallisten rajojen. Nykyään on mahdoton tietää, missä maapallolla pilvipalvelut, nimipalvelimet ja reitittimet kierrättävät tietojamme ja mihin tarkoituksiin tätä Big Dataa käytetään. Paluuta rajalliseen viestintään ei ole, vaikka Merkelin kännykkäkuuntelun seurauksena Deutsche Telecom ilmoitti keräävänsä ryhmittymän, jolla saksalaisten puhelut ja dataliikenne rajataan kulkemaan vain Saksan alueella.

Vaikka verkkotietomme ovat tällä hetkellä vapaata riistaa, asiantila ei saisi hidastaa digitaalisen maailman kehitystä eikä sen hyvien puolien hyödyntämistä. Terveysteknologian kehitys avaa uusia teitä yksilöiden elämänlaatuun, kehitysmaiden viime vuosien taloudellinen nousu on hyvä esimerkki verkon talousvaikutuksista ja cleantech avaa lisääntyvästi mahdollisuuksia ympäristöongelmien alueella.  Maat, jotka nopeimmin hyödyntävät kehitystä, pärjäävät parhaiten kilpailussa elintasosta markkinatalouden pelisääntöjen vallitessa.

Kansainvälisen yhteisön on nopeasti ryhdistäydyttävä ratkaisemaan globaalin tietoliikenteen yksityisyys- ja tietosuoja-asiat. Obaman esittämä NSA:n vakoilukäytäntöjen uudelleenarviointi koskee jäävuoren huippua. Globaali tietoverkko tarvitsee säätelyä, pelisääntöjä ja valvontaa sekä keinoja tarttua väärinkäytöksiin. Koska asiaa ei voi jättää yksittäisen maan tai valtioliittojen vastuulle, niin YK lienee ainoa varteenotettava kattojärjestö elimelle, jolle asia delegoitaisiin.

Kannattaa kiinnittää huomio EU:n tekeillä olevaan tietosuojaa koskevaan uuteen asetukseen, joka on menossa parlamentin käsittelyyn ja tulee olemaan pohja Suomen tietosuojalle. Toivottavasti EU-edustajat pitävät yksityisyydestä huolen. Yhdysvaltalaisilla IT-alan palveluyrityksillä on perinteisesti vahva lobbausote komission käytävillä ja oma intressinsä korostaa tietojen käytön kaupallisuustarpeita. Isot organisaatiot liikkuvat hitaasti, joten YK -  tai EU -  tasoilla tapahtuvat muutokset vievät vuosia. Kyse ei ole tekniikasta vaan arvoista ja asenteista eri puolilla maapalloa. Pohjoismainen tulkinta yksilön oikeuksista yksityisyyteen ei ole globaalisti yleispätevä.

Tietosuojakäytäntöjen tulisi vastata yksiselitteisesti moniin kysymyksiin. Onko kansalaisella oikeus tietää, mitä hänen tunnistetietoihinsa liittyen verkon eri tietovarastoissa on ja kuka niitä käyttää?  Edellyttääkö tietojen keruu yksilön omaa lupaa?   Jos hän haluaa olla ”näkymätön verkossa”, onko se mahdollista? Saako joku taho luovuttaa tietoja muille viranomaisille tai jopa EU:n ulkopuolelle ja edellyttääkö se yksilön lupaa? Miten taataan, että yksilön on helppoa ja vaivatonta saada tietoa omien tietojensa käytöstä? Mitkä ovat riittävät tietoturvakäytännöt verkossa, kun kyse on yksilöiden tiedoista? Miten yksilö voi poistaa verkkoon levinneen asiattoman tiedon?

On tunnistettava myös kokonaisuus. Byrokraattiset ja vaikeakäyttöiset säädökset haittaavat asioiden joustavaa hoitoa.  Tietojärjestelmien käytettävyys kärsii ja hyödyt jäävät saavuttamatta.  Ihmisen kannalta verkkopalveluiden tulee olla helppokäyttöisiä, mutta samalla tietoturvan ja tietosuojan kannalta riittäviä.  Vaikea yhtälö ja vaatii monipuolista osaamista tekijöiltään sekä rahaa toteutuakseen.

Voimme itse vaikuttaa Suomen rajojen sisäpuolella toimiviin verkkokäytäntöihin ja pitää huolen niiden toimivuudesta tietosuojalainsäädäntömme puitteissa. Yrityksiin kohdistuvissa selvityksissä on tullut esille paljon tietämättömyyttä jo nykyisistä lain velvoitteista. Tietosuoja vaatii lisää resursseja sekä julkishallinnossa että yrityksissä ja sen vaateet on huomioitava ajoissa jo investointeja suunnitellessa.

Suomessa on vireillä selvitys liikenteen satelliittipaikannusjärjestelmästä verottajan käyttöön. Toivottavasti on pohdittu, mitä paikannustietojen keruu merkitsee yksityisyyden kannalta. Terveydenhuollon alueella on edessä suuri järjestelmien uudistusvaihe, jossa tietosuoja on keskeinen tekijä ja sen ratkaiseminen terveellä järjellä vähintäänkin haastava. Hyvin vähän on julkisuudessa näkynyt keskustelua näistä näkökulmista.

Yksilöllä on vastuu, mitä tietoa hän itse jakaa verkossa. Niin kauan kun siellä vallitsevat viidakon lait, kannattaa muistaa, että tulevaisuudessa nyt annetut tiedot saattavat olla muiden perheenjäsenten, uusien työnantajien tai uusien ihmissuhteiden nähtävissä unohtamatta mainonnan ja markkinoinnin tulevia tarpeita. Kannattaa opastaa alaikäisiä, koska heiltä ei voi edellyttää riittävää näkemystä riskeistä. Ennen Facebook ”suojeli” 13-17 vuotiaita, etteivät  he  voineet jakaa oman sivunsa tietoja julkisesti, mutta nyt tästä hyvästä käytännöstä ollaan ajan hengen mukaisesti luopumassa.

Globaali tietoverkko on kasvanut neljännesvuosisadassa murrosikään, jossa rikotaan hyviksi havaittuja käytäntöjä ja sopimuksia. Kansainvälisellä yhteisöllä on käsissään mahdollisuus siirtää verkkokäyttäytyminen noudattamaan yhteisesti sovittuja pelisääntöjä. Nopeasti tulisi määrittää palvelujen asiakkaiden suojaksi globaalit reunaehdot, joita kaikki osapuolet sitoutuvat noudattamaan suhteessa yksilöön ja hänen tietoihinsa sekä hyvään verkkokäyttäytymiseen. Mutta ennen kuin ollaan näin pitkällä, kannattaa jokaisen huolehtia omasta tontistaan sekä herätellä keskustelua aihepiiristä.

---

Ulkoministeriön avoimet ovet

Kuva:Marika Pentikäinen

Tulipa hyytävä olo, kun seurasin kuluneella viikolla ulkoministerin tiedotustilaisuutta UM:n vakoilujupakasta. Eikä olo ole korjaantunut myöhempiäkään poliittisia puheenvuoroja kuunnellessa. Ymmärtääkseni asian sisältö on, että  ulkopuoliset tahot ovat neljän vuoden ajan päässeet käsiksi UM:n tietoverkkoon ja sitä kautta myös ministeriön ja EU:n väliseen yhteydenpitoon.

Neljä vuotta on uskomattoman pitkä aika olla huomaamatta vierasta vakoiluohjelmaa. Ilman Ruotsin kautta tullutta tietoa tilanne voisi edelleen olla UM:ltä tietämättä.  Tämänkaltainen tapahtumasarja ei ole kestoltaan maailman tietoverkoissa yleistä , niin kuin rivien välistä  on annettu ymmärtää. En usko vakuutteluihin, että tärkeät tiedot ovat olleet turvassa muissa järjestelmissä. Taitavat ammattilaiset eivät pysähdy porstuaan, vaan pystyvät hakkeroimaan sisäänpäästyään kaiken haluamansa. Syntyy tunne, etteivät politiikkomme oikein ymmärrä, minkä suuruusluokan turva-asiasta on kysymys.

Alkuvuonna paljastunutta laajaa kansainvälistä vakoilua, joka oli tehty Red October-ohjelmalla, voinee pitää teknisesti samankaltaisena ilmiönä, mikäli kyse ei suorastaan ole samasta tapauksesta - ajoitus sopisi yhteen. Tämä haittaohjelma tunkeutui tietovarastojen lisäksi myös älypuhelimien tietoihin. Ohjelma ehti viiden toimintavuotensa aikana saastuttaa globaalisti merkittävän määrän organisaatioiden palvelimia etenkin Venäjällä ja sen lähialueilla. Kohteena olivat lähinnä julkishallinnon organisaatiot ja tutkimuslaitokset.

Tämän urkinnan takana ollut ryhmittymä lopetti toimintansa alkuvuodesta. On epäilty, että ryhmittymä olisi kiinalaisperäinen, mutta ohjelmakoodissa on ollut myös venäläisiä piirteitä. Ohjelma levisi Microsoftin ja Adoben ohjelmistojen avulla kohdeorgnisaatioihin ja asentui niin, ettei ollut tunnistettavissa. Se onnistui myös välttämään kaikenlaiset analysointityökalut ja aktivoitumaan uudelleen ajojen jälkeen - siis taitavasti toteutettu.    Red October ei suoraan ole vakoillut kansallisille valtioille, vaan tahoille, jotka ovat ehkä ajatelleet kaupallistaa löydöksensä. Varmaa tietämystä anastettujen tietojen käytöstä ei edelleenkään ole.

Toivottavasti UM:n selvitystyö etenee jämäkästi ja erityisen tärkeätä on varmistaa, että haittaohjelma saadaan todella poistetuksi järjestelmästä. Kehittyneet vakoiluohjelmat eivät jätä jälkiä itsestään eivätkä toiminnastaan, joten niiden paikallistaminen ja pysyvä poistaminen on hankalaa. Onneksi Suomesta löytyy aihepiiristä hyvää osaamista tietoturva-alan yrityksistä.

Tärkeätä olisi varmistaa myös muiden julkisten tahojen tietoverkot haittaohjelman suhteen. On mahdollista, että sen toiminta on jäänyt havaitsematta myös muualla hallinnossa. Ongelma ei välttämättä rajoitu siis Ulkoministeröön. Vaikka aktiivinen kybertoiminta on rauennut, on riski, että uinuva haittaohjelma myöhemmin aktivoidaan uudestaan ulkopuolisten toimesta.

Pikkuisen ihmetyttää vuodon ajoittuminen Snowdenin paljastusten yhteyteen. Onko tällä haluttu kytkeä tapahtuma osaksi samaa ilmiötä? Ja miksi mtv3 sai vuototiedon käsiinsä, vaikka edes eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenet eivät asiasta tienneet?  Kuka oli tämä vuotaja pienestä sisäpiiristä? Tilanteessa piilee jotain tarkoitushakuisuutta, joka ei välttämättä koskaan paljastu, koska monet vastaukset voidaan niputtaa salassapidettävän tiedon sumuverhoon.

Jupakalla on hyvätkin puolensa. Viimeistään nyt on viranomaisten kiinnitettävä riittävä huomio valtakunnallisiin tietoturvariskeihin ja resursseihin, joilla asioita hoidetaan. Suomi on perinteisesti ollut vahva tietoturvan osaaja ja nyt UM:n vakoilu on luonut varjon tälle kaupalliselle osaamiselle. Ensi vuoden budjetista löytyy viestintäministeriön cert.fi tietoturvayksikköön kuuden henkilön lisäys; sangen vaatimatonta näissä kybermaailman myrskyissä. Voisiko vuodossa olla myös kyse resurssilisäyksen tarpeiden tietoisesta korostamisesta julkisuuden kautta?

Paljon kysymyksiä, joihin tuskin mediassa saadaan vastauksia. Pääasia, että jossakin syntyy tilanteesta kokonaiskuva ja tehdään tarpeelliset korjaukset. Tietoverkoissa liikkuessa ei koskaan päästä täydelliseen varmuuteen, vaan kyse on jatkuvasta kilpavarustelusta, joka vaatii kasvavia investointeja tietoturvaan.

Hei, meitä vakoillaan!

Kuva: Marika Pentikäinen

NSA:n vakoilu on osoittautunut paljon laajemmaksi ja yksityiskohtaisemmaksi, mitä koskaan osattiin arvioida. Kiitos Snowdenin lähdeaineistojen ja Gardianin julkistusten tunnemme  nyt reaalimaailman käytännöt verkkoyhteyksissämme. Tietosuoja ja yksilönoikeudet ovat olleet kevyttä kamaa väärissä käsissä.   Snowden aloitti paljastusprosessin, jonka loppua ei näy. Länsimaisen demokratian kannalta kyse on tarpeellisesta paljastuksesta ja se johtanee merkittäviin muutoksiin Internetin ja puhelinliikenteen hoidossa.

Voi olla, että nyt esilletulleet vakoilukohteet ovat vasta pitkän listan alkua ja Obama joutuu selittelemään vielä usein NSA:n tekoja. Seurauksia alkaa jo näkyä. Brasilia harkitsee oman Internet - verkon rakentamista, Saksassa Deutsche Telecom kerää ryhmittymää, joka tarjoaisi vaihtoehdon Euroopassa, Meksiko USA:sta riippuvaisena on toistaiseksi tyytynyt vain närkästymään. 

Luottamus entisten liittolaisten kesken on joka tapauksessa mennyt. Kun ystäviä vakoillaan näin, niin miten härskiä lieneekään vihollisten toimintaan sekaantuminen. Tulevaisuudessa julkisuuteen tullee lisää vakoilutapauksia; ovathan  Aasian kasvavat  taloudet vielä käsittelemättä.  Nyt paljastukset ovat rajoittuneet poliittisiin tahoihin: mielenkiintoista nähdä, koska esille tulevat yritysmaailmaan kohdistuneet tapaukset. Saattanee avautua monta selitystä USA - laisten yritysten menestymiselle tarjouskilpailuissa sekä tuotekehityshankkeissa.   

Supertietokoneet pystyvät käsittelemään informaatiota aivan toisessa mittaluokassa, kun mitä vahanaikainen ihmisten toimesta tehty tiedonhankinta on vakoilutarkoituksissa ollut. Kun lisäksi kaikki merkittävät globaalit kaupalliset toimijat ovat amerikkalaisia, niin puurot ja vellit on ollut helppo sotkea terrorismiin vedoten. 

Globaalilta yhteisöltä on unohtunut, että uudet keinot vaativat myös yhteisten pelisääntöjen uudistamista. Nyt vaikuttaa, että USA on joutunut vauhtisokeuden uhriksi, kun varteenotettavaa vaihtoehtoa ei ole ollut näköpiirissä globaalilla vakoilukentällä ja itsellään on hallussa vahvin  sotilasmahti. Ja vakoilun kohteet eivät ole tiedostaneet väärinkäytön mahdollisuutta tai ainakaan sen laajuutta.  

Kaikesta hälystä ja tulevista paljastuksista seuraa kuitenkin hyviä asioita. On pakko tarkastella globaalia tietoverkkoa luottamuksellisuuden ja tietoturvan kannalta. Se nostaa tarpeen Internetiä valvovan kansainvälisen elimen perustamiselle, jolle tulee pelisääntöjen määritys ja valvontavelvollisuus.  YK tarjonnee sopivan taustayhteisön organisaatiolle. 

Merirosvoiluvaihe alkaa olla ohitse verkkoliikenteessä ja toiminta pääsee asteittain vakiintumaan normaaleihin uomiinsa mahdollistaen tietty myös vakoilun, mutta silloin hyvällä syyllä ja demokratian hengessä; ainakin periaatteessa tässä korruptoituneessa maailmassa.  

Snowdenin käynnistämä lumivyöry " räjäyttää lian pois" verkkoyhteyksistä - olisikohan hänessä potentiaalia tulevaisuuden Nobel-palkituksi, mikäli onnistuu pysyttelemään hengissä.  

Häivähdys valoa!

Kuva: Marika Pentikäinen

Suomen talouden ajautuessa yhä syvemmälle vaikeuksiin on hämärien näköalojen keskelle noussut myös valonpilkahduksia tulevaisuuden pitkospuiksi.

Supercellin kauppaa on hehkutettu ja syystäkin, mutta pelien liiketoiminta ei tarjoa pelastusta Suomen bruttokansantuotteen kasvutarpeelle, vaikka moni poliittinen päätöksentekijä tuntuu niin toivovan. Pelit eivät ole teollinen toimiala eivätkä pysty tarjoamaan työllistävää vaihtoehtoa perinteiselle vientiteollisuudelle. Kyseessä on liiketoiminta, jossa liikevaihto ja tulos eivät ole suhteessa  työpaikkojen määrän kanssa. Työpaikoista taitaa nytkin noin viidennes olla ulkomaisen työvoiman käsissä, koska pelialalla kilpailua käydään globaaleista osaajista.

Pelifirmoilla näyttää olevan taipumuksena pitää yritys mieluummin pienenä ja haIlittavana. Näin säilyvät porukkahenki, innostus ja vähäinen byrokratia. Esimiesportaita ei haluta. Kasvu tietyn kokoluokan yli merkitsisi riskejä kangistua kaavoihin.  Piristävän kuvan peliyrityksen todellisuudesta saa lukemalla  Hesarin haastattelun Supercellin arjesta. Pelien teko vaatii henkilökohtaista heittäytymistä, intohimoa tekemiseen, yhteisöllisyyttä ja energistä asennetta. Ja toisessa vaakakupissa on mahdollisuus tuhkimotarinaan tai tässä tapauksessa äkkirikastumiseen.

Nämä arvot eivät elä suuryrityksissä, mutta niiden avulla voisi herätellä moninaista yrittäjyyttä pienemmässä mittakaavassa.

Artikkelin painotukset  sisältävät myös  hyviä avauksia pohdittaessa tulevia paineita asiantuntijoiden johtamisessa. Olisi hienoa, että edes osa näkemyksistä herättäisi keskustelua sekä kuntien että valtionhallinnon asiantuntijoiden parissa. Julkishallinnon uudistamistarpeet edellyttäisivät uudenlaista asennetta tekijöiltään sekä heidän johtajiltaan. Pelialalla olisi tässä suhteessa annettavaa perinteiselle tekemiselle, vaikkei pallomeriä nyt virastojen ja kuntatoimistojen eteisiin tulisikaan:)

Valtionhallinnon puolellakin nimittäin tapahtuu ja luodaan uusia avauksia. Ministeri Kyllönen piti viime viikolla erinomaisen puheen koskien oman ministeriönsä uudistumista teemalla: kaikki tulee muuttumaan. Hän kiinnittää huomiota erikoisesti teknologian antamiin uusiin mahdollisuuksiin liikennepolitiikassa, korostaa siiloajattelun murtamisen tarvetta yhteistyöksi sekä korostaa strategisten kokeilujen ja lähiajan tekojen tärkeyttä. Harvoinpa on tullut eteen yhtä visionääristä tekstiä; ministeri ja hänen avustajansa ovat tehneet kotiläksynsä ja omaksuneet oman roolinsa muutoksessa.

Lisää valoa syntyisi, jos muutkin ministeriöt innostuisivat vastaavalla tavalla pohtimaan oman hallinnonalansa tulevaisuutta ja keinoja mennä eteenpäin. Jos vielä kunnat saataisiin mukaan tähän  samaan tulevaisuusjunaan, niin  rakennemuutosten säästölinjojen sijaan syntyisi uutta luovaa toimintaa, joiden avulla olisi mahdollista myönteisessä kierteessä viedä Suomea eteenpäin. Eli Supercellia mukaillen: Intohimo työhön ja sen seurauksena talous kuntoon; myös julkishallinnossa sekä kaikessa muussakin tarpeellisessa toiminnassa.

Kaikki lähtee pohjimmiltaan yksilöiden todellisuudesta: arvoista, asenteista, uskosta itseensä ja muihin kanssaihmisiin sekä elämänhalusta. Maailma on täynnä mahdollisuuksia innostuneille.  Ja yhteisö kukoistaa, jos sen yksilöt kukoistavat.

Missä kuljimme kerran?

Kuva: Marika Pentikäinen

Autojen satelliittipaikannuksen kehittäminen tuntuu etenevän perusteena ajoneuvoverotukseen tarvittava muutos. Minusta kyse on yksilön elämän kannalta kyseenalaisesta vapauden rajoittamisesta - onko viranomaisella oikeus seurata kulkemisiani, kerätä niistä tietoa ja mahdollisesti vielä jakaa niitä muille kiinnostuneille tahoille? 

Epäilen oikeutta myös siksi, että kerättyjen tietojen hakkerointi, ajautuminen  vääriin käsiin ja virheellisiin yhteyksiin ovat aina riskinä tietojen siirtyessä digitaalisen muotoon.  Asiayhteys on saanut myös  tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion pohtimaan ääneen nopean teknologisen kehityksen ja yksilön perusoikeuksien välistä yhteyttä. Hyvä keskustelun avaus, jota tulisi jatkaa monilla foorumeilla. 

Terveydenhoidon tietojärjestelmät ovat uudistumassa. Kansallinen rokotusrekisteri on syntymässä. Robotiikka lisääntyy eri elämänalueilla. " Big data" sisältää meistä kaikista moninaista informaatiota, jonka käyttöoikeudet tuntuvat olevan niillä organisaatioilla, jotka yksipuolisesti niin päättävät. Sosiaalinen media pyrkii käyttämään jäsenistönsä tietoja mainostarkoituksiin aina kun silmä välttää jne. Digitaaliset tietovarastot herättävät intohimoja monella taholla; pahikset, mainostajat, virkakoneisto, yritykset, globaalit toimijat...; jono on pitkä. 

Kuka omistaa yksilöä koskevat tiedot eri tiedostoissa ja niiden yhdistelymahdollisuudet ja profiloimiset? Mikä on lainmukaista, asiallista tietojen rekisteröintiä ja käyttöä? Onko viranomaisella oikeus paikantaa kansalaisia? - ja jos, niin mikä on laillinen peruste? Kuka päättää, kenelle yksilön tietoja jaetaan ja mihin käyttöön? Miten tietojen käytön asiallisuus varmennetaan? Millä välineillä tietoja säilytetään ja jaetaan?  Miten tietojen käyttäjien tunnistus on hoidettu? 

Kaikkiin näihin kysymyksiin sekä lukuisiin muihin tarvittaisiin perusteltuja vastauksia, joissa olisi huomioitu myös uudet tekniset mahdollisuudet, jotka nopeasti monimutkaistavat tietojemme käsittelyä. Länsimaisen demokratiakäsityksen perusteella liikumme " Isoveli valvoo"- maailman vedenjakajalla. 

Miten yhteiskunta aikoo varmistaa, ettei tietojen hyväksikäyttö palvele jotain muitakin kuin yksilön eduksi olevia tarkoituksia? Ja toisaalta, miten hyvät aikeet hoidetaan niin, ettei niistä  synny jarru ja este tietojen järkevälle hyödyntämiselle? Missä kulkee avoimen yhteiskunnan ajattelun rajaviiva? Mikä on yhteistä ja mikä on  yksityistä?

Jäljet nimittäin pelottavat. Julkinen valta ei ole osoittautunut kovin hyväksi yksilön edun vartijaksi. Nykyinen verkkoasiointi edellyttää pankkien hoitamia tunnistusratkaisuja - eräs valtiovallan perustehtävä tietosuojassa on näin ulkoistettu markkinavoimille.  Kännykkätunnistaminen ajelehtii sekin yritysten vastuulla.  Tietosuojavaltuutetun toimisto on käynyt pienin resurssein taistelua yksilöiden puolesta virtuaalimaailmassa. Sen  mukaan vain 2% nykyisistä rekisterinpitäjistä sanoo tuntevansa  riittävästi tietosuojalainsäädäntöä.

Tuskinpa EU tulee tässä nopeasti avuksi. Yksilöoikeudet eivät Pohjoismaiden ulkopuolella ole samassa arvossa kuin mihin me olemme tottuneet. Etelä - Euroopan valtioiden feodaalinen historia pikemminkin aiheuttaa paineita raskaille, keskitetyille hierarkkisille ja byrokratiavetoisille ratkaisuille. Tässä olisi mahdollisuus  luoda omaehtoisesti avoimuutta, yksilön oikeuksia kunnioittavaa sekä joustavaa pelisäännöstöä tärkeästä asiasta.

Mielestäni nämä perustavaa laatua olevat  toimintaperiaatteet sekä reunaehdot tulisi määrittää ja asettaa vaatimuksiksi ohjelmistojen valmistajille, ennen kuin otetaan käyttöön yhtään uutta digitaalista käytäntöä ml satelliittipaikannus. Kun perusteet ovat aukkoja täynnä, ei lopputuloksestakaan voi tulla kelvollinen. Kansalaiskeskustelun paikka!

Omistamisen vaikeus

Valtion omistajaohjaus on noussut valokeilaan Hautala - gaten tuloksena ja hyvä niin - jos asiasta otetaan opiksi. Ensi keskiviikkona tiedämme, millä osaamisilla seuraava ministeri astuu omistajaohjauksen myrskyisään ruoriin ympäristöministeriössä.

Valtio - omisteisten yritysten ammattijohtajilla soisi olevan samat toimintaedellytykset kuin yksityiselläkin sektorilla, vaikka luonnollisesti eroja tulee olla  painotuksissa ja arvoissa.

Logiikkaa käyttäen ja asialinjalla liikkuen päätöksenteon ohjaus on yksinkertainen.

Omistajaohjauksesta vastaava ministeri edustaa korkeinta omistajavaltaa, mutta hän käyttää valtaansa koko hallituksen mandaatilla ja sen antamien lähtökohtien mukaisesti. Vain tällöin taataan enemmistön valta yritysten ohjauksessa ja demokratian toteutuminen. Näin omistajaohjauksen painotukset ja rajaukset tulee sisältyä hallitusohjelmaan ja myös ne poikkeukset, jos halutaan jonkun omistuskohteen suhteen eri pelisääntöjä. Jos tämä hallitusohjelman linjaus tulkitaan jonkun puolue- tai aateintressin näkökulmasta, niin pääministerin vastuulla on hyväksyä tulkinta. Ministeri "laulaa siis koko hallituksen kollektiivisen näkemyksen lauluja" ja jos ne eivät miellytä, niin omat tulkinnat on alistettava hallituksen päätöksentekoon ennen kuin niillä  häiritään  yrityksen päätöksentekohierarkiaa.

Omistajaohjauksen valvonta delegoituu normaalisti ministeriön johtoryhmän edustajalle eli jollekin virkamiesylijohtajista, joka käytännössä edustaa ministeriä yritykseen päin;  tämä vastuu ei kuulu kenellekään linjasta ulkopuoliselle avustajalle. Ministerin avustajien toimivalta ulottuu vain ministerin ja ylijohtajan väliseen informaation vaihtoon.

Ylijohtaja käyttää samaa valtaa kuin yhtiökokous. Hän  valitsee yrityksen hallituksen jäsenet ja delegoi hallituksen puheenjohtajalle omat tehtävänsä ja niiden tavoitteet sekä rajoitteet.  Ylijohtajalle kuuluu siis puheenjohtajan tai hallituksen erottaminen, jos annetut lähtökohdat eivät toteudu tai syntyy muuten luottamuspulaa. Tässä kohtaa omistajan edustaja on aina oikeassa ollessaan väärässäkin toimivan johdon näkökulmasta.

Hallitus valitsee ja erottaa toimitusjohtajan ja hyväksyy yrityksen strategian sekä toimintasuunnitelman. Jos toiminta ei etene näiden reunaehtojen mukaisesti tai niiden tulkinnassa syntyy ristiriitaa, niin silloin  on seurauksena toimitusjohtajan vaihtaminen.

Vastuun ja vallan porrastus on kohtuullisen selkeä, mutta käytännössä näissä perusasioissa usein sekoillaan. Mediaa seuraten nytkin Arctia Shippingin kohdalla erikoisavustaja soitteli ohjeita toimitusjohtajalle; ylijohtaja uhkasi erottaa toimitusjohtajan ja hallituksen; ministeri halusi juoda kaikkien kanssa kahvikupposen ja antaa keskustelevaa ohjausta.

Keskustelu liikkui täysin operatiivisen asian ympärillä eli tilannekohtaisessa menettelytavassa, jonka soisi olevan yrityksen sisäinen asia tai sitten omistajan ( hallitusohjelman)  pitäisi sisältää luettelo "pyhistä asioista", joiden mukaan näitä ratkaisuja  tehdään. Niillä ei voi pompottaa tuloksentekijöitä keskellä taloudellisten sopimusten ja kilpailun arkea. Jälkikäteen tilannetta on puolusteltu, että hyvänä asiana nousi keskusteluun Suomen valtion rooli arktisilla alueilla - eli asia, joka muodostaa juuri ne lähtökohdat, joiden varaan Arctia Shipping on perustettu ja jota sen tehtävänä on toimeenpanna.  Mahtaa olla mukavaa yrityksen sisällä kerätä rivit tavoitehakuiseen toimintaan, jos omistajataholla ei ole edes selkeää kuvaa roolista.

Tästä näkökulmasta tarkastellen valtion omistajaohjaus epäonnistui täydellisesti. Näin tapahtuu helposti, kun päätöksenteon roolit sekoavat eri portaissa.
Tilanne ei parane henkilövaihdoksella, vaan parantamalla valtioyhtiöiden omistajaohjauksen osaamista kaikissa niissä ministeriöissä, joissa omistajaohjausta harjoitetaan. Kyse on suurista taloudellisista arvoista ja on vastuutonta, jos poliittinen tai virkamiesosaaminen eivät ymmärrä corporate governancen perusteita.

Veronmaksajien etu olisi, että liikkeenjohdollinen koulutus olisi pakollinen edellytys valtion omistajaohjausta toimeenpaneville henkilöille sekä poliitikoille että virkamiehille, jotta yritykset voisivat keskittyä omaan työhönsä pitkäjännitteisesti.

Kun rengistä tulee isäntä...

Nyt alkusyksystä on ilmestynyt merkittäviä raportteja koskien teknologian mahdollisia vaikutuksia Suomen tulevaisuudelle sekä ylipäätänsä työn tulevaisuudelle maailmassa. Ensin mainittu   "  Suomen sata uutta mahdollisuutta: Radikaalit teknologiset ratkaisut"  on Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan  teettämä selvitys ja jälkimmäinen raportti ilmestyi Oxfordin yliopiston toimesta syyskuussa koskien eri ammattien herkkyyttä automaatiolle.

Molempien raporttien sisältämien ajatusten soisi  vaivaavan  päätöksentekijöiden yöunia sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Kahdenkymmenen seuraavan vuoden aikana maailma muuttuu voimakkaammin kuin mitä oli aikanaan muutos maatalousyhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan. Itse asiassa olemme vasta ns. tietoyhteiskunnan alkuhämärässä ja muutosaalto rynnistää läpi globaalin yhteisön haluamme sitä tai emme. Kansallisvaltioilla on tässä menossa sopeutujan rooli, kun globaalit toimijat tekevät omia ratkaisujaan riippumatta paikallisesta lainsäädännöstä, veroista ja kulttuurista.

Varmaankaan kaikki esitetyt näkemykset eivät toteudu sellaisenaan ja jotkut kaavaillut muutokset  saattavat jäädä toteutumatta. Tulevaisuudessa syntyy ilmiöitä ja innovaatioita, joita ei vielä edes tunnisteta.  Monien teknologisten uutuuksien yhteisvaikutukset ovat vielä sumun peitossa. Itse arvelisin, että ihmiskunnan edessä olevat muutospaineet ovat paljon voimakkaampia kuin mitä nyt pystymme kuvittelemaan.

Ja nytkin on jo näköpiirissä, että noin puolet nykyisistä ammateista automatisoituvat parissakymmenessä vuodessa  ja tilalle tulevat uudet ammatit vaativat täysin toisenlaisia valmiuksia. Kun teknologian aiheuttamaan muutosaaltoon lisätään muut tiedossa olevat haasteet: maapallon käynnissä oleva ilmastonmuutos, markkinatalouden kriisi, kehitysmaiden muuttuva rooli jne, ei tulevilta vuosilta tule puheenaiheet loppumaan. Ehkäpä iltapäivälehdet jopa huomaavat, että julkkisten ja tositv-sarjojen ohi ovat lukijoiden mielenkiinnossa nousseet reaalielämän jatkuvat mullistukset:)

Yksilötasolla edessä on joka tapauksessa voimakas elinympäristön teknistyminen sekä hyvässä että pahassa. Robottien hoitama liikenne, terveydentilan seuranta-automaatio, vähittäiskaupan automatisoituminen,  lähivalmistuksen yleistyminen, oman työn sisällön muuttuminen ja jatkuva uudelleenoppimisen tarve....lista on pitkä.  Moni meistä tulee elämään tämän kehityksen lävitse ja ainakin jälkipolville tämä scifimäinen maailma tullee osaksi arkea.

On mielenkiintoista seurata, miten esim ammattiyhdistysliike reagoi näihin muutossuuntiin. Onko halua jarruttaa kehitystä kansantalouden kustannuksella pyrkien säilyttämään mahdollisimman pitkään jäsenkunnan saavutetut edut? Vai osataanko nähdä kokonaisuus ja Suomen etu muuttuvassa maailmassa ja ennakoida ja sopeutua maailman menoon? Joka tapauksessa  tekniikan tuomista muutoksista pitäisi käynnistää keskustelu jo nyt ja näin valmistella asenneilmastoa tuleviin trendeihin. Niistä ei selviä työntämällä pään pensaaseen; ei yksilö, yritys, järjestö, kunta taikka valtio.

Jokaisen olisi syytä kysyä omien vastuualueidensa kohdalta: Mitä voimistuva teknologian ote vaikuttaa asiayhteyteen ja miten asiaa voisi ryhtyä ennakoimaan, ettei tulisi aikanaan yllätetyksi?

Näihin pohteisiin ja keskusteluihin nämä kaksi raporttia antavat jo hyviä aineksia ja lisää näkemyksiä syntyy maailmalla koko ajan. Nopeat reagoijat syövät hitaat tässäkin asiayhteydessä. Eli raportit kannattaa lukea, vaikka ne viestinnällisesti ovatkin aika vaikeita omaksua, mutta haastetta elämään!

Eikä me olla veljeksiä- edes EU:ssa!

Olen autoillut viime päivät läntisissä EU-maissa ja taas kerran huomannut, kuinka erilaisia voivat olla saman puun hedelmät.

Saksassa talouden pyörät käyvät täysillä- ainakin moottoriteillä rekkajonot ovat jatkuvat. Merkelin voittopäivänä tunsi kuulevansa koko kansakunnan huokaisevan helpotuksesta: alles in Ordnung. Itseäni viehättää myös se ylenpalttinen puhtaus, roskattomuus ja kaikenlainen järjestys, joka yleisillä paikoilla vallitsee. Huoltoasemien laitteet toimivat, wc;t ovat puhtaita, roskat lajitellaan...

Hollanti ja Belgia maksavat omalta osaltaan Saksan talouden elpymistä. Maat tuntuvat olevan jatkuvaa moottoritieristeystä, missä 3-kaistaisilla teillä rekat tarvitsevat jo kaksi kaistaa jättäen henkilöautot poukkoilemaan aukkokohtiin. Uskoisin, että robottiautotekniikka olisi omiaan ensimmäisenä näille teille, kun se lähivuosina kypsyy käytettäväksi. Rekkaralli on varsinainen kansallisten kulttuurien kohtaamispaikka. Valtaosa liikenteestä hoituu itäisten EU-maiden kalustolla ja ajotavat ovat moninaiset. Toisaalta osoitus, että yhteispeli voi sujua EU-maiden eroista huolimatta ainakin liikenneolosuhteissa. Aika keinotekoiselta ratkaisulta vaikuttaisi Suomessa suunniteltu satelliittipaikannus näissä olosuhteissa.

Ranskassa näkyi Hollandin hallituksen elvytys ja osin epäonnistuminen säästöjen saavuttamisessa. Koko maa tuntui olevan täynnä elvyttävää maansiirtotyötä ja jo ennestään Ranskassa oli eräs Euroopan parhaista tieverkostoista. Nyt lisättiin kaistoja, liittymiä, siltoja. Suomen Haminan seudun tietyöt ovat tähän verrattuna hyttysen ininää. Velka- ja tukirahaa palaa, mutta ei tuottaviin investointeihin. Ranskan maatalous on säilyttänyt pientilavaltaisuuden, joten silmiä hivelee maaseudulla kotieläinten monimuotoisuus, kyläkauppojen paikallinen herkkuvalikoima, olemisen siisteys ja kauneus. Muu Eurooppa tietty tukiaisissaan maksaa tämän illuusion, jotta ranskalaiset saavat säilyttää elämänlaatunsa. Syrjäisestä paikasta löytyi myös museo, missä esillä esineistöä ja asumuksia noin 5000 eKr. Museo oli perustettu 1970-luvulla; tienviitat perille olivat mitä sattui ja suurilla parkkialueilla ei yhtään autoja. Sisällä kyhjötti kymmenkunta työntekijää, joiden kielitaito ei riittänyt ainoiden asiakkaiden palveluun. Vieraskirjassa löytyi muutama sivu nimiä koko kesältä. Todiste näistä paikallisista hallinnon tukityöpaikoista, joilla pidetään yllä näennäistoimeliaisuutta.

Espanjassa jatkui sama elvyttävä linja ja uusia moottoriteitä löytyi tiheään asumattomilta seuduilta tietulleineen eli tiet olivat tyhjiä ja turistillle nopeita ajaa. Media kauhistelee pääpuolueiden korruptiota ja maan tapaa, missä ruskeat kirjekuoret, sisältö miljoonissa, vaihtavat omistajaa kaikilla hallinnon portailla. Tuntuu, että talouden ohella politiikkka on kriisissä. Siksi varmaan korvikkeena media tarjoaa sirkushuveja leivän puutteessa oleville. Kuninkaalliset, herttuaperheet, matadoorit, mallit, jalkapalloilijat ...elävät lehtien sivuilla omaa hermeettistä luksuselämäänsä pitäen yllä muotihuoneita, luksustavaroiden kulutusta sekä tarjoten viihdettä. Tämä ei kuitenkaan pyöri kaikilta osin omin varoin, vaan esimerkiksi Alban herttuatar, Euroopan varakkaimpiin kuuluva, on myös EU:n suurin tukien nostaja eli linnat ja maaomaisuus eivät riitä arjen pyöritykseen.
Espanjassa pankkikonttoreiden määrä ei ole vielä oleellisesti muuttunut eli rakenneuudistus on edelleen puheiden asteella. Kiinalaiset ovat vallanneet erikoiskaupan ja osan ravintolatoimintaa. Monet perinteiset liikehuoneistot ovat tyhjillään. Nuorisotyöttömyys ja talouden tiukkuus ei näy katukuvassa. Suku on vahva tuki paikallisille ongelmissa oleville. Monet ovat lähteneet töihin muualle EU-alueelle, koska työttömyystuet eivät mahdollista elämistä. Elämä ei ole näköalatonta, etsitään vaihtoehtoja pärjätä ja suku pyrkii kantamaan huolta heikommistaan. En usko, että Espanjassa olisi mahdollista edes keskustella vanhusten hoidon heikkouksista, vaippojen määrästä, leipäjonoista, toimeentulotuen jaosta... Toinen todellisuus.

Erilaisuudessa on tunnetusti voimaa ja moniarvoisuus on EU:n vahvuus, kunhan suvaitsevaisuus ja joustavuus kanssakäymisessä säilyy. Aina yhteistyö  vaihtoehtona sodat voittaa.  Euro on sitten eri tarina. Jo näiden maiden arki ja tilanteet poikkeavat niin toisistaan, että yhteisen valuutan vastineena tarvittaisiin myös yhteisiä pelisääntöjä ja niistä kiinnipitämistä. Nyt talouden pyörät kulkevat niin eritahtisesti, että maallikkokin näkee, ettei näin voi jatkua. Päätöksiä tarvitaan ennenkuin syntyy vielä suurempia vahinkoja. Euroopan Keskuspankin politiikka on paljon vartijana. 

D-vitamiinirajat ristiaallokossa

Suomen nykyisistä D-vitamiinisuosituksista on oltu montaa mieltä jo vuosia. Kansanterveyslaitos on pitänyt  samaa linjaa muiden Pohjoismaiden kanssa, jossa aikuiselle riittävä päivittäinen saantitarve on määritetty 7,5 µg tasolle.

Keski-Euroopassa on asiantuntijapaneeli julkaissut syyskuun alussa uudet suositukset, joiden mukaan terveelle aikuiselle sopiva määrä on 20-50 µg eli tämä maissa, joissa on mahdollista saada D-vitamiinia myös auringon vaikutuksesta Pohjoismaita enemmän. ( Kun IU:n jakaa 40:lla, saa µg:t) Samalla on määritelty veren seerumin D-vitamiinipitoisuus suuremmaksi kuin 75 nmol/l  ja suositeltava taso 125 nmol/l. ( 2,5xng/ml= nmol/l) Suomalaisten nykyinen keskitaso on noin 45 nmol/l.  Jotta D-vitamiinia syntyisi iholla auringon vaikutuksesta, tarvitaan magnesiumia, jonka määrät Suomen maaperässä  ovat alhaisia, joten luonnollista tietä saamme D-vitamiinia suhteessa vieläkin vähemmän kuin maantieteellinen sijaintimme edellyttäisi.

Jo vuosi sitten EU julkisti omat suosituksensa, joissa aikuisten turvallinen päivittäinen annosraja oli 100 µg eli sama, jota oma sukupolveni aikoinaan sai arkkiatri Arvo Ylpön suosituksesta. Vaikea ymmärtää näin suuria eroja ja mihin tutkimustuloksiin on nojattu, kun päivittäinen saantisuositus Suomessa on pudotettu jossain vaiheessa vain kymmenenteen osaan.  Nykytutkimusten valossa myrkyllisyyden raja kulkee 350 µg:n päivittäisessä saannissa ja on myös tutkimuksia, joiden mukaan oikeampi myrkyllisyysraja on noin 500µg.

Määrät sinänsä eivät olisi tärkeitä, ellei niihin liittyisi tutkittuja terveysvaikutuksia. D-vitamiinia koskevia tutkimuksia on tehty kiihtyvässä  määrin ja ne puoltavat nykyistä korkeampia suosituksia.  D-vitamiinin puutteilla on vaikutuksia liittyen infektiotauteihin, syöpään, masennukseen, diabetekseen, muistisairauksiin ja sydänsairauksiin eli hyvin laajasti ihmisen yleiskuntoon, immuniteettiin ja alttiuteen sairastua.  

Mikään ei tunnu riittävän Kansanterveyslaitokselle. Lokakuussa se  on nostamassa lähinnä kosmeettisesti aikuisten saantirajaa 10 µg:n tasolle eli kymmenenteen osaan EU:n suosituksesta. Kun meillä yleensä otetaan kaikenlaiset EU-normit hyvin nopeasti ja kirjaimellisesti käyttöön, niin miksi nyt tehdään poikkeus. Jos tutkimusten esiintuomat hyödyt olisivat edes osittain oikeansuuntaisia, kyse olisi jo merkittävästä vaikutuksesta sairaus- ja lääkekuluihin eli yhteiskunta säästäisi. Tämän uskoisi kiinnostavan päätöksentekijöitä keskellä säästötalkoita.  Mutta nähtävästi kyse on jostain muusta: resurssien menetyksestä, arvovaltakysymyksistä, lääketeollisuuden kytköksistä....

Onneksi vielä jokainen voi itse päättää, miten suhtautuu D-vitamiinisuosituksiin ja mitä raja-arvoja haluaa  käyttää. Veren seerumin mittauttaminen voi olla hyvä alku asian henkilökohtaiselle selvittämiselle sekä omille johtopäätöksille - nyt kun Kansanterveyslaitoksen suositukset tuntuvat elävän omassa todellisuudessaan. Olisi kyllä paikallaan kuulla kattavat perustelut näille suosituseroille sekä miksi tutkimustietoa ei voi soveltaa suomalaisiin.

Itse olen jatkanut jo vuosia Arvo Ylpön osoittamaa polkua, kun on pysynyt mielessä, kuinka terveitä olivat  sukupolveni lapset nykytilanteeseen verrattuna.

Julkisen velan kriisiraja lähenee!

Ensi vuonna Suomen julkinen velka, siis valtio ja kunnat yhteensä, ylittää 60%:n BKT:stä  EMU-alueelle asetetun kriisirajan. Lisäksi on syytä muistaa, että tässä ei ole mukana yksityissektorin velka ja kun se lasketaan mukaan, niin Suomen konaisvelka on ylittänyt jo 200% bruttokansantuotteesta. 

Valtion ja kuntien talous on ollut alijäämäinen jo viimeiset viisi vuotta eli  vuosimenot ovat olleet suuremmat kuin tulot. Ja muutosta myönteiseen suuntaan ei ole näkyvissä väestön ikääntyessä ja tuotannon ja työpaikkojen paetessa maasta kiihtyvällä vauhdilla. Eli kriisiytyminen jatkuu ilman voimakaita korjausliikkeitä. Korjausliikkeet ovat hallintokielellä rakennemuutosta, jonka läpivienti on osoittautunut hitaaksi ja vaikeaksi. Yksi nykyisen hallituksen päätavoite oli taittaa tämä kehitys, mutta teot ovat korvautuneet työryhmillä. 

Suomi kuullu EU:ssa samaan ryhmään julkisessa velassa kuin Puola ja Slovakia. Hienoa on, että naapurimaista Viro kulkee ihan muita latuja ollen tällä hetkellä EU:n vähävelkaisin 10%:lla. Ruotsissa julkinen velka on 40%. Tietysti prosentteja ei voi suoraan verrata, koska niiden vastineena on erilaisia omaisuuseriä, mutta ne kertovat tulevien vuosien korkotaakasta sekä omaehtoisen päätöksenteon riskeistä. 

Korjausliikkeet merkitsevät lisää säästöjä hyvinvointipalveluissa, irtisanomisia, varhaiseläkkeelle siirtoja sekä paineita verotuksen korottamiseen. Koska Suomi jo nyt sijoittuu ansiokkaasti himoverottajien tilastoissa, niin keinot löytyvät säästöpuolelta. Saamme siis tottua uutisiin, joissa kunnat ja valtio tinkivät, irtisanovat, ulkoistavat, muuttavat toimintatapojaan ja toivottavasti käyttävät myös tietotekniikan käytön tuottavuusmahdollisuudet hyväkseen.

Järjestöjen ja median  olisi aika lopettaa kauhistelu ja syyllisten etsintä irtisanomisille ja säästöille, vaan rohkaista  sen sijaan niiden tekijöitä. Pääpaino pitäisi olla muutosten reippaassa läpiviennissä sekä jälkihoidon tukemisessa. Suomalaisilla veronmaksajilla ei ole varaa maksaa päällekkäisestä ja turhasta työstä, huonosta johtamisesta sekä laaduttomasta toiminnasta. 

Esimerkkinä Kuopion kaupunki, joka asteittaisilla kuntaliitoksilla on hoitanut itselleen 15 vuoden irtisanomissuojan ja kiinteät tehtävärakenteet kuntalain antamalla mahdollisuudella. Yksityisellä sektorilla jo vuosikin riittää yritysfuusioiden läpivientiajaksi. Kouvola puolestaan tuntuu aloittaneen reippaasti muutosten kivisen tien. 

Jotta uudistukset etenisivät, tarvitaan korjauksia  lainsäädäntöön ja asenteisiin.   Tietysti aina voi pistää pään pensaaseen ja odottaa, kunnes lainamäärien kasvaessa ulkopuoliset tahot puuttuvat  kansalliseen päätöksentekoon kuten Kreikassa.

Kukkotappelu, johon ei ole varaa!

Suomalaiset yritykset toimivat kovassa kansainvälisessä puristuksessa ja tavalla tai toisella pitäisi säilyttää kilpailukyky kovenevilla markkinoilla. Tarvitaan kovuutta ja itsepuolustuskykyä; sinisilmäisenä ei pärjää.

Mutta pitääkö näitä keinoja käyttää kotipesässä? Neste Oil hakee UPM:n dieseltehtaan reaktoreita takavarikkoon vastineena siitä, että Neste Oilin mielestä UPM rikkoo sen patentteja. Upm tietysti on sitä mieltä, että patentit on kehitetty itse. Asiaa ratkovat juristit eri oikeusasteissa. 

Tekisi mieli huutaa peli poikki, jos olisi valtuuksia siihen. Homma tuntuu samalta kuin Ilveksen ja Tapparan keskinäinen kilpailu paremmuudesta Tampereella. NHL-pelit ja MM-kisat käydään ihan muissa piireissä. Keskellä Suomen talouskriisiä kaksi vientiyhtiötä kiistelee oikeuksista suomalaisten työpaikkojen kustannuksella. Sekin energia tarvittaisiin globaaliin kilpailuun kummallakin taholla. Näillä lähtökohdilla tehdään maaleja vain omaan päähän ja ulkomaisilla kilpailijoilla on syytä riemuun.

On ymmärrettävää, että kiista on syntynyt, onhan kyse suurista rahoista ja kehityspanoksista. Yhteistyökyvyllä ne pitäisi saada hyödyntämään kummankin yrityksen toimintaa. Ihmettelen, että yritysten hallitukset ovat sallineet tilanteen ajautua näin pitkälle. Vai onko kyse myös siellä kukkotappelusta malliin periksi en anna, ainakaan tuolle. Onhan Björn Wahlroos UPM:n hallituksen puheenjohtaja ja Jorma Eloranta vastaavassa asemassa Neste Oilin puolella.  

Mitä jos hallituksen puheenjohtajat söisivät vaikkapa rapuja yhdessä ja sopisivat, miten lasku hoidetaan ja siinä sivussa sopisivat tilanteen vaatimat pelisäännöt. Tulisi halvemmaksi koko Suomelle. Saattaisi löytyä jopa yhteisiä mahdollisuuksia liittoutumalla keskenään ja muistamalla, että vihollinen on muualla kuin Koto-Suomessa.

Karsea kaivoslaki pitää korjata!

" On Suomi köyhä, siksi jää" totesi runoilija jo ajatuksissaan. Varsinainen tulevaisuuden torppaaja:), mutta sanat jäivät kansallislauluumme.  Ehkäpä sanat ovat muuttaneet suomalaista geeniperimää, ainakin jos ajattelee kaivoslakia, joka on jo lahjoittanut Tanskan kokoisen maa-alueen ulkomaisille valtauksille.

Mineraalivarojen arvonmuodostus  elää voimakasta murrosta. Teollisuus hamuaa uusia raaka-aineita ja malmeja, joita ei aiemmin edes osattu etsiä. Monet elektroniikkateollisuuden mineraalit ovat jo kiinalaisten peukalon alla ja osa käynnissä olevaa kauppasotaa. Teknologia uudistaa mineraalien ja muiden raaka-aineiden arvoa nopeasti; lainmuutoksella on siis kiire!

Emme voi tietää, mitä arvokasta löytyy näistä uusista näkökulmista Suomen maaperästä. On sinisilmäistä lahjoittaa lain voimalla tulevaisuus pois omasta päätöksenteostamme lähes ilmaiseksi. Nyt pitäisi äkkiä muuttaa kaivoslakia itsekkäämmäksi eikä vain tukea Pohjois- Suomen työllisyyttä, kuten Soinivaara blogissaan osuvasti toteaa- kannattaa lukea!

Geologinen  on raportissaan keväältä 2013  todennut:
" Metalleja ja mineraaleja tarvitaan enenevässä määrin, mutta EU:n riippuvuus tuonnista tuskin tulee häviämään lähivuosina. Kaivosteollisuusmaana Suomen tilanne raaka-aineiden saannin suhteen on keskimäärin parempi, kuin monien muiden Euroopan maiden, mutta teollisuuden kannalta on tärkeää selvittää, miten paljon potentiaalia kallioperässämme on kriittisten raaka-aineiden esiintymiselle. Useilla kriittisillä metalleilla ja mineraaleilla on tämänhetkisen tiedon perusteella hyvä esiintymispotentiaali Suomen ja Fennoskandian kallioperässä. Euroopan komissio päivittää kriittisten metallien ja mineraalien listaa jälleen vuoden 2013 aikana, jolloin on luultavaa, että listalle nousee lisää raaka-aineita."

Nykyisellä lainsäädännöllä saatamme nukkua onnemme ohi ja vieras ryöstää taas kertaalleen Sammon vaikuttaen lastemme ja lastenlastemme tulevaisuuteen.