Julkisen velan kriisiraja lähenee!

Ensi vuonna Suomen julkinen velka, siis valtio ja kunnat yhteensä, ylittää 60%:n BKT:stä  EMU-alueelle asetetun kriisirajan. Lisäksi on syytä muistaa, että tässä ei ole mukana yksityissektorin velka ja kun se lasketaan mukaan, niin Suomen konaisvelka on ylittänyt jo 200% bruttokansantuotteesta. 

Valtion ja kuntien talous on ollut alijäämäinen jo viimeiset viisi vuotta eli  vuosimenot ovat olleet suuremmat kuin tulot. Ja muutosta myönteiseen suuntaan ei ole näkyvissä väestön ikääntyessä ja tuotannon ja työpaikkojen paetessa maasta kiihtyvällä vauhdilla. Eli kriisiytyminen jatkuu ilman voimakaita korjausliikkeitä. Korjausliikkeet ovat hallintokielellä rakennemuutosta, jonka läpivienti on osoittautunut hitaaksi ja vaikeaksi. Yksi nykyisen hallituksen päätavoite oli taittaa tämä kehitys, mutta teot ovat korvautuneet työryhmillä. 

Suomi kuullu EU:ssa samaan ryhmään julkisessa velassa kuin Puola ja Slovakia. Hienoa on, että naapurimaista Viro kulkee ihan muita latuja ollen tällä hetkellä EU:n vähävelkaisin 10%:lla. Ruotsissa julkinen velka on 40%. Tietysti prosentteja ei voi suoraan verrata, koska niiden vastineena on erilaisia omaisuuseriä, mutta ne kertovat tulevien vuosien korkotaakasta sekä omaehtoisen päätöksenteon riskeistä. 

Korjausliikkeet merkitsevät lisää säästöjä hyvinvointipalveluissa, irtisanomisia, varhaiseläkkeelle siirtoja sekä paineita verotuksen korottamiseen. Koska Suomi jo nyt sijoittuu ansiokkaasti himoverottajien tilastoissa, niin keinot löytyvät säästöpuolelta. Saamme siis tottua uutisiin, joissa kunnat ja valtio tinkivät, irtisanovat, ulkoistavat, muuttavat toimintatapojaan ja toivottavasti käyttävät myös tietotekniikan käytön tuottavuusmahdollisuudet hyväkseen.

Järjestöjen ja median  olisi aika lopettaa kauhistelu ja syyllisten etsintä irtisanomisille ja säästöille, vaan rohkaista  sen sijaan niiden tekijöitä. Pääpaino pitäisi olla muutosten reippaassa läpiviennissä sekä jälkihoidon tukemisessa. Suomalaisilla veronmaksajilla ei ole varaa maksaa päällekkäisestä ja turhasta työstä, huonosta johtamisesta sekä laaduttomasta toiminnasta. 

Esimerkkinä Kuopion kaupunki, joka asteittaisilla kuntaliitoksilla on hoitanut itselleen 15 vuoden irtisanomissuojan ja kiinteät tehtävärakenteet kuntalain antamalla mahdollisuudella. Yksityisellä sektorilla jo vuosikin riittää yritysfuusioiden läpivientiajaksi. Kouvola puolestaan tuntuu aloittaneen reippaasti muutosten kivisen tien. 

Jotta uudistukset etenisivät, tarvitaan korjauksia  lainsäädäntöön ja asenteisiin.   Tietysti aina voi pistää pään pensaaseen ja odottaa, kunnes lainamäärien kasvaessa ulkopuoliset tahot puuttuvat  kansalliseen päätöksentekoon kuten Kreikassa.