tiistai 3. syyskuuta 2013

Tavaroiden verkko- Connecting Thing´s


Maapallon ihmisistä lähes puolet käyttää päivittäin internetiä - suuri osa älypuhelimien ja muiden mobiililaitteiden avulla. He tarvitsevat jatkuvasti uudistuvia päätelaitteita.
Hyödykkeet ja tavarat ovat myös verkon käyttäjiä- toiminta ei ole vain niin näkyvää kuin hmisten osalta. Tuotteisiin sisältyy enenevässä määrin älyä. Ne kommunikoivat keskenään ja ympäristönsä kanssa, diagnisoivat tilaansa, lähettävät tietoja etähuoltoon, vaihtavat informaatiota muiden laitteiden kanssa, tekevät tilauksia ja pystyvät yhä vaativimpiin suorituksiin esim. terveydenhoidon, sosiaalitoimen ja koulutuksen alueilla. Tuotteiden verkkoyhteydet luovat eräänlaisen oman todellisuutensa, jossa ihminen on hyötyjä eikä enää rutiinien suorittaja.
Olemme kynnyksellä ja osin jo pitemmällä, missä  tuotteet valtaavat verkkoyhteydet ja ehkäpä tulevaisuudessa kommunikoivat omassa esineverkossaan. Anturiteknologiat kehittyvät, uudet raaka-aineet luovat uusia mahdollisuuksia ja tietoliikenteen hallinnasta nousee keskeinen osa tuotteen sisältöä ja osaamista.
Tavarat kasvattavat verkkoliiketoiminnan markkinoita ja vaativat jatkuvaa tuotekehitystä.
Näissä ajatuksissa katselen  tämän päivän yllätyksen Nokian puhelintoiminnan myynnin uutisointia. Toivottavasti myös Nokian hallituksessa on kuljettu näitä ajatuspolkuja, kun myyntiin on päädytty. Verkkoliiketoiminnasta on mahdollista nostaa uusia komea visio suomalaiselle insinööriosaamiselle ja myös uusi kansallinen tehtävä juuri nyt, kun uusia avauksia tarvitaan.
Tästä olisi toivonut hehkutusta myös Nokian taholta- nyt vain Ballmer saarnasi samat fraasit kuin jo aikanaan yhteistyösopimuksen julkistuksen aikana ja Nokian osalta seliteltiin vain tapahtunutta. Tarvitaan selvästi uusia ihmisiä löytämään uudet polut. Nyt olisi taas nokialaisen uudelleensyntymisen paikka ja aika viisaille henkilövalinnoille.  Mutta onnistuihan se jo 1990-luvullakin.
Nyt olisi aika hehkuttaa: Nokia connecting People and Thing´s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Poistan asiayhteyteen kuulumattomat kommentit, jolleivat ne mielestäni tue omien arvojeni mukaista toimintaa:)